Kaikki oli hyvin, niin ihanaa
olimme nuoria, rakastuneita
suljimme toisemme syleilyihin
helliin rakkauden suudelmiin
Kuljimme vuosia yhdessä
sormukset ostimme
lapsiakin saimme
kaikki oli kaunista
Kunnes ensimmäinen luuranko
piiloutui kaappiimme
asui siellä vuosia
tuli valehdellen ulos
totuus tuli puristaen
tuskan läpi käyneenä
Lapsikin kärsi
lapsen kärsimys koski
särki sydämen lähes kokonaan
tuska oli ylitsevuotava
Selvisimme, luurangot hautasimme
vietimme seesteistä aikaa
rauhallista elämää
kunnes…
toisenlainen luuranko muutti
jälleen kaappiimme
On siellä piilossa
piinaamassa
tulee ulos silloin tällöin
mitätöiden olemassa oloaan
ei saa olla niin tosikko, mukamas…
Haluan pois tuon luurangon
haluan takaisin rauhallisen
onnentäyteisen elämän!
olimme nuoria, rakastuneita
suljimme toisemme syleilyihin
helliin rakkauden suudelmiin
Kuljimme vuosia yhdessä
sormukset ostimme
lapsiakin saimme
kaikki oli kaunista
Kunnes ensimmäinen luuranko
piiloutui kaappiimme
asui siellä vuosia
tuli valehdellen ulos
totuus tuli puristaen
tuskan läpi käyneenä
Lapsikin kärsi
lapsen kärsimys koski
särki sydämen lähes kokonaan
tuska oli ylitsevuotava
Selvisimme, luurangot hautasimme
vietimme seesteistä aikaa
rauhallista elämää
kunnes…
toisenlainen luuranko muutti
jälleen kaappiimme
On siellä piilossa
piinaamassa
tulee ulos silloin tällöin
mitätöiden olemassa oloaan
ei saa olla niin tosikko, mukamas…
Haluan pois tuon luurangon
haluan takaisin rauhallisen
onnentäyteisen elämän!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei asiaa meille. Piste.
Ei homoudesta ole kysymys, vaan aivan jostain muusta!
Ihminen voi olla onnellinen kaikkine traumoineenkin. Mutta en usko onneen joka vaatii asioiden hautaamista ja käsittelemättä jättämistä.
Elämä voi kyllä olla siis onnellista, mutta se ei koskaan voi olla sitä elämää silloin joskus, kun kaikki tuntui vielä niin mukavalta. Elämä on aina TÄTÄ ELÄMÄÄ karvoineen päivineen.
Puhuminen auttaa. Luurankoja ei voi häätää pois, koska silloin ne tulee vain lakaistuksi maton alle, ja vaikuttaa sitten sieltä tavalla tai toisella. Mutta jos luurankonsa myöntää, ottaa ne päivänvaloon ja uskaltaa puhua niistä, ne lakkaavat olemasta luurankoja, tai ainakin mörköjä. Silloin ne alkavat olla sitä mitä niiden kuuluukin olla. Haavojamme. Alitajuisia pelkojamme. Luulojamme.
Kun ne on myönnetty ja otettu valoon niillä ei enää ole sitä voimaa mikä kaappiin piilotetuilla ja maton alle lakaistuilla on.
Jokainen tekee virheitä. Oma syyllisyys ja vajavaisuus täytyy vaan kohdata...
Että lapsikin joutuu kärsimään on monta kertaa kaikkein kipeintä.
Sekin on kuitenkin elämää. Toivon kaikkea hyvää. Rakkaus kantakoon teitä eteenpäin.
Totta, ei asioiden hautaaminen tai käsittelemättä jättäminen auta,
ei mitään pois pyyhi! Elämä voi olla näennäisesti onnellista, mutta
ei entisellään. Puhua pitäisi aina, ei jättää puolitiehen tai lakaista
luurankoja maton alle.
Totta… ne pitäisi myöntää, uskaltaa myöntää, haluta myöntää, ottaa
päivänvaloon, se ainoastaan voisi auttaa, että luurangot menisivät pois.
Tämä kaikki on totta mitä kirjoitit, sen ymmärrän, mutta…
joskus se vain on niin vaikeaa, myöntää tai edes uskaltaa kysyä, peläten
vastausta, jos se satuttaa. Yrittää kuitenkin pitäisi jaksaa, yrittää kaikkensa.
Kaunis kiitos vastauksestasi, hyvistä ohjeista, kannustuksestasi!!!
Ei "onnentäyteinen" elämä ole haaveeni.
Rauhaa ja tasapainoa haluan elämääni.
Pidän ihan tavallisesta arjesta,
en välitä materiasta.
Perusluonteenpiirteeni hallitsevin
piirre on auttaja.
En aina ole muistanut elämästä iloita,
kun tämä piirteeni haluaa olla vallitsevin.
Sille tielle olen nyt lähtenyt,
että itseäni auttaisin.
Se ei ole helppo ja nopea tie
enkä tiedä vielä mihin se vie.
Kaapissa oleva luurango on
fyysinen sairauteni.
Uusi hallittava asia sekin.
Joka ei tapa minua, mutta
ei se vahvistakaan.
Aika näyttää miten se
tulee vaikuttamaan.
Aika on elämässäni avainsana,
muuten elän onnettomana.
Odottaminen voi tehdä kipeää,
välillä ei jaksaisi yhtään mitään.
Silloin kaipaa lämpimään syliin,
olla siinä ihan hiljaa.
Onnentäyteinenhän elämä on juuri sitä rauhaa ja tasapainoa.
Auttaja piirre on hieno piirre ihmisellä, mutta jos iloitseminen
jää sen myötä, niin ei se tietenkään enää silloin ole hyvä asia.
Sairaus voi joskus olla hallitseva, mutta voiko sitä luurangoksi
kutsua. Hyvin sanottu ”aika on elämässä avainsana” tuon voin
vaikka allekirjoittaa, aika parantaa haavat, ainakin arpeuttaa.
Hetki kerrallaan eläminen, ei pidempää tarvitse jaksaakaan.
Kiitos vastausrunostasi, hienoja ajatuksia.
Nauti itse elämästäsi.
Hieno oli runosi.
Yritetään ajaa ja yritetään nauttia :)