M36

Eli avioehdon saa rekisteröityä maistraatissa, kunhan siinä on molempien allekirjoitukset ja kaksi todistajaa?

Meillä on tarkoituksena avioehdossa se, että mikään toisen oma ei erossa tai toisen kuolemassa mene puolisolle eikä tietenkään tämän rintaperillisille. Eli en halua että lapseni kinuaa mieheni mökkiä tai hänen lapsensa saavat minun perimiäni rahoja tms.

Yhdessä hankittu ja maksettu laitetaan puoliksi.

Hieman lakia lukeneena (ei tutkintoa) uskaltaudun kirjoittamaan paperin itse. Ei siihen mitään lakipykäliä ole laitettu tms. Sanamuodot tietysti on mietitty asiallisiksi ja selkeiksi. Onko ihan tyhmää tehdä itse?
9946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tarkennan, avioehto pitää rekisteröidä, jos tahtoo sen olevan myös voimassa.

Silloin laaditte avioehdon joka voimassa niin avioeron kuin kuolemankin varalta (jompaan kumpaan avioliittonne varmasti päättyy).

Oletan että sinulla lapsia joiden isä tuleva miehesi ei ole, ja hänellä lapsia joiden äiti et ole. Noh, avioehto ei liity heihin, sinut perivät omat perillesi (lapsesi), ja miehen hänen. Mistä keksit että he edes vaatisisivat omaisuutta johon heillä ei ole perintöoikeutta?

Jos olet varma, että olet tehnyt sopimuksen oikein ... niin ei ole tyhmää .. ellet ole, niin on tyhmää tehdä "kotikonstein".

Äänestä
  • Meillä on yhteensä 4 lasta jotka eivät ole yhteisiä. Olemme jo naimisissa.

    Tarkoitin lähinnä tilannetta, jos esim. minä kuolisin nyt yllättäen. Minulla on omaisuutta (perittyä, saatua, tienattua), joita en halua jättää miehelleni vaan lapsilleni. Jos nyt kuolisin ilman avioehtoa, niin mieheni saisi puolet ja lapseni VAIN sen toisen puolen. Myöhemmin tämän mieheni saaman osuuden saisivat hänen lapsensa.

    Avioehdolla mikään tästä omaisuudestani ei menisi edes miehelleni, sillä se on avioehdon tarkoittamaa ennen liittoa/liiton aikana saatua, perittyä yms. Eikö niin?

    Äänestä

  • Aviovaimo kirjoitti:

    Meillä on yhteensä 4 lasta jotka eivät ole yhteisiä. Olemme jo naimisissa.

    Tarkoitin lähinnä tilannetta, jos esim. minä kuolisin nyt yllättäen. Minulla on omaisuutta (perittyä, saatua, tienattua), joita en halua jättää miehelleni vaan lapsilleni. Jos nyt kuolisin ilman avioehtoa, niin mieheni saisi puolet ja lapseni VAIN sen toisen puolen. Myöhemmin tämän mieheni saaman osuuden saisivat hänen lapsensa.

    Avioehdolla mikään tästä omaisuudestani ei menisi edes miehelleni, sillä se on avioehdon tarkoittamaa ennen liittoa/liiton aikana saatua, perittyä yms. Eikö niin?

    Keksitäänpä esimerkki:

    Miehesi (jatkossa "A") nettovarallisuus (omaisuus miinus velat) on 100.000 EUR

    Sinun (jatkossa "B") nettovarallisuus (omaisuus miinus velat) on 500.000 EUR

    A:lla lapset X ja Y
    B:llä lapset Q ja Z

    Teillä ei ole avioehtoa, eikä testamenttia ... ja B kuolee.

    Kuolema on toinen tapa päättää avioliitto (avioero se toinen), eli ... ensi ositetaan kuten avioerossa.

    A on oikeutettu tasinkoon B:ltä, tasinko on 200.000 EUR, jolloin sekä A:n että B:n varallisuudet ovat saman verran, siis 300.000 EUR.

    Sitten kuolleen B:n lapset Q ja Z perivät kumpainenkin B:ltä 150.000 EUR.

    JOS on avioehto myös kuoleman varalta (ei pelkästään avioeron sattuessa), silloin tasinkoa A:lle ei lasketa. Eli B:n lapset jakavat 500.000 EUR, eli sekä Q että Z saavat kumpikin perintönä 250.000 EUR.

    Aikanaan A:n kuollessa hänen lapsensa jakavat tämän omaisuuden.

    Avioehtoja on monenlaisia, jotkut laadittu koskemaan pelkästään ennen avioliitto hankittua omaisuutta, tai vain jotakin tiettyä omaisuutta (esim. sukutilaa), tai kaikkea omaisuutta vain avioehdon varalta, tai "totaalista".

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    ..tätä meinasin. En usko olevani miehelleni mitään velkaa mistään, joten hän tuskin tarvitsee minun omaisuuttani tai rahojani. Enkä sen puoleen minä hänen.

    Joten laitamme avioehdon menemään...lapsille kaikki.
    Kiitos =)

    ... hyvä niin, jos te molemmat näette asian noin.

    Tehkää tai teettäkää avioehtosopimus, nimet alle, todistajia unohtamatta ... ja sitten rekisteröitäväksi maistraattiin.

    Se on siinä.

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Keksitäänpä esimerkki:

    Miehesi (jatkossa "A") nettovarallisuus (omaisuus miinus velat) on 100.000 EUR

    Sinun (jatkossa "B") nettovarallisuus (omaisuus miinus velat) on 500.000 EUR

    A:lla lapset X ja Y
    B:llä lapset Q ja Z

    Teillä ei ole avioehtoa, eikä testamenttia ... ja B kuolee.

    Kuolema on toinen tapa päättää avioliitto (avioero se toinen), eli ... ensi ositetaan kuten avioerossa.

    A on oikeutettu tasinkoon B:ltä, tasinko on 200.000 EUR, jolloin sekä A:n että B:n varallisuudet ovat saman verran, siis 300.000 EUR.

    Sitten kuolleen B:n lapset Q ja Z perivät kumpainenkin B:ltä 150.000 EUR.

    JOS on avioehto myös kuoleman varalta (ei pelkästään avioeron sattuessa), silloin tasinkoa A:lle ei lasketa. Eli B:n lapset jakavat 500.000 EUR, eli sekä Q että Z saavat kumpikin perintönä 250.000 EUR.

    Aikanaan A:n kuollessa hänen lapsensa jakavat tämän omaisuuden.

    Avioehtoja on monenlaisia, jotkut laadittu koskemaan pelkästään ennen avioliitto hankittua omaisuutta, tai vain jotakin tiettyä omaisuutta (esim. sukutilaa), tai kaikkea omaisuutta vain avioehdon varalta, tai "totaalista".

    Ilman avioehto asia menisi mielestäni näin, avioparin A:n ja B:n omaisuus on yhteensä 600 000€ ja jos B kuolee niin eikö A:n omaisuus ole 300 000€ ja hän perii B:n omaisuudesta puolet eli 150 000€ päälle ja lapset jakavat 150 000€ eli 75 000€ per lapsi

    Äänestä

  • esimerkkiäsi M36 kirjoitti:

    M36:n neuvo oli oikea. Sinä olet ymmärtänyt puolison omistus- ja perintöoikeuden väärin.

    Äänestä

  • esimerkkiäsi M36 kirjoitti:

    Ilman avioehto asia menisi mielestäni näin, avioparin A:n ja B:n omaisuus on yhteensä 600 000€ ja jos B kuolee niin eikö A:n omaisuus ole 300 000€ ja hän perii B:n omaisuudesta puolet eli 150 000€ päälle ja lapset jakavat 150 000€ eli 75 000€ per lapsi

    Juuri näin paitsi että A ei peri kuolleen B:n omaisuudesta mitään (ellei B ole testamentissa näin määrännyt), vaan kuolleen omaisuus menee vain lapsille.

    Äänestä

  • esimerkkiäsi M36 kirjoitti:

    Ilman avioehto asia menisi mielestäni näin, avioparin A:n ja B:n omaisuus on yhteensä 600 000€ ja jos B kuolee niin eikö A:n omaisuus ole 300 000€ ja hän perii B:n omaisuudesta puolet eli 150 000€ päälle ja lapset jakavat 150 000€ eli 75 000€ per lapsi

    sille en mahda mitään ellet ymmärrä... mutta noin asia nyt kuitenkin menee, kuten selvitin.

    Yhtään yksinkertaisempaa esimerkkiä en osaa keksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aviovaimo kirjoitti:

Eli avioehdon saa rekisteröityä maistraatissa, kunhan siinä on molempien allekirjoitukset ja kaksi todistajaa?

Meillä on tarkoituksena avioehdossa se, että mikään toisen oma ei erossa tai toisen kuolemassa mene puolisolle eikä tietenkään tämän rintaperillisille. Eli en halua että lapseni kinuaa mieheni mökkiä tai hänen lapsensa saavat minun perimiäni rahoja tms.

Yhdessä hankittu ja maksettu laitetaan puoliksi.

Hieman lakia lukeneena (ei tutkintoa) uskaltaudun kirjoittamaan paperin itse. Ei siihen mitään lakipykäliä ole laitettu tms. Sanamuodot tietysti on mietitty asiallisiksi ja selkeiksi. Onko ihan tyhmää tehdä itse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu