Ihastunu

Mitä pahaa ihastumisessa on? Ei mitään, mikäli se on säädyllistä.
Onko se sitten huono juttu että on ihastunut tyttöön - jos on tyttö itsekin?
Mä en koskaan ennen ole tuntenut näin. Mun mielestä mies/mies ja nainen/nainen -touhu on iljettävää. Kaksi ääntä huutaa toisiaan vastaan mun pään sisässä. Mä en edes tunne sitä kovin hyvin, en ole edes puhunut sen kanssa, vaikka meillä onkin samoja tunteja koulussa (liikunta). 2 hyvää kaveriani olivat aivan ihmeissään, kun 'tahattoman refleksin' toimesta hihkaisin tai menin aivan punaiseksi nähdessäni tytön, ja alkoivat esittää tukalia kysymyksiä, joten kerroin niille. Kaverit ei välittänyt, ne sano, että on vaan hienoa ja ne on mun puolesta onnellisia. Mun kolmas paras ystävä OLI poika, jonka olen tuntenut kerhosta asti, mutta hän on puhunut sellaisia juttuja ja ilmaissut mielipiteensä 'seksuaalisista vähemmistöistä', joten en kertonut hänelle, ja en pystynyt enää puhumaan pojalle koska pelkäsin lipsauttavani jotain, tai pelkäsin, että hän saisi tietää. Poika on kova suustaan eikä salaisuudet oikein pysy hallussa, joten koko koulu olisi pian saanut tietää mun asiastani.
Tykkään yhdestä yhdeksänluokkalaisesta POJASTA samaan aikaan kuin ikäisestäni tytöstä, enkä muutenkaan usko, että pikku ihastus tyttöön tekee minusta heti lesboa tai bi:tä (olen lisäksi monta kertaa seurustellut poikien kanssa). Jos ajatellaan nyt niin, että tytöllä olisi tunteita minuun, ja alkaisimme olemaan yhdessä, emme tuskin voisi julkisesti 'kuherrella' (hauska sana :p), ja mitä vanhemmatkin sanoisivat jos saisivat tietää? Mun oloni on niin hämmentynyt, ettette edes tiedä, tuntuu ihmelliseltä olla äimistynyt, ihastunut ja pitää silti muita tyttöjä ihan tavallisina samaan aikaan.
2453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo saattaa olla jokin murrosikään liittyvä, ohimenevä vaihe, kun omaa itseä ja seksuaalisuutta vielä etsitään.
Tarkkaile tuntemuksiasi ihan rauhassa, eiköhän ne ajan kanssa selkene. Voi käydä niinkin, että tyttöihin ihastumisia tulee lisää, tai sitten se jää vain tuohon yhteen kertaan.

Äänestä

Olen itekki ollu ihastunu pariin tyttöön nuorempana mutta ne meni ohi :P Ja vaikkei oliskaan menny niin sama se. Lähinnä sitä aloin kommentoimaan että vaikutat tosi järkevältä ja kypsältä (ikäiseksesi?). Ehkä parempi että odottelet rauhassa että meneekö nuo tunteet ohi ja sitte vasta katot uudelleen meetko kertoon sille tytölle tunteistas. Saattaa nimittäin säikähtää vähän se tyttö, jos ei osaa ottaa asiaa yhtä kypsästi ku sä :P Vaikka et ees kai ollu menossakaan kertomaan mutta enivei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seiskaluokkalainen likka kirjoitti:

Mitä pahaa ihastumisessa on? Ei mitään, mikäli se on säädyllistä.
Onko se sitten huono juttu että on ihastunut tyttöön - jos on tyttö itsekin?
Mä en koskaan ennen ole tuntenut näin. Mun mielestä mies/mies ja nainen/nainen -touhu on iljettävää. Kaksi ääntä huutaa toisiaan vastaan mun pään sisässä. Mä en edes tunne sitä kovin hyvin, en ole edes puhunut sen kanssa, vaikka meillä onkin samoja tunteja koulussa (liikunta). 2 hyvää kaveriani olivat aivan ihmeissään, kun 'tahattoman refleksin' toimesta hihkaisin tai menin aivan punaiseksi nähdessäni tytön, ja alkoivat esittää tukalia kysymyksiä, joten kerroin niille. Kaverit ei välittänyt, ne sano, että on vaan hienoa ja ne on mun puolesta onnellisia. Mun kolmas paras ystävä OLI poika, jonka olen tuntenut kerhosta asti, mutta hän on puhunut sellaisia juttuja ja ilmaissut mielipiteensä 'seksuaalisista vähemmistöistä', joten en kertonut hänelle, ja en pystynyt enää puhumaan pojalle koska pelkäsin lipsauttavani jotain, tai pelkäsin, että hän saisi tietää. Poika on kova suustaan eikä salaisuudet oikein pysy hallussa, joten koko koulu olisi pian saanut tietää mun asiastani.
Tykkään yhdestä yhdeksänluokkalaisesta POJASTA samaan aikaan kuin ikäisestäni tytöstä, enkä muutenkaan usko, että pikku ihastus tyttöön tekee minusta heti lesboa tai bi:tä (olen lisäksi monta kertaa seurustellut poikien kanssa). Jos ajatellaan nyt niin, että tytöllä olisi tunteita minuun, ja alkaisimme olemaan yhdessä, emme tuskin voisi julkisesti 'kuherrella' (hauska sana :p), ja mitä vanhemmatkin sanoisivat jos saisivat tietää? Mun oloni on niin hämmentynyt, ettette edes tiedä, tuntuu ihmelliseltä olla äimistynyt, ihastunut ja pitää silti muita tyttöjä ihan tavallisina samaan aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu