Kouluissa on alettu varastaa oppilaiden vaatenaulakossa...

...olevien vaatteiden taskuista tavaraa ja rahaa.

Voi arvailla onko sitä esiintynyt aikaisemmin, vai ovatko meitä rikastuttavien vieraiden kultturien edustajilla sormensa pelissä.

Vai onko niin, että takavuosina taskuissa ei ollut mitään pöllittävää. Nykyisin voi löytyä kännyköitä, rahaa tai huumeita.
10624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuo "uutinen" taitaa olla 50 v vanha. Vai mistä perähikiän kyläkoulusta oli kyse? Meillä ainakin maalaispitäjän yläasteella varoiteltiin varkaista toistakymmentä vuotta sitten, eikä se silloinkaan mitään uutta ollut.

Äänestä
  • Varastelu on sen mukaan lisääntynyt.

    Per

    Äänestä

Silloin kun itse olin yläasteella niin usein taskujen tyhjentämisen sijaan pöllittiin koko takki. Etenkin pilottitakit olivat varkaiden keskuudessa suosittuja. Silloinkaan ei kannattanut jättää rahaa tai röökiä takin taskuihin, joillakin oppilailla oli tapana käydä "vessassa" tuntien aikana ja samalla putsata muiden taskut.

Äänestä
  • Multa vietiin myös takki yläasteella, aikaa tästä kymmenisen vuotta. Taisi olla aika yleistä. Muistan myös, kuinka kohistiin et jonkun repusta oli viety rahat (niiden pöllijä saatiin kyllä kiinni, mutten tiedä oliko sama tyyppi vienyt takkejakin).

    Äänestä

  • här kirjoitti:

    Multa vietiin myös takki yläasteella, aikaa tästä kymmenisen vuotta. Taisi olla aika yleistä. Muistan myös, kuinka kohistiin et jonkun repusta oli viety rahat (niiden pöllijä saatiin kyllä kiinni, mutten tiedä oliko sama tyyppi vienyt takkejakin).

    Ja meillä päin kaverilta pöllittiin koulussa kengät. Tästäkin tapauksesta kohta 10 vuotta aikaa. Mentiin ns. juhlasaliin kuuntelemaan jotain setää ja kaikkien piti ottaa kengät pois. Kun sitten oltiin lähdössä pois, kaverin kenkiä ei löytynyt mistään. Kaveri lähti sitten kotiin paljain jaloin. Onneksi ei ollut talvi...

    Äänestä

  • pöllittiin kirjoitti:

    tarravihosta tarroja, snif. tästä aikaa varmaan kymmenisen vuotta. varas saatiin kyllä kiinni, oli oma luokkakaveri, joka oli välkällä pulpetissa olleesta tarravihosta vieny hienoimmat tarrat:(

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    tarravihosta tarroja, snif. tästä aikaa varmaan kymmenisen vuotta. varas saatiin kyllä kiinni, oli oma luokkakaveri, joka oli välkällä pulpetissa olleesta tarravihosta vieny hienoimmat tarrat:(

    jalasta, enkä huomannu mitään. Oli noloa. Ja tämäkin tapahtui viime vuosituhannella.

    Äänestä

  • kalsarit kirjoitti:

    jalasta, enkä huomannu mitään. Oli noloa. Ja tämäkin tapahtui viime vuosituhannella.

    Häikäilemättömästi lissu vei mun poikuuden! Vaikka syyllinen olikin selvillä, niin ikään en saanut sitä takaisin. Snif...

    Äänestä

Kuulkaas se oon mää joka niitä tavaroita vie.

Äänestä

Mutta kuka taliaivo jättää arvoesineitä / rahaa naulakossa olevan takin taskuun...???

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Per Saukko kirjoitti:

...olevien vaatteiden taskuista tavaraa ja rahaa.

Voi arvailla onko sitä esiintynyt aikaisemmin, vai ovatko meitä rikastuttavien vieraiden kultturien edustajilla sormensa pelissä.

Vai onko niin, että takavuosina taskuissa ei ollut mitään pöllittävää. Nykyisin voi löytyä kännyköitä, rahaa tai huumeita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu