Huomasin vanhempieni kissan ilmeisesti rapsuttaneen korviaan niin rajusti, että karvat olivat harventuneet. Nyt kun kissaa seuraa, niin se ei tunnu erityisen paljon raapivan niitä, mutta siitä edestä nyhtää karvoja masustaan. Siinä on jo melko suuri karvaton kohta. Kuulin jostain että kissalla voi olla korvapunkkeja, jotka kutittavat ja kissa saattaa paikallistaa kutinan johonkin muuhun kohtaan ja nyhtää siitä sitten karvoja. Mitenkähän on?
Korvapunkkeja?
kattis
3169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tarkista kissan korvat. Jos sillä on korvapunkkeja, näet sellaista mustaa, kahvinporomaista töhnää korvissa, ja todennäköisesti paljon jos kerran noin pahasti rapsuttelee.
Mikäli korvat on puhtaat, voi vaihtoehtona tuollaiselle olla allerginen reaktio, eli kissa on esimerkiksi allerginen jollekin ainesosalle ruokavaliossaan.
Punkit on helppo hoitaa, kun vie kissan eläinlääkäriin (lääkäri antaa varmaankin Stronghold-loishäädön)... Allergia sen sijaan on hankalampi, kun pitää ensin saada selville mille kissa on allerginen. Mutta allergisenkin kissan kanssa pystyy elämään, kun vaan järjestää ruokavalion kuntoon :) Toivotaan kuitenkin, että kyseessä on nuo punkit, ne kun on paljon helpompi hoitaa pois.
Muuten, jos taloudessa on useampia kissoja tai koiria, täytyy kaikille antaa tuo korvapunkkihäätö, vaikkeivät korvat kutisisikaan. Nuo punkit nimittäin leviävät äärimmäisen nopeasti ja helposti...
Nykyisillä kissoillani oli pentuna, ilmeisesti jomman kumman tai kummankin emoilta, tuliaisena korvapunkkeja.
Aamuin illoin, useamman päivän ajan piti antaa niille ja koiralle(joka ei tosin oirehtinut, mutta varmuuden vuoksi sillekin) korvatippoja. Kova homma yksinäiselle ihmiselle taistella kaksi kertaa päivässä kolmen eläimen kanssa hoitotoimenpiteen kanssa. Koira sai korvatipoista lyhyt aikaisen "trauman". Se luuli kaikkia muovipulloja korvatippapulloksi, esim. juoksi karkuun kun otin käteeni kilon ketsuppipurkin. Onneksi se on unohtanut tämän muovipullopelon sittemmin...
...tapeltiin ensin tippojen kanssa. Ne auttoivat vähäksi aikaa, mutta jonkin ajan kuluttua alkoi töhnää taas kertyä korviin, eikä toinen tippakuuri enää onnistunut (kissa huusi kuin syötävä, ei sitä enää sydän kestänyt). Joten saimme sitten eläinlääkäriltä tuota Strongholdia. Se laitetaan kissan iholle niskaan, ja sitä kautta se tappaa kaikki loiset (paitsi heisimadot, sanoi lekuri). Sen jälkeen kissalla todettiin vielä jonkinlainen tulehdus korvissa (ilmeisesti punkkien aiheuttama), joka hoitui helpoilla korvatipoilla, ei tarvinut laittaa kuin tippa tai kaksi korvaa kohden kerran päivässä. Nyt on korvat lopulta kunnossa :)