jos oletta antanut 2viikkoa kiinteää(maistiaisia) minkä verran tohtii antaa nyt??joko saa antaa niin paljonko lapsi syö??antakaa vinkkejä mitä sosetta annatte aamusta,päivällä sekä illalla kellon ajat olisko hyvä opettaa lapselle jämptit ajat??poika 4kk nyt!!!
paljon
te annatte
2312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
4,5 kk, ja on parin viikon verran maisteltu perunaa, porkkanaa ja parsa/kukkakaalta (nämä siis perunan seassa). Neuvolasta ohjeistetiin niin, että eka päivänä maistetaan yksi lusikallinen, seuraavana kaksi ja sitten kolme. Sen jälkeen saa antaa niin paljon kuin vauva syö. Aamulla siis meillä tuttelia, aamupäivällä 11-12 aikaan perunaa jollakin höystöllä maitoa, iltapäivällä 15-16 aikaan hedelmää (kokeiltu banaania sekä vadelma-mustikka-sosetta) maitoa. Päivän ja illan mittaan maitoa tarpeen mukaan, ennen unia maissivelliä. Jossain vaiheessa velli korvautuu puurolla, otetaan mukaan lihat ja iltapäivällekin oikeeta ruokaa. Mutta pikkuhiljaa totutellaan ja mennään vauvan tahtiin. :-)
4kk ikäselle ei ole kiirettä antaa kiinteää ruokaa.
jos annat ruokaa niin ruoka-ajoilla ei sinänsä ole varmaan väliä. ruoka-annoksien kun kuuluu olla maistiaisia. kerrallaan 1-3tl. itse alottasin kerran päivässä antamaan maistiaiset.
alussa meillä ei niin kellon aikaa katsottu. pikku hiljaa ateriat rupes oleen samaan aikaan kun muidenkin perheen jäsenten ruokailu.
yhtä ruoka-ainetta kannattaa kokeilla viikon ajan ja sitten lisätä uusi ruoka-aine mukaan. on helpompi selvittää mahdolliset allergian ja muiden mahavaivojen aiheuttajat.
maito on pääasiallinen ruoka vauvalle pitkälle yli puolen vuoden. maidosta vauva saa kaikki tarvitsemansa ravinteet. vasta 6kk jälkeen vauvalle pitää ruveta antaa kiinteää ruokaa. silloinkin aloitetaan ruoka-aine per viikko. enintään 2 uutta ruoka-ainetta viikossa.
6kk ikäsellekkin annetaan ensin hedelmiä sekä kasviksia ja sitten viljat sekä liha. eli viljojen ja lihan annon voi jättää sinne 7-8kk ikään.
nämä mitä kirjotan on ihan neuvolan terveydenhoitajan ohjeita. jos ihmettelet.