Nyt kun yksi muotisana, sisäpiiri, taas on vaipunut unholaan ja yksi sana on noussut kestosuosikeiden joukkoon, tekee mieleni miettiä sanan merkitystä.
Provokaatio itsessäänhän tarkoittaa yllytystä, kiihotustyötä tai kiihotustoimintaa, (uusi sivistyssanakirja / Otava). Sanaa käytetään melko laajalti kuvaamaan sätissä tapahtuvaa sanaleikkiä silloin kun jonkin lauseen tai aiheen tarkoitus on herättää keskustelua.
Provokaatio itsessään ei ole sen kummoisempi taiteenlaji, mutta aika monelta näkyy unohtuneen koko homman varsinainen idea. Itse en miellä provokaatioksi suoraan johonkin henkilöön kohdistuvaa ivallista hyökkäystä. Omasta mielestäni hyvä provokaatio käsittelee asioita ja ilmiöitä, ei yksittäistä henkilöä. Hyvän provokaation tunnusmerkkejä on se että aihealue antaa mitä erilaisimmille ihmisille mahdollisuuden ottaa aiheeseen kantaa omat individuaaliset näkökulmansa ja oman historiansa huomioiden.
Mielenkiintoinen seikka sen sijaan on se että näiden vastineiden pohjalta on suht helppoa tehdä pika-analyysejä vastaajan elämästä.
Entä mikä on provokaation merkitys sätissä ? Jos ei muuta niin ainakin se saa keskustelua aikaiseksi. Ja tiedetty tosiasiahan on se että sätti ilman keskustelua on kuin corolla ilman karvanoppia. Keskusteluun ei ole pakko ottaa osaa, se on hyvä seikka. Sätti antaa kaikille mahdollisuuden sanoa sanottavansa tai olla sanomatta. Tätä etuoikeutta harvoin on nokikkain. Kahvipöytäkeskustelussa osataan katsein ja elein antaa ymmärtää että vastaustasi joko halutaan tai ei, päätös näin ollen on muilla.
Miksi kiihoketta tarvitaan ? Siksi että sätin ominaispiirre on se että puhtaasti elämänilosta ja hyvinvoinnista kirjoitetut tekstit eivät saa ketään hereille. Vaan annas kun laitat sekaan pari osuvaa sanaa (maalainen, naisautoilija, yh, lihava, tyhmyys, köyhyys, etc etc) niin jopa löytyy osumia ja alkaa sylki virrata sormien läpi ruudulle toisten ihmeteltäväksi.
Itselleni ajatusten ammentaminen kirjoittamalla on puhdasta hauskaa ajanvietettä. Hauskaksi sen tekee se että huomaa niin monen tilaansa tuskastuneen aina, kaikkien näiden juttujen jälkeen, ottavan omakätisesti sen ruuvin ja tunkemalla sen omaan takapuoleensa. Kiitos siitä.
Eli ei jatkossakaan sekoiteta keskenään puhdasta riidanhaastamista ja vanhaa kunnon provokaatiota.
Homma jatkuu ainakin vielä pienen hetken. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
~W~
ps. ainiin, meinas unohtua... olen sitten taas ostanut muutaman elämän lisää joten niiden ostokehotuksia ei taas pieneen hetkeen tarvita.
(käsittämätöntä miten halvalla jotkut elämänsä myyvätkin, noh samapa tuo, ne ostaa jotka pystyy ja ne myy joiden on pakko).

Vastaukset 33
Vanhimmat
Nyt heitti Wave asiaa, osui ihan naulankantaan eli ytimeen!!!!:)))
Pikkusielut saa repiä pelipöksyjään HEH...
milloin avaat sanaisen arkkusi meidän iloksemme...=)) Tietysti löytyy myös niitä jotka eivät mitenkään voi kestää ajatusta, etteivät itse tuota "ehtineet" kirjoittamaan ennen sinua.
Onhan se niin, että elämämme täällä sätissä olisi yksitoikkoista ilman kunnollisia provoja.
Onkin nyt sitten kiva katsoa miten kirjoituksesi taas nousee viikon ykköseksi. =)
*lähtee ostamaan karvanoppia* ajattelinkin että jotain tuosta kulkupelistä puuttui...=)) *tunnustaa ajavansa corollalla, kunnes löytää uuden "kunkun"* voi kun niitä vaan olis myynnissä ...
tuuhan taas meitä moikkaamaan...=)) *hali*
-taiju-
Ja aika älylliseksi keskustelu sitten muodostuu, kun katsoo provokatiivisia sanojasi ;
-naisautoilija
-lihava
-maalaisuus
-tyhmyys...
Omituista, minussa taitaa yhdistyä kaikki provosoiviksi katsomasi asiat, mutta jostain kumman syystä tunnen itseni vain huvittuneeksi...

niin ~wave~, ostit muutaman elämän.Osta muutama kaveriki ettei tarvitse chatissa roikkua yötäpäivää.Ajattelin vaan kun taidat oikeasti olla sittenki yksinäinen ihminen.Juna se vaan puksuttaa~~~ =)
Ihminen, jolla ei ole oikeaa elämää, roikkuu sätissä yötäpäivää ja kirjoittelee väliajat keskustelupalstoille. Oikeasti säälittävää, jos joku olettaa, että ihmiset nimimerkin takana olisivat oikeita ystäviä. Säälittää, todella säälittää nämä Wavet ja Erikit.
Oletko sattunut huomaamaan, että melkein kaikki puolustajasi ja he, jotka provosointeihisi reagoivat, yleensä kirjoittavat aika huonoa suomea? Mitähän johtopäätöksiä siitä on vedettävissä?
se meinaa sitä, jottei me olla mitää äireenkielen opettajia. mollahan tavallisia ihimisiä, joiren mielestä wavellakin on oikeus sanua sanansa. Niiku on sullaki.
-taiju-
Millaisia johtopäätöksiä itse vedät moisesta väitteestä? Uskallatko jopa yleistää johtopäätöksesi koko sätin keskustelupalstoilla yleisesti riekuloiviin ihmisiin? No mutta millaisia mahtavatkaan sättäilijät yleisesti olla? Verbaalinen lahjakkuus ainakin loistaa täällä valona ylitse muiden, mutta kas kummaa, oikeassa elämässä ei hyvillä kirjallisilla lahjoilla olekaan enää merkitystä. Niillä ei voi päteä, vaan oikeassa elämässä ja ystävyyssuhteissa pätevätkin täysin toisenlaiset säännöt. Siellä nämä "wavet" eivät enää pärjääkään. MOT.
Mielestäni kirjalliset lahjat kuvastavat tavallaan käyttäjänsä älyä, logiikkaa, tilannetajua, sivistystä ja monipuolisuutta. Lisäksi kun sisältö ajatuksineen heijastaa samoja asioita, niin kuinka moiset lahjat voisivat olla vaikuttamatta "oikeassa elämässä ja ystävyyssuhteissa" ja nimenomaan positiivisesti?
Em. ominaisuudet usein vahvistavat kantajansa itsetuntoa myös sen verran, ettei elämää tarvitse ryydittää ylenpalttisella katkeruudella ja kateudella...
Niin, siis ketkä pärjää, ja millä eväillä?
Oletkohan miettinyt asiaa tarpeeksi monelta kantilta? Monesti loistavat kirjalliset lahjat omaavat henkilöt eivät oikeassa elämässä loistakaan verbaalisilla lahjoillaan, vaan ovat aika syrjäänvetäytyviä, kirjojen ja tietokoneiden parissa viihtyviä, sisäänpäin kääntyneitä tyyppejä.
Minä en ihan allekirjoita tuota väittämääsi vaan mielestäni sinä katsot asioita melko yksipuolisesti. Elämässä yleisesti pärjäävät tyypit ovat usein varustettuja lahjoilla, joita kuvasit, mutta en minä mielestäni ollut mitenkään väärässä omassa väitteessäni, vaan kaipaan lisää perusteluita sinulta.
ei tosiaankaan ole kovin sujuvaa suomea. *reps*
HoonoSoomi
ei perseennuolenta enää paljun petraannu.
cc
m
Lisää perusteluja minulta?
Sovittaisiinko vaan että jätettäisiin a) yleistämättä, b) arvioimatta julkisesti väärin henkilöitä, joita emme tunne. Meitähän todellakin on moneen junaan. :)
Ja jos kaipaat rautalankaa; Ei pidä kutsua "waveiksi" "syrjäänvetäytyviä, kirjojen ja tietokoneiden parissa viihtyviä, sisäänpäin kääntyneitä tyyppejä", jotka "eivät pärjää elämässään".
Olet waven puolesta pahoillasi? No minä en ole, koska olen seurannut tyyppiä niin pitkään, että tiedän, millainen hän on. Katos, sitä saa mitä tilaa.....
taasko Sinun logiikassasi on vikaa? :-)
Hyvä on, väännän vielä kerran;
En minä ole ollenkaan "Waven puolesta pahoillani"; ei hän tarvitse minua puoltamaan egoaan. :-)
Kerroin mielipiteeni kirjallisen lahjakkuuden omaavista ihmisistä, ja totesin, että nimi "wave" ei ehkä sittenkään ole sopiva yleisnimitykseksi tai rinnastettavissa mainitsemasi tyyppisiin elämättömiin ihmisiin. Ja jos olet ko. henkilöä noin pitkään seurannut ja tullut niinkin väärään johtopäätökseen hänen persoonastaan... sehän on vain Sinun häpeäsi?
Nyt täytyy ihmetellä vielä sitä, että itsekö mahdoit ottaa puheeksi sen, että henkilö voi olla netissä yhdenlainen, ja livessä toisenlainen? Siis esim "kirjallisesti lahjakas ja pätevä, kontra elämätön epäsosiaalinen luuseri".
Kannattaisiko silloin asettaa omat stereotypiansa kyseenalaisiksi ja ottaa huomioon, että henkilö saattaa livessä olla myöskin jotain aivan muuta, kuin mitä Sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen?
Eli edelleen neuvoisin jättämään arviot kunkin todellisesta persoonasta live-elämään.
Tosin, heh, mikään ei ole minustakaan huvittavampaa kuin se, että joku hakkaa päätään seinään ehdoin tahdoin, kaikessa katkeruudessaan...ja mikä säälittävintä; ei edes itse tajua sitä? :-)
Miksi moinen kirjoittelu? Tosin, se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Katkeruus on asia, jota ainakin itse vältän. Yltiöpäinen positiivisuutesi kertoo ainakin minulle, että sinä taisit ottaa sanani liiankin tosissasi. Taisi tehdä kipeää?
Siitä päänhakkaamisesta vielä - sitä voi jokainen halutessaan tehdä niin paljon kuin tahtoo. Kysyisin kuitenkin, kumpiko hakkaa päätä loppujen lopuksi - hänkö, jolla on mielipiteitä ja joka niitä kertoo vai hän, joka väkisin yrittää puristaa mielipiteitä omaavan ihmisen oman mallinsa mukaiseksi myötäilijäksi. Eikö juuri keskustelua synny siitä, että on mielipiteitä ja niitä puolustelee, eikä ala heti syyttelemään toista katkeruudesta?
Miksikö "kirjoittelen" ? Huvikseni tulin ottaakseni kantaa aiheeseen, koska minulla oli siitä mielipide. Eikö tämä ole "keskustelupalsta" ? Kaikkiko täällä kirjoittelijat pitää leimata "koiriksi jotka älähtävät" ?
Miksikö jatkoin? Siksi, koska Sinä pyysit minua perustelemaan lisää. *muistuttaa*
Olen aina valmis perustelemaan mielipiteeni. Sen täytyy olla kunnollisen keskustelun perusperiaatteita.
Äläkä ole yhtään huolissasi minusta - ei minulle tee minkäänlainen kirjoittelu yhtään kipeää. :-)
Sen sijaan; kertoisitko Sinä nyt puolestasi mihin tietoon syrjäänvetäytyvien luuserien nimittäminen "waveiksi" perustuu, siihenkö todellakin pelkästään, että olet "seurannut ko. henkilöä chatissa pitkään" ? Ja miksi haluat ko. henkilön moiseksi leimata?
Näillä kysymyksillä haluan viitata "katkeruuden" ottamiseen puheenaiheeksi. Mihinkään muuhun ei mielestäni voi perustua yksittäisen henkilön leimaaminen tällä tavoin. Tietysti mielenkiinnolla jään odottamaan Sinun perusteellista selvitystäsi. Nyt Sinulla on avoimesti mahdollisuus siis "puolustella mielipiteitäsi", eikö niin? :-)
*oikoo rautalankaa*. Minusta sanoin jotakuinkin näin: "ne wavet ja erikit", eli en yksilöinyt tuota juuri nimenomaan tähän kyseiseen henkilöön, vaan yleensä näihin täällä palstoilla päteviin henkilöihin. Wavehan on tällä saralla kunnostautunut useampaan otteeseen, kuten voit huomata, mikäli selaat keskustelupalstaa taaksepäin.
Sinänsä mielenkiintoista, miten alat älähtämään yhä enemmän sanoistani. Että silleen.
Ajattelin vaan kokeilla, osaanko minä ketään provosoida. Ilmeisesti osaan! :)
....että Sinulla ei sitten ollutkaan mitään perustelua, tai puolustelua puheillesi :-)
Minäpä muistutan, mihin alunperin kommentoin, ja mihin pyysin Sinulta lisäselvitystä:
"Verbaalinen lahjakkuus ainakin loistaa täällä valona ylitse muiden, mutta kas kummaa, oikeassa elämässä ei hyvillä kirjallisilla lahjoilla olekaan enää merkitystä. Niillä ei voi päteä, vaan oikeassa elämässä ja ystävyyssuhteissa pätevätkin täysin toisenlaiset säännöt. Siellä nämä "wavet" eivät enää pärjääkään. MOT. "
Enkä minä suinkaan "alkanut älähtämään" sanoistasi yhtään sen enempää, kuin siihen asti, että mielestäni tulin tapani mukaan perustelleeksi oman kantani, mutta kun nyt valitettavasti keskusteluntynkä ei tästä näköjään kehity, niin jättänemme sen arvoonsa. :-)
Mites on aallonmetsästäjä, onks sua koskaan täällä netissä vedetty näin kansanomaisesti sanoen niinku "höplästä". Meitä kaikkia varmaan kiinnostais tietää... ;-);-));-)))...(())
jesssssssssss!!!!!!!!!!!!!!
Varo vaan ittekin ettet tuu höplästä vedetyks niinku tää eräs...;-))))--- ((()))
Hanki elämä! Mene vaikka panemaan tai jotain äläkä
lue mitään sivistyssana kirjoja. Kirjoja ei kannata lukee ellei oo pakko tai mä en ainakaan oo lukenu. Ihmiset ja MIEHET on kaikista tärkeintä ja biletys. Mä ainakin tykkään provosoida vaatteillani ja puheillani täällä ja livenä.

..milloin on oikeasti kyse ns. suotavasta provokaatiosta? Varmaan aika vaikea vetää rajaa? Musta tuntuu, että toisten mielipiteet pitäisi hyväksyä ehkä arvostelematta, vai pitäisikö? Se kai riippuu siitä mistä asiasta sattuu olemaan kysymys.
Haluaisin tietää mitä tarkoittaa hauskanpitoprovokaatio. Jos se on toisten kustannuksella hauskan pitämistä, en voi ymmärtää. Itselleen saa tietysti nauraa toisten kautta. :P
P.S. älkää vastatko mulle, en aio käydä kurkkimassa uudelleen ;P

Mielestäni on ala-arvoista käyttää provosoinnissa sanoja, jotka todellakin saattavat loukata toisia.
Niihin kuuluu mm. köyhyys,lihavuus, vanhuus ymv. Ehkäpä ne sanat edustavat sinulle puhdasta ja hauskaa ajanviihdykettä, mutta muista, että joillekin ne ovat kipeitä ja arkoja asioita, jotka sattuvat todella syvälle. Kukapa meistä ei haluaisi olla hoikka, nuori, viisas, kaunis/komea, rikas, älykäs, nokkela tai jopa kaupunkilainen jne.
Ole sinä onnellinen siitä, että olet älykäs ja verbaalisesti lahjakas tällä chättikirjoittamisen tasolla ja jos kaikki eivät yllä siihen mihin
sinä, niin älä ota sitä heti riidan haastamisena.
Ota sekin vain rikkautena ja yritä sinä ymmärtää, jos vastapuoli ei niin tee.
Koska viestisi oli älyllinen ja asiallinen teen poikkeuksen ja ruokin omaa kirjoitussarjaani =)
Olet ihan oikeassa tuossa mitä sanoit, ja jos olisit tulkinnut kirjoitukseni kuten sen olin itse tarkoittanut, olisit havainnut siinä nimenomaan harmittelun sen johdosta että ainut tapa saada keskustelu liikkeelle on lisätä tekstiin noita mainitsemiamme sanoja. (tulipas julman pitkä lause).
Mutta mutta.. silti totuus on se että lihavuus on lihavuutta ja köyhyys köyhyyttä. Eikä se tosiseikka että joku löytää itsensä niistä saa olla esteenä niistä käytäville keskusteluille.
Ja ei, en ota riidan haastamisena näitä vastineita vaan jokainen niistä elämän ostokehotuksista, haistatteluista, älyn puutteeseen vihjaavista syytöksistä ynnä muista, saa aikaan ihan aidon ja oikean hymynkareen huulilleni. Toisaalta annan mahdollisuuden joillekin purkaa tuskaansa anonyymisti ja häpeilemättä tätä kautta joten liekkö tuo jonkin sortin laupeudentyö vähäosaisia kohtaan tuokin.
Myös ystävyydellä: ~W~
aika laupias kusiainen - täytyy myöntää.