Niin siinä vain kävi kolme vuotta sitten, rakastuin hetkes, muutettiin yhteen reilu puolen vuoden yhdessä olon jälkeen. Molemmilla ennestään lapsia. Minulla kolme ja miehellä kaksi, minulla kaikki itselläni, miehellä poika asuu äidillään. Tyttö hänellä lähestyi murrosikää, omani olivat vielä pieniä, yksi vain eka luokalla. Aluksi kaikki tuntui tosi ihanalta, vihdoin ihminen jota todella rakastin jne... Ajoittain tuntuu että minut on otettu taloon vain pesemään pyykkiä, siivoamaan, kokkaamaan ja siivoaan toisten jälkiä. Ei sillä etteikö kuuluisi naisen tehtäviinkin mutta kohtuus kaikessa. Tuntuu että helpommalla pääsisi kun palaisi siihen vanhaan elämään. Ei olisi murrosikäisen kommentteja "tuosta akasta" ja "noist penikoista", ei valitusta siitä että ollaan häiritsemässä hänen kodissa, vaik yritän tehdä kaikkeni. Onko kenellää vastaavia kokemuksia kun on tullut vaimoksi perheeeseen jossa on murrosikäinen? Kyllä tässä monet itkut on itketty. Olen yrittänyt ymmärtää, läpi kyynelien, läpi vuosien. Nyt vain tuntuu etten enää jaksa.
Läehteä...
kö..
91186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei koskaan jomman kumman kotiin, vaan yhdessä hankitaan yhteinen!!
Se, joka muuttaa toisen luo, yleensä ei koskaan tunne olevansa todella kotonaan.
Ja sen jonka luokse muutetaan joutuu raivaamaan tilaa toiselle, hänkin on tyytymätön.
Siis asuntomarkkinoille, mars!
ps, mikäli mainitsemasi jutut tosiaan kuuluvat vielä tällä vuosisadalla "naisen tehtäviin", niin laitapa sitten se murrosikäinen likka hommiin!
"Ajoittain tuntuu että minut on otettu taloon vain pesemään pyykkiä, siivoamaan, kokkaamaan ja siivoaan toisten jälkiä. Ei sillä etteikö kuuluisi naisen tehtäviinkin..."
Jaahas ja missäs niin lukee, että pyykinpesu, siivoaminen ja kokkaus kuuluu NAISEN TEHTÄVIIN? Pyykkikone muuten käynnistyy ihan oikeasti miehenkin käsissä, kokeile vaikka. Ja pölyimuri toimii moitteettomasti. Ja maailmalla on paljon huippu-mieskokkeja. Oletko siis vaimo vai piika.
Tuo oli kyl nyt kyteytetty aika hyvin...et ei koskaan pitäsi muuttaa toisen kotiin...vaan yhdessä hankkia uusi yhteinen.
Noita sanoaja ja tuota ajatusta mä olenkin etsinyt jo tässä ja nyt...oi kiitos...
Ymmärrän tilanteesi varsin hyvin ja tunnen suurta sympatiaa. Minulla tilanne vähän sama, miehen lapsi sanoo minua loiseksi ja siivoojaksi.
Käyn töissä, tienaan enemmän kuin mies ja osallistun kustannuksiin enemmän kuin minun pitäisi. Omat lapseni eivät asu meillä, ovat jo aikuisia. Mutta asumme miehen talossa, koska se on sukutila ja poismuutto mahdotonta. Tai mahdollista vain minulle yksin....
Inhoan koko nuorta ja olisin iloinen, jos menisi äitinsä luo asumaan, niin kuin on uhkaillut.
Kysymyshän on tietenkin huonosta käytöksestä ja huonosta kasvatuksesta.
Vihaan joskus miestäni, että ei vaadi sen enempää arvostusta minulle. Antaa kohdella kuin jäteläjää. Siinähän se pahin ongelma onkin; nössö mies joka ei puolusta naistaan.
Yhä enemmän olen tullut siihen johtopäätökseen, että he eivät ansaitse minua. Olen liian hyvä lattianrakoon lyötäväksi.
Minä olen lapsieni kera muuttanut mieheni taloon. Pieneen mieleenikään ei olisi tullut vaatia, että hänen olisi pitänyt myydä itse rakentamansa talo, jotta voisimme elää yhdessä. Koskaan en ole tuntenut, että en olisi kotonani. Olen elänyt elämäni parhaat vuodet juuri tässä talossa!
Koskaan mieheni ei ole osoittanut tyytymättömyyttä siitä, että olen "vallannut" puolet sängystä, komeroista, keittiöstä jne. Päin vastoin hän on ollut hyvillään, kun "käteni jäljet" ovat alkaneet näkyä talossa. Ainuttakaan negatiivista sanaa ei ole tullut, kun olen muokannut pihasta "itseni näköisen" jne.
Meillä sääntösi ei ainakaan päde.
uhkaa muuttamisella, sano takaisin, että "Lupaat vaan. Et kuitenkaan muuta, koska siellä joutuisit ottamaan toiset ihmiset huomioon, etkä pystyisi tyrannisoimaan heitä niin kuin minua täällä."
On ihan ymmärrettävää, että teini-ikäiset kapinoivat, mutta kohtuus kaikessa. Puhdistakaa ilma kunnon riidalla, niin kaikki pääsevät sanomaan sisälleen patoutuneet asiat. Ei ihmiset, eikä varsinkaan lapset kunnioita ihmisiä, jotka eivät ensin kunnioita itseään.
suurelta osalta paikkansa. Joissakin harvoissa tapauksissa uusi puoliso pystyy soluttautumaan sujuvasti toisen kotiin. Useimmissa tapauksissa varsinkin lapset ovat tottuneet siihen, että "äiti" piti tuota nojatuolia AINA tuossa, "äiti" piti kattiloita AINA tuossa kaapissa jne. Uuden puolison on todella vaikea asettua "toisen ihmisen" kotiin.
Useimmissa tapauksissa paras vaihtoehto on nimenomaan uuden Yhteisen asunnon hankkiminen.
Kotityöt pitäisi pystyä jakamaan kaikkien, niin aikuisten kuin murrosikäisten nuortenkin kesken!
Olen sitä mieltä, jos parisuhde teillä on kantavalla pohjalla, niin sitten on tehtävä jotain! Lapset kuitenkin ovat jatkumo teidänkin suhteessa. Ota etäisyyttä näihin teini-ikäisiin ja anna heille aikaa..mitään ei näiden kanssa muuten saa aikaiseksi kun odottaa vaan. Ja odota,ole sellainen kun olet..ole rehellinen!
Tai siis, jos voisi palata ajassa taaksepäin, tekisit fiksusti, kun etsisit lapsettoman miehen, jonka kanssa seurustelisit ja muuttaisitte yhteen vasta kun omat lapsesi ovat aikuisia. Tai sitten olisit sinnitellyt lapsen isän kanssa parisuhteessa.
UUSPERHEET EIVÄT ONNISTU!!!
Eikö sen nyt jo tajua täälläkin, kun lukee näitä vuodatuksia!
Itse olen elänyt tuhoontuomitussa uusperheessä jo aivan liian kauan osaamatta lähteä ja olen siitä todennäköisesti itselleni katkera lopun elämääni!
Jos sinulla on asunto mihin mennä ja saat elämäsi järjestettyä, lähde ihmeessä ajoissa, ennenkuin olet palasina!