Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    Onnellisuudesta

    Muistammeko
    kuinka nukahdimme
    onnellisina

    [Silloin aurinkokin paistoi kirkkaammin]

    Onko sinusta
    enää muuksi
    kuin tuhansien kivien
    hakkaamaksi raunioksi

    [Itken sinun suruasi]

    Kyyneleet
    solisluun kuopassa
    ei joka ilta saisi
    nukahtaa

    [Onnellisuushan on valinta]

    Miksi valitsimme
    onnettomuuden
    tuhansien tunteiden
    joukosta




    ------------
    Elämä on niin vaikeeta, vaikeeta, vaikeeta. Nyt juuri tuntuu, ettei mikään auta. Ei edes kirjoittaminen. Poikaystävä on sairas, tuijottaa seinää eikä puhu. Lukio kesken. Ei ammattia. Raskaana. Ääh.. tiedän, ettei tänne kuuluisi valittaa, mutta juuri nyt en osaa valittaa muuallekaan. Kenellekään en uskalla sanoa, että vaikeaa on, koska minä olen aina ollut se vahvin. Eikä tästä ole pakotietä, vaan se on elettävä läpi. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Mutta entä jos se tappaa kultani? Vahvistaako se silloin minua? Vai tekeekö musta heikomman kuin koskaan? Miksi mun elämä pirstottiin hetkessä kappaleiksi?! (pyydän vielä anteeksi, että runoni oli niin huono)
    1249
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset 1

    Vanhimmat

    runosi oli todella hieno. Sinulla on lahja kirjoittaa. Toivon, että tilanteesi on jo helpottunut. Oletko ajatellut mitään kirjoittamiseen liittyvää ammattia?

    Äänestä

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    NeitiSinisiipi kirjoitti:

    Muistammeko
    kuinka nukahdimme
    onnellisina

    [Silloin aurinkokin paistoi kirkkaammin]

    Onko sinusta
    enää muuksi
    kuin tuhansien kivien
    hakkaamaksi raunioksi

    [Itken sinun suruasi]

    Kyyneleet
    solisluun kuopassa
    ei joka ilta saisi
    nukahtaa

    [Onnellisuushan on valinta]

    Miksi valitsimme
    onnettomuuden
    tuhansien tunteiden
    joukosta




    ------------
    Elämä on niin vaikeeta, vaikeeta, vaikeeta. Nyt juuri tuntuu, ettei mikään auta. Ei edes kirjoittaminen. Poikaystävä on sairas, tuijottaa seinää eikä puhu. Lukio kesken. Ei ammattia. Raskaana. Ääh.. tiedän, ettei tänne kuuluisi valittaa, mutta juuri nyt en osaa valittaa muuallekaan. Kenellekään en uskalla sanoa, että vaikeaa on, koska minä olen aina ollut se vahvin. Eikä tästä ole pakotietä, vaan se on elettävä läpi. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Mutta entä jos se tappaa kultani? Vahvistaako se silloin minua? Vai tekeekö musta heikomman kuin koskaan? Miksi mun elämä pirstottiin hetkessä kappaleiksi?! (pyydän vielä anteeksi, että runoni oli niin huono)

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu