koiran jätökset

kasana ulko-oven eteen.

Miksi ei siivota jälkiä sillä koko rappu haisee.

Jos sattuu vahinko,siivoa jätökset!
6495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Naapurin pikku tytöt saivat ihanan valkoisen terrierin. Olivat viime iltana sitä innoissansa äiteensä kera ulkoiluttamassa.

Aina, joka vuosi (yleinsä tähän vuodenaikaan) meidän "pihan" taloihin hommataan koiranpentuja lisää.

Koiria on jo siis ennestäänkin paljon, muuta nyt niitä on vielä enemmän!
2 bulldoggia
ainakin viisi isompaa koiraa
paljon terrierejä
sitten semmoinen pieni musta rumilus.
villakoiria 3 kpl
ja erään vanhan mummon vinttikoira.

Eli paaljon haukkuja.
Ja paaaljon niiden jätöksiä.

Sitten nämä pienet pennunomistajat PASKATTAVAT KOIRANSA KESKELLE PIHATIETÄ!!
Kiva näin syksyllä, kun asfaltti-pihaan keertyy kivoja lätäköitä, joihin paskat ja kuset
leviävät ja niitä on vaikeampi väistellä.

Piha on nyt siis aivan järkyttävässä kunnossa, olen hirmuisan raivoissani, kun roskia viedessä pitää pitää saappaita, kun piha on kuin
joku navetta tai lantala!

Mutta on tässä jotakin hauskaakin:
Ilahduttaa aina nähdä levinnyt kasa, jossa näkyy selvä kengän kuva.

Itse vaikutan vissiin kajahtaneelta, kun hyppelehdin paskakasoja väistellen
pihassa-
Minne on unohtunut se, että koiran voisi antaa paskantaa myös pusikkoon?

Äänestä
  • ..ystävällisesti,että tietävätkö minne koira saa tarpeensa tehdä ja minne ei.

    Toisaalta ymmärrän jos pentu tekee jalkakäytävälle,mutta kuitenkin se pitää siivota pois.Vanhempi koira taas tietää jo paikkansa minne paskantaa..aika usein ihan omistajasta kiinni minne koira ehtii.
    Meillä esimerkiksi koira paskoo ainoastaa pusikkoon ja mitä tuuheempi pusikko sen parempi.

    Mutta sano heille,ei ne siitä pahastu,jokaisella on oikeus huolehtia omista elukoista kerran ovat semmoisen hankkineet..vastuuta pitää olla!!!

    Äänestä

taloyhtiössämme on monta koiraa ja monenlaista omistajaa, mutta yksi asia on selvä. Koirien jätökset kerätään pois, siihen on omat roskapussinsa olemassa, sellainen taskuun ulos lähtiessä ja kakit roskiin niin kaikilla on mukavampaa! Pentu tietysti tekee tarpeensa usien aika pian ovesta päästyään kun ei osaa vielä pidättää mutta kun kakat kerää pois ei haitta ole kovin suuri. Sitä en kyllä käsitä miksi koira kakkisi kävelytielle? aika outoa...

Äänestä
  • taloyhtiön pihan halki ei mene ratsupoliisien päivittäinen lenkki.
    Niitten hevosten paskoja joutuu viemään kottikärryllä kun eivät yhtään katso minne kopukat paskoo.
    Viidet tai kuudet kasat on tässäkin kuussa korjattu hiekkalaatikon läheltä. (n.7-8 m)

    Äänestä

  • kun teidän kirjoitti:

    taloyhtiön pihan halki ei mene ratsupoliisien päivittäinen lenkki.
    Niitten hevosten paskoja joutuu viemään kottikärryllä kun eivät yhtään katso minne kopukat paskoo.
    Viidet tai kuudet kasat on tässäkin kuussa korjattu hiekkalaatikon läheltä. (n.7-8 m)

    Voi jummijammi, moni puutarhaharrastaja olisi hevonpeestä innoissaan.
    Omaa tyhmyyttänne, jos ette ymmärrä kompostoida tuota mainiota tuotetta ja siirtää sitä sen jälkeen talkoovoimin taloyhtiönne viheralueiden ja koristekasvien ylläpitoon.

    Monet puutarhaharrastajat (nettisivustoillaan) pitävät omaa koiranpaskaansa lähinnä ongelmajätteenä, mutta kuolaavat hevosen kakkuja.

    Äänestä

  • aarretta kirjoitti:

    Voi jummijammi, moni puutarhaharrastaja olisi hevonpeestä innoissaan.
    Omaa tyhmyyttänne, jos ette ymmärrä kompostoida tuota mainiota tuotetta ja siirtää sitä sen jälkeen talkoovoimin taloyhtiönne viheralueiