Kävin tuttavan suosituksesta tämmöisellä vyöhyketerapeutilla, vai refleksologikohan se nyt oli. Käsittely oli tosi mielenkiintoinen, mutta minulle tuli aivan yhtä äkkiä huono olo. Alkoi siis pyörryttämään. Hoito keskeytettiin ja minulle jäi epäselvä olo siitä miksi näin kävi. En yleensä pyörtyile tai voi huonosti.
Onko täällä vyöhyketerapeutteja, jotka voisivat vastata tähän kysymykseen? Onko yleistä että lempeältä tuntuva hoito vaikuttaa näin vahvasti?
Vyöhyketerapiasta
26
8753
Vastaukset
- Markku.S
Kyseisenlainen huono olo tulee kun elimistön ns.kuona-aineet lähtevät liikkeelle,siis hoidon vaikutuksesta.Hoidon jälkeen kannattaa juoda paljon vettä jotta kuonat saataisiin pois.Monet luulevat esim.refleksologiaa ns.kutitteluhoidoksi,arvostelijat hiljenisivät jos ymmärtäisivät mitä vaivoja sillä pystytään poistamaan.
- annatyhma
jos olet syönyt vähemmän kun tunti ennen hoitoa. Sekin voi tehdä pahan olon. Itselläni oli kerran samanlainen tapaus. Kun olen hoitanut miestäni se yhtäkkiä juoksi wc:hen ja oksensi! Oli syönyt 20 min. ennen hoidon aloittamista. Ystävättärelleni tuli huono niin huono olo että piti lopettaa hoito kesken. Oli myös syönyt noin 30-40 min enne hoitoa.
- eräskin
Jos sinulla on amalgaamipaikkoja hampaissa ja kyseessä oli perinteinen jalkapohjiin kohdistuva vyöhyketerapia, en missään tapauksessa suosittele sitä sinulle. Koko kehon vyöhyketerapiassa voit käydä, mutta silloinkin on terapeutille kerrottava amalgaameista.
- Utelias
Eipä ole kuin yksi yli 20 vuotta vanha amalgaami suussa. On nääs tosi hyvät hampaat :)
En usko, että siitä on kyse. Jostain tunnelukosta se terapeutti minulle mainitsi. Että mieluummin keho "sammuttaa valot" kuin kohtaa sen lukkopaikan.
Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Ja kyllä - kyseessä oli jalkapohjiin tehtävä vyöhyketerapia, tosin hän käsitteli ensin käsiä ja korvia, sitten jalkapohjia.
Uskooko joku tämmöisiin tunnelukkoihin? Elettyä elämäähän on takana paljonkin ja siihen kuuluu totta vieköön monta ikävääkin asiaa. - JohannaL
Utelias kirjoitti:
Eipä ole kuin yksi yli 20 vuotta vanha amalgaami suussa. On nääs tosi hyvät hampaat :)
En usko, että siitä on kyse. Jostain tunnelukosta se terapeutti minulle mainitsi. Että mieluummin keho "sammuttaa valot" kuin kohtaa sen lukkopaikan.
Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Ja kyllä - kyseessä oli jalkapohjiin tehtävä vyöhyketerapia, tosin hän käsitteli ensin käsiä ja korvia, sitten jalkapohjia.
Uskooko joku tämmöisiin tunnelukkoihin? Elettyä elämäähän on takana paljonkin ja siihen kuuluu totta vieköön monta ikävääkin asiaa.Hoidon aikana saattaa nousta monenlaisia tunteita pintaan. Itkut ja hysteeriset naurukohtaukset ovat tuttuja. Amalgaamit kannattaa poistattaa ja hoidattaa refleksologialla taikka vyöhyketerapialla. Puhdistushoidot hyvin ajankohtaisia tilanteessasi.
Rohkeasti uudestaan hoitoon! - Utelias
JohannaL kirjoitti:
Hoidon aikana saattaa nousta monenlaisia tunteita pintaan. Itkut ja hysteeriset naurukohtaukset ovat tuttuja. Amalgaamit kannattaa poistattaa ja hoidattaa refleksologialla taikka vyöhyketerapialla. Puhdistushoidot hyvin ajankohtaisia tilanteessasi.
Rohkeasti uudestaan hoitoon!Oletteko oikeasti sitä mieltä, että jokin kuona-aineiden "liikkeelle lähteminen" saa huonon olon aikaiseksi?
Mitään asiaan viittaavaa aistihavaintoa en kokenut, alkoi vain pyörryttää ja tuli kylmä hiki.
Olen kahden vaiheilla meniskö uudestaan hoitoon. Ei ole kovin kivaa tulla huonovointiseksi. Koko illan oli vähän kumma ja raskas olo. - taas ja taas
Utelias kirjoitti:
Oletteko oikeasti sitä mieltä, että jokin kuona-aineiden "liikkeelle lähteminen" saa huonon olon aikaiseksi?
Mitään asiaan viittaavaa aistihavaintoa en kokenut, alkoi vain pyörryttää ja tuli kylmä hiki.
Olen kahden vaiheilla meniskö uudestaan hoitoon. Ei ole kovin kivaa tulla huonovointiseksi. Koko illan oli vähän kumma ja raskas olo.Että niitä huonoja oloja sinulla on esiintynyt aikaisemminkin, utelias.
Ilman hoitoja riittää ehkä jatkossakin. Ne näkymättömät huonot tuntemukset
saattavat hoitovaiheessa tulla 'förskottina' ulos. - Utelias
taas ja taas kirjoitti:
Että niitä huonoja oloja sinulla on esiintynyt aikaisemminkin, utelias.
Ilman hoitoja riittää ehkä jatkossakin. Ne näkymättömät huonot tuntemukset
saattavat hoitovaiheessa tulla 'förskottina' ulos.Nyt en kyllä oikein ymmärtänyt viestisi sisältöä? En ole tullut muutoin huonovointiseksi tai kokenut pyörrytyksen tunnetta kuin joskus muinoin lääkärin tekemissä kivuliaissa operaatioissa.
Vyöhyketerapiaa en sanoisi kivulloiseksi operaatioksi, joissain kohdin kävi makean kipeää, mutta käsittely muutoin oli miellyttävä. Eikä se kipukaan ollut kuin "makean kipeää". - eräskin
Utelias kirjoitti:
Eipä ole kuin yksi yli 20 vuotta vanha amalgaami suussa. On nääs tosi hyvät hampaat :)
En usko, että siitä on kyse. Jostain tunnelukosta se terapeutti minulle mainitsi. Että mieluummin keho "sammuttaa valot" kuin kohtaa sen lukkopaikan.
Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Ja kyllä - kyseessä oli jalkapohjiin tehtävä vyöhyketerapia, tosin hän käsitteli ensin käsiä ja korvia, sitten jalkapohjia.
Uskooko joku tämmöisiin tunnelukkoihin? Elettyä elämäähän on takana paljonkin ja siihen kuuluu totta vieköön monta ikävääkin asiaa.Se yksikin paikka kannattaa kyllä vaihdattaa, varsinkin kun se on noin vanha, ja asiantuntevasti sitten, huom. huom., eli hammaslääkärillä joka hoitaa asianmukaiset suojaukset.
Totta on, että keholla on myös tunnelukkoja, ja on paljon mahdollista, että ihminen mieluummin vaikka pyörtyy kuin uskaltaa ottaa vastaan sen mitä sieltä keholta olisi nousemassa (=torjuttuja tunteita, ikäviä muistoja.) Näitä vain harvemmin nousee jalkapohjista, sen sijaan amalgaamit jalkapohjien käsittely ovat varsin kriittinen yhdistelmä. - TheOneAndOnly
Utelias kirjoitti:
Nyt en kyllä oikein ymmärtänyt viestisi sisältöä? En ole tullut muutoin huonovointiseksi tai kokenut pyörrytyksen tunnetta kuin joskus muinoin lääkärin tekemissä kivuliaissa operaatioissa.
Vyöhyketerapiaa en sanoisi kivulloiseksi operaatioksi, joissain kohdin kävi makean kipeää, mutta käsittely muutoin oli miellyttävä. Eikä se kipukaan ollut kuin "makean kipeää".Joo, nämä jutut on ihan tavallisia ja kuuluvat tämäntyyppisiin hoitoihin. Samoja tuntemuksia voi tulla esim. energiahoidoissa, jotka nostavat "haudatut" negatiiviset tunteet pintaan. Eli siinä voi tulla hetkellisesti paha olo, mutta sen ei pitäisi kestää pitkään. Eli yleensä menee parissa päivässä ohi(vettä kannattaa juoda paljon, nopeuttaa poistumista). Aivan sama juttu kuin mitä tapahtuu myös paaston aikana kun liat lähtevät liikkeelle ja poistuvat kehosta.
Eli tärkeää on huomata se, että hoito ei tee sinulle pahaa, vaan nostaa vanhoja "likoja" pintaan, jotka keho kyllä poistaa parissa päivässä. Tuosta voi siis tulla hetkellisesti huono olo.
Jos siis jätät hoidot kesken, et koskaan pääse niistä lioista eroon, eikä olosi parane. Mutta jos käyt hoidoissa sen aikaa että niistä ei tule enää paha olo, niin vointisi paranee huomattavasti.
Eli valinta on sinun. Itse näen tuon pahan olon merkkinä siitä että hoito toimii, ja että sinulla on todellista tarvetta käydä hoidoissa.
-Pete - TheOneAndOnly
eräskin kirjoitti:
Se yksikin paikka kannattaa kyllä vaihdattaa, varsinkin kun se on noin vanha, ja asiantuntevasti sitten, huom. huom., eli hammaslääkärillä joka hoitaa asianmukaiset suojaukset.
Totta on, että keholla on myös tunnelukkoja, ja on paljon mahdollista, että ihminen mieluummin vaikka pyörtyy kuin uskaltaa ottaa vastaan sen mitä sieltä keholta olisi nousemassa (=torjuttuja tunteita, ikäviä muistoja.) Näitä vain harvemmin nousee jalkapohjista, sen sijaan amalgaamit jalkapohjien käsittely ovat varsin kriittinen yhdistelmä.Miksi tämä yhdistelmä on niin vaarallinen? Eli siis amalgaamitko jättävät paljon myrkkyjä kehoon, jotka sitten lähtevät liikkeelle hoidosta.
Miten kauan pitää odottaa paikkojen vaihdon jälkeen, että voi alkaa hoidattaa jalkapohjista?
Itse olen juuri vaihdattamassa omia amalgaameja pois.
-Pete - Aiemmin vaihdattanut
TheOneAndOnly kirjoitti:
Miksi tämä yhdistelmä on niin vaarallinen? Eli siis amalgaamitko jättävät paljon myrkkyjä kehoon, jotka sitten lähtevät liikkeelle hoidosta.
Miten kauan pitää odottaa paikkojen vaihdon jälkeen, että voi alkaa hoidattaa jalkapohjista?
Itse olen juuri vaihdattamassa omia amalgaameja pois.
-PeteMinulta vaihdettiin vuoden 2004 lopussa kaikki amalgaamit muoveihin. Työn suoritti ihan "tavallinen" yksityinen hammaslääkäri. Nyt olen lukenut noista suojauksista yms. joita ei pitäisi unohtaa paikkojen vaihdossa. Mitä tapahtuu, jos paikat vaihdetaan ilman erityistoimenpiteitä?
- eräskin
TheOneAndOnly kirjoitti:
Miksi tämä yhdistelmä on niin vaarallinen? Eli siis amalgaamitko jättävät paljon myrkkyjä kehoon, jotka sitten lähtevät liikkeelle hoidosta.
Miten kauan pitää odottaa paikkojen vaihdon jälkeen, että voi alkaa hoidattaa jalkapohjista?
Itse olen juuri vaihdattamassa omia amalgaameja pois.
-PeteVyöhyketerapia, erityisesti jalkapohjavyöhis, laittaa kehossa olevat myrkyt liikkeelle, ja jos kyseessä on elohopea, seuraukset voivat olla tosi ikävät. Jotkut kyllä kestävät vyöhyketerapiaa, vaikka suu olisi täynnä amalgaamipaikkoja, mutta elohopean vapautumisessa on tuhatkertaisia eroja eri ihmisten välillä. Eli yksilölliset erot altistumisen suhteen ovat erittäin suuret.
Milloin voi mennä hoitoon saneerauksen jälkeen? Potilaanhan pitäisi saada amalgaamisaneerauksen jälkeen 1-2 kk antioksidanttihoitoa. Mielestäni tämä on hyvä varoaika enne vyöhyketerapiaa. - eräskin
Aiemmin vaihdattanut kirjoitti:
Minulta vaihdettiin vuoden 2004 lopussa kaikki amalgaamit muoveihin. Työn suoritti ihan "tavallinen" yksityinen hammaslääkäri. Nyt olen lukenut noista suojauksista yms. joita ei pitäisi unohtaa paikkojen vaihdossa. Mitä tapahtuu, jos paikat vaihdetaan ilman erityistoimenpiteitä?
Kun amalgaamipaikka puretaan, elohopeaa joutuu elimistöön ilman kunnon suojauksia. Olen nähnyt jopa kuvan amalgaamipaikkojen poistosta, jossa hammaslääkäri ja -hoitaja oli suojattu kuin ydinvoimalassa, mutta potilasta ei lainkaan :) Seleeni on elohopean parasta vastamyrkkyä. Syö sitä. Muista antioksidanteista en osaa sanoa.
- kyseinen

hermomyrkky elohopea sekä amalgaami, jossa on noin puolet elohopeaa, ei ole vaarallista, kuten jatkuvasti opetetaan, mutta henkilökunnalle ja luonnolle se jostain syystä sitten onkin jo vaarallista, ja sen käsittelystä on tarkat ohjeet ja määräykset!
- Minkälaisia
eräskin kirjoitti:
Vyöhyketerapia, erityisesti jalkapohjavyöhis, laittaa kehossa olevat myrkyt liikkeelle, ja jos kyseessä on elohopea, seuraukset voivat olla tosi ikävät. Jotkut kyllä kestävät vyöhyketerapiaa, vaikka suu olisi täynnä amalgaamipaikkoja, mutta elohopean vapautumisessa on tuhatkertaisia eroja eri ihmisten välillä. Eli yksilölliset erot altistumisen suhteen ovat erittäin suuret.
Milloin voi mennä hoitoon saneerauksen jälkeen? Potilaanhan pitäisi saada amalgaamisaneerauksen jälkeen 1-2 kk antioksidanttihoitoa. Mielestäni tämä on hyvä varoaika enne vyöhyketerapiaa."tosi ikäviä" seurauksia voi tulla?
- amalgaamashow
kyseinen kirjoitti:
hermomyrkky elohopea sekä amalgaami, jossa on noin puolet elohopeaa, ei ole vaarallista, kuten jatkuvasti opetetaan, mutta henkilökunnalle ja luonnolle se jostain syystä sitten onkin jo vaarallista, ja sen käsittelystä on tarkat ohjeet ja määräykset!
on aivan käsittämätön pelleily. Elohopean vaarat on luoja ties miten monta vuosisataa tiedetty, ja hammaslääkärit, jotka edellisen vuosisadan alkupuolella ja jo sitä ennenkin ryhtyivät vastustamaan uutta helposti käsiteltävää paikkausainetta, löysivät pian itsensä muista hommista. Suomessakin joku erehtyi tekemään asiasta peräti väitöskirjan, ja mene ja tiedä pysähtyikö tiedeura siihen, mutta amalgaamaan piilotetun elohopean myrkyllisyys ja liukenevuus elimistöön toimivat moitteettomasti koko tutkimuksen ajan.
Meidänkin maassamme on vielä monella amalgaamapommit suussaan, eikä terveydenhoitoviranomaisilla tunnu olevan mitään kiirettä asian suhteen. Paljon enemmän ollaan huolissaan vainajista, joiden maallinen tomu elohopeoineen liukenee maan kamaraan. Maksaahan se, kun ensin myrkyt kasataan suuonteloon, ja sitten niiden aiheuttamia sairauksia hoidetaan erilaisin kemikaalein, ja kuollessa itketään, kun maa saastuu terveyden ylläpitämisen takia. Perusongelman myöntäminen tulee kuitenkin vielä kalliimmaksi, kuten viranomaiset varsin hyvin tietävät. Amalgaama on tietenkin vaarallista, mutta sen tunnustaminen saisi ihmiset vaatimaan pettämisestään korvauksia, mikä on yhteiskunnalle elohopeaakin pahempi sotku.
Mitäpä tässä voisi sanoa. Ou shit! - Amalgaamipaikat
Minkälaisia kirjoitti:
"tosi ikäviä" seurauksia voi tulla?
Olen käynyt vyöhyketerapiassa yli vuoden ajan, josta suurimman osan säännöllisesti kerran viikossa tai kahdessa. Terapeutti on koulutettu diplomivyöhyketerapeutti ja todella asiantunteva ja taitava. Hän on painellut mm. jalkapohjia, joka kerta. Hän ei ole koskaan edes maininnut, että amalgaamipaikoista olisi jotain haittaa.
Minulla on amalgaamipaikkoja suu täynnä, varmaan ainakin 10. Ne ovat olleet siellä lapsesta asti. Mitään haittaa niistä ei ole ollut, eikä vyöhyketerapia ole oloa huonontanut. Päinvastoin, vyöhyketerapista on ollut hyötyä kaikin puolin. En usko, että amalgaamipaikoista on kaikille haittaa, enkä aio niitä poistattaa. Sitä paitsi muovipaikoissa on myös sellaisia yhdisteitä, joista toiset varoittavat... Miettikää itse, mikä on todellinen vaara ja mikä ehkä ei niin vaarallista sittenkään. - Utelias
Amalgaamipaikat kirjoitti:
Olen käynyt vyöhyketerapiassa yli vuoden ajan, josta suurimman osan säännöllisesti kerran viikossa tai kahdessa. Terapeutti on koulutettu diplomivyöhyketerapeutti ja todella asiantunteva ja taitava. Hän on painellut mm. jalkapohjia, joka kerta. Hän ei ole koskaan edes maininnut, että amalgaamipaikoista olisi jotain haittaa.
Minulla on amalgaamipaikkoja suu täynnä, varmaan ainakin 10. Ne ovat olleet siellä lapsesta asti. Mitään haittaa niistä ei ole ollut, eikä vyöhyketerapia ole oloa huonontanut. Päinvastoin, vyöhyketerapista on ollut hyötyä kaikin puolin. En usko, että amalgaamipaikoista on kaikille haittaa, enkä aio niitä poistattaa. Sitä paitsi muovipaikoissa on myös sellaisia yhdisteitä, joista toiset varoittavat... Miettikää itse, mikä on todellinen vaara ja mikä ehkä ei niin vaarallista sittenkään.Kertoisitko minkälaisiin vaivoihin olet apua saanut?
- uskon asia
Amalgaamipaikat kirjoitti:
Olen käynyt vyöhyketerapiassa yli vuoden ajan, josta suurimman osan säännöllisesti kerran viikossa tai kahdessa. Terapeutti on koulutettu diplomivyöhyketerapeutti ja todella asiantunteva ja taitava. Hän on painellut mm. jalkapohjia, joka kerta. Hän ei ole koskaan edes maininnut, että amalgaamipaikoista olisi jotain haittaa.
Minulla on amalgaamipaikkoja suu täynnä, varmaan ainakin 10. Ne ovat olleet siellä lapsesta asti. Mitään haittaa niistä ei ole ollut, eikä vyöhyketerapia ole oloa huonontanut. Päinvastoin, vyöhyketerapista on ollut hyötyä kaikin puolin. En usko, että amalgaamipaikoista on kaikille haittaa, enkä aio niitä poistattaa. Sitä paitsi muovipaikoissa on myös sellaisia yhdisteitä, joista toiset varoittavat... Miettikää itse, mikä on todellinen vaara ja mikä ehkä ei niin vaarallista sittenkään.Amalgaamin sisältämä elohopea ja muovien ainesosat eivät kilpaile samalla asteikolla. Joillekin on tietty edullista niiden rinnastaminen. Elohopean haitat eivät kuitenkaan ole uskon asia, vaikka virallinen terveydenhuoltomme haluaisi niin olevan. Elohopea on ensimmäisen asteen hermomyrkky ja sellaisena myös pysyy. Miten eri yksilöt vaarallisiin aineisiin reagoivat, on toki mielenkiintoinen näkökulma. Japanissa jossa kalan sisältämä elohopea aiheuttaa tämän tästä vakaviakin tapauksia, on havaittu, että samankin perheen jäsenet reagoivat myrkkyyn eri tavoin. Toiset nopeasti rajuin muutoksin ja toiset hitaammin jopa niin, että oireita on vaikea erottaa tavallisesta ruokamyrkytyksestä. Kukaan ei silti väitä, että kalan sisältämä elohopea olisi uskon asia. Vain taloudelliset seikat muuttavat meillä elohopean uskoksi.
Amalgaamista irtoava elohopea antaa vuosien saatossa mitä erilaisimpia oireita. Elohopea läpäisee herkästi aivokudoksen ja kerääntyy myös sisäelimiin. Valitettavaa on, että silloinkin kun lääkäri ymmärtää asiakkaansa kärsivän amalgaamista johtuvasta myrkytyksestä, hän kirjaa diagnoosiksi jonkun hyväksyttävämmän. Näin lääkäri välttyy selittelyiltä, mutta potilas voi joutua selittelemään sitäkin enemmän, etenkin jos syy siirretään mielen alueelle.
Erilaisia muovipaikkoja on pilvin pimein. Jonkun paikkamateriaalin alumiinihaitasta on jo ehditty puhua. Niinpä, sehän aiheuttaa vain dementiaa. Olisiko tästä sittenkin amalgaamin kilpailijaksi?
Myrkytyksen syy olisi hyvä tiedostaa ennen kuin alkaa syyttää vyöhyketerapeuttia myrkyttäjäksi.
Vyöhyketerapia on hieno hoitomuoto ja kyllä siellä voi käydä yli vuoden syyttäkin, jos varat sallivat. Silloin kun hoitoon on jokin erityinen syy, sairaus tai vaiva, myös amalgaamin ja elohopean on aiheellista käydä mielessä. - eräskin
Amalgaamipaikat kirjoitti:
Olen käynyt vyöhyketerapiassa yli vuoden ajan, josta suurimman osan säännöllisesti kerran viikossa tai kahdessa. Terapeutti on koulutettu diplomivyöhyketerapeutti ja todella asiantunteva ja taitava. Hän on painellut mm. jalkapohjia, joka kerta. Hän ei ole koskaan edes maininnut, että amalgaamipaikoista olisi jotain haittaa.
Minulla on amalgaamipaikkoja suu täynnä, varmaan ainakin 10. Ne ovat olleet siellä lapsesta asti. Mitään haittaa niistä ei ole ollut, eikä vyöhyketerapia ole oloa huonontanut. Päinvastoin, vyöhyketerapista on ollut hyötyä kaikin puolin. En usko, että amalgaamipaikoista on kaikille haittaa, enkä aio niitä poistattaa. Sitä paitsi muovipaikoissa on myös sellaisia yhdisteitä, joista toiset varoittavat... Miettikää itse, mikä on todellinen vaara ja mikä ehkä ei niin vaarallista sittenkään.Kuten sanoin, on elohopean vapautumisessa yli tuhatkertaisia eroja eri yksilöiden välillä, joten jotkut voivat huoletta käydä vyöhyketerapiassa amalgaameineen päivineen. Mutta jos asiakkaalle tulee hoidon aikana huono olo, on terapeutin VIIMEISTÄÄN siinä vaiheessa kysyttävä, onko niitä amalgaameja suussa vai ei. Yleensä tämä kyllä kysytään etukäteen.
- jep...
eräskin kirjoitti:
Kuten sanoin, on elohopean vapautumisessa yli tuhatkertaisia eroja eri yksilöiden välillä, joten jotkut voivat huoletta käydä vyöhyketerapiassa amalgaameineen päivineen. Mutta jos asiakkaalle tulee hoidon aikana huono olo, on terapeutin VIIMEISTÄÄN siinä vaiheessa kysyttävä, onko niitä amalgaameja suussa vai ei. Yleensä tämä kyllä kysytään etukäteen.
minulta kysyttiin heti eka kerralla, onko amalgaameja... ja koska on yksi (jonka pian poistatan), se vaikuttaa hoidon antamiseen niin, että jalkapohjat on vähemmällä huomiolla.
Paha olo vyöhyketerapiassa voi kyllä tulla niistä tunnelukoista. Uskon ihmiskehon tunnemuistiin. Niinpä vyöhyketerapia saattaa aktivoida vanhan pahan olon, jonka syytä ei yleensä heti tiedosta. On vain epämääräinen paha olo, joka ilmenee fyysisenä muotona. Pahoinvointi, huimaus, pääkipu olivat itselläni yleisimpiä. Kun alkaa löytää todellisia syitä ja läpikäy traumaattisia kokemuksia, vaivat pikku hiljaa katoaa. Ja jos tulee uusia vaivoja hoidon kuluessa, siinä mennään koko ajan eteen päin. - elohopea-allergia
Aiemmin vaihdattanut kirjoitti:
Minulta vaihdettiin vuoden 2004 lopussa kaikki amalgaamit muoveihin. Työn suoritti ihan "tavallinen" yksityinen hammaslääkäri. Nyt olen lukenut noista suojauksista yms. joita ei pitäisi unohtaa paikkojen vaihdossa. Mitä tapahtuu, jos paikat vaihdetaan ilman erityistoimenpiteitä?
Hirveämpää elämystä saa sinänsä hakea kuin suojaamaton amalgaamin poisto. Vaikuttaa hermostoon kuin jokin viheliäinen myrkky, mistä kyse onkin. Minusta tuli viikoksi uupuneen väsynyt, masentunut ja älyttömän nopeasti hermostuva, enkä nukkunutkaan kovin hyvin. Meni pilalle siis monta päivää. Lisäksi tuli tulehduspatteja pään alueelle, esim korvan taakse jne. Ongelmia oli paljon. Vaihdoin amalgaameja parisen vuotta eri lääkäreillä ja vasta viimeiset paikat vaihdettiin asiallisella tavalla, joista ei seurannut em kärsimyksiä.
Kun amalgaamit olivat poissa, alkoi elimistö pikkuhiljaa palautua. Ensimmäisenä alkoi vatsa toimia paremmin ja uni syventyä, jota en ollut kokenut siitä lähtien, kun lapsena suuhuni viisi paikkaa laitettiin. Lisäksi ylimääräinen yliaistillinen herkkyys väheni, sekä kohtuuttomat pelkotilat jotka johtuivat tästä asiasta. 15 vuotta meni amalgaameista kärsiessä elämästäni täysin pilalle. Amalgaamivaivat voivat tuhota koko elämän, koska se vaikuttaa niin monessa asiassa, että jopa ihmissuhteet kärsivät terveyden lisäksi. Kummallista on, ettei tätä asiaa hyväksytä kunnolla vieläkään, enkä minäkään saanut ikinä mitään korvausta vaivoistani. Opiskelijana kun ei ollut varaa muuhun kuin paikkojen vaihtoon mikä oli se tärkein asia. Tarkemmat tutkimukset, kuten metalliallergiatesti jäi tekemättä. Arvet jäivät kylläkin, ja monien hammaslääkärien tyngäksi hiomani hampaat suussa. Kun eivät esim uskoneet että kyseessä ei ole purentaongelma vaan amalgaamisäryt. - elohopea-allergia
uskon asia kirjoitti:
Amalgaamin sisältämä elohopea ja muovien ainesosat eivät kilpaile samalla asteikolla. Joillekin on tietty edullista niiden rinnastaminen. Elohopean haitat eivät kuitenkaan ole uskon asia, vaikka virallinen terveydenhuoltomme haluaisi niin olevan. Elohopea on ensimmäisen asteen hermomyrkky ja sellaisena myös pysyy. Miten eri yksilöt vaarallisiin aineisiin reagoivat, on toki mielenkiintoinen näkökulma. Japanissa jossa kalan sisältämä elohopea aiheuttaa tämän tästä vakaviakin tapauksia, on havaittu, että samankin perheen jäsenet reagoivat myrkkyyn eri tavoin. Toiset nopeasti rajuin muutoksin ja toiset hitaammin jopa niin, että oireita on vaikea erottaa tavallisesta ruokamyrkytyksestä. Kukaan ei silti väitä, että kalan sisältämä elohopea olisi uskon asia. Vain taloudelliset seikat muuttavat meillä elohopean uskoksi.
Amalgaamista irtoava elohopea antaa vuosien saatossa mitä erilaisimpia oireita. Elohopea läpäisee herkästi aivokudoksen ja kerääntyy myös sisäelimiin. Valitettavaa on, että silloinkin kun lääkäri ymmärtää asiakkaansa kärsivän amalgaamista johtuvasta myrkytyksestä, hän kirjaa diagnoosiksi jonkun hyväksyttävämmän. Näin lääkäri välttyy selittelyiltä, mutta potilas voi joutua selittelemään sitäkin enemmän, etenkin jos syy siirretään mielen alueelle.
Erilaisia muovipaikkoja on pilvin pimein. Jonkun paikkamateriaalin alumiinihaitasta on jo ehditty puhua. Niinpä, sehän aiheuttaa vain dementiaa. Olisiko tästä sittenkin amalgaamin kilpailijaksi?
Myrkytyksen syy olisi hyvä tiedostaa ennen kuin alkaa syyttää vyöhyketerapeuttia myrkyttäjäksi.
