kävin tsekkaamassa kennelliiton kennel-ja kasvattajasivuja ja nyt tässä ihmettelen omaa osaamattomuuttani/ymmärtämättömyyttäni lukea niitä rek.pentuesivuja,tai ainakin ymmärsin asian niin,että kyseessä olivat ko. sivut.
Nimittäin kasvattaja,jolta(rotu?)koirani ostin 3v sitten,ei nniiden sivujen mukaan ole vuosiin ennen sitä rekisteröinyt ainuttakaan pentuetta,itse ostin myös omani epäselvän värin vuoksi puoleen hintaan,tai vähän allekin.
Ehken osaa lukea näitä tietoja oikein?
Nyt ei löytynyt sillä kennelnimellä yhtään 'tuoretta'pentuetta,onko niin,että jos kasvattaja muuttaa kennelnimeään,niin tietoja ei sen vuoksi löydy?
Lukeeko missään kennelliiton nettisivuilla esim. sitä,että kasvattaja on lopettanut tai muuttanut kasvattaja/kennelnimeä?
Tällä ko.kasvattajalla on ollut yli 650 pentua ennen millenniumia,useasta eri rodusta.
Itse ostin pennun ilman papereita,minulle kyllä kerrottiin,että jos haluan rekisteröidä pennun,maksan niin ja niin monta saturaista lisää,mutta koira ei pääse näyttelyihin kuin hylättäväksi,eikä sitä hyväksytä viralliseen rodunjalostukseen.
myöhäistähän tämä on jo mun kohdalla ihmetellä,mutta ihmettelen silti sitä,että onko mitään paikkaa,paitsi kennelliitto,mistä voin tiedustella asiaa,tai jos soitan sinne,onko minulla oikeutta kysyä sitä,löytyykö rek.tietoja pentueesta rotuna se ja se,syntyneet silloin ja silloin?Nimittäin,kun tää oma koneen käyttö on kuitenkin aika vajavaista.
Että
?

Vastaukset 2
Vanhimmat
kennelliitossa FCI 9 ryhmän rekkaajaan. Soitat vaihteeseen ja pyydät hänelle yhdistämään. Kerro ja kysy häneltä.
Minä sanoisin että sinua on vedätetty oikein kunnolla. Kasvattaja rekkaa kaikki pennut eli koko pentueen, oli sitten värivirhe tahi ei.
Kysymällä saat tietoja.
Ethän edes voi olla varma siitä mitkä koirasi vanhemmat ovat, puhumattakaan siitä onko se edes puhdasrotuinen.
Jaa itse luulin että epäselvissä tapauksissa(väri)voi myöhemminkin rekisteröidä,niin sanoi minulle kasvattaja.
No,ehkä vieläkään en ymmärrä kaikkia juttuja,mitkä liittyvät rotupentujen kasvattamiseen,mulla ei siitä ole kokemusta,yhdet 2-rotupennut oon saanut maailmaan ja elämään ihanaa ja tervettä pikkukoiranelämää.
Nyt kerron sulle kuitenkin sen,minkä kyseenalaistit tuossa jokin aika sitten:
Kyllä Hesassa on lappu varpaassa puolivuotta ruumiilla,jos maksajaa ei löydy.
Näin minulle kertoi Kela,patologi ja kuolinsyyntutkija.
Ikäviä juttuja,mutta voin kuitenkin kertoa sen,että järjestin kuin järjestinkin ystäväni häät,en myöskään ole menossa hautajaisiin marraskuun viikonloppuna,se ei ole minun paikkani olla.
Järjestin myös hautajaiset kyllä.