Vyöhyketerapia on hieno hoitomuoto ja kyllä siellä voi käydä yli vuoden syyttäkin, jos varat sallivat. Silloin kun hoitoon on jokin erityinen syy, sairaus tai vaiva, myös amalgaamin ja elohopean on aiheellista käydä mielessä.Olen niitä eläviä tapauksia, jotka ovat saaneet pahimmasta päästä myrkytyksen amalgaameista eli olen läpikäynyt pitkäaikaisen piinaavan helvetin, joka teki hallaa elämälleni hyvin paljon ja lisäksi lapsi jonka sain amalgaamipaikkojen aikana, kärsii koko elämänsä ajan suolistosta, joka ei toimi kunnolla. Eli haisee jatkuvasti kakalle, tutunomaisin termein. Ja oli tietenkin hivittävän vaikea hoidettava vauvana samasta syystä, todellinen pitkän linjan koliikkivauva ja sairasteleva lapsi, tulehdustauteja koko ajan. Eli amalgaamiongelma pahimmillaan ei vaikuta pelkästään yhteen ihmiseen vaan näin voi vaikuttaa monen elämään ikävällä tavalla.
- pari kysymystä
elohopea-allergia kirjoitti:
Hirveämpää elämystä saa sinänsä hakea kuin suojaamaton amalgaamin poisto. Vaikuttaa hermostoon kuin jokin viheliäinen myrkky, mistä kyse onkin. Minusta tuli viikoksi uupuneen väsynyt, masentunut ja älyttömän nopeasti hermostuva, enkä nukkunutkaan kovin hyvin. Meni pilalle siis monta päivää. Lisäksi tuli tulehduspatteja pään alueelle, esim korvan taakse jne. Ongelmia oli paljon. Vaihdoin amalgaameja parisen vuotta eri lääkäreillä ja vasta viimeiset paikat vaihdettiin asiallisella tavalla, joista ei seurannut em kärsimyksiä.
Kun amalgaamit olivat poissa, alkoi elimistö pikkuhiljaa palautua. Ensimmäisenä alkoi vatsa toimia paremmin ja uni syventyä, jota en ollut kokenut siitä lähtien, kun lapsena suuhuni viisi paikkaa laitettiin. Lisäksi ylimääräinen yliaistillinen herkkyys väheni, sekä kohtuuttomat pelkotilat jotka johtuivat tästä asiasta. 15 vuotta meni amalgaameista kärsiessä elämästäni täysin pilalle. Amalgaamivaivat voivat tuhota koko elämän, koska se vaikuttaa niin monessa asiassa, että jopa ihmissuhteet kärsivät terveyden lisäksi. Kummallista on, ettei tätä asiaa hyväksytä kunnolla vieläkään, enkä minäkään saanut ikinä mitään korvausta vaivoistani. Opiskelijana kun ei ollut varaa muuhun kuin paikkojen vaihtoon mikä oli se tärkein asia. Tarkemmat tutkimukset, kuten metalliallergiatesti jäi tekemättä. Arvet jäivät kylläkin, ja monien hammaslääkärien tyngäksi hiomani hampaat suussa. Kun eivät esim uskoneet että kyseessä ei ole purentaongelma vaan amalgaamisäryt.Suojaako biohammaslääkäri "automaattisesti" asiakkaansa amalgaamien poiston yhteydessä? Mitä yhden paikan poisto maksaa?
Hienoa, että olet päässyt myrkyistä eroon! - elohopea-allergia
pari kysymystä kirjoitti:
Suojaako biohammaslääkäri "automaattisesti" asiakkaansa amalgaamien poiston yhteydessä? Mitä yhden paikan poisto maksaa?
Hienoa, että olet päässyt myrkyistä eroon!Valitettavasti en tiedä vastata koska poistatin amalgaamit jo kymmenen vuotta sitten. Biohammaslääkäri varmaankin suojaa ja suojan saa pyydettäessä muissakin yksityisissä hammaslääkäreissä. Kunnan hammaslääkärit eivät kaikki sitä osaa tehdä omien kokemusten mukaan. Luulisin että paikan vaihdon verran maksaa eikä kaikkia paikkoja tarvitse vaihtaa nopeasti, vaan kukkaron ja ajan mukaan. Jotkut kyllä suosittelevat monivitamiinikuuria ja kertarysäystä koko hommalle. Kannattaa ottaa selvää paikkakunnan hammaslääkäreiltä näistä asioista ja vertailla saatuja tietoja, mikä niistä tuntuu parhaimmalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643225Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433087- 422447
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa992180- 311903
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271800- 481616
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851405- 391290
- 811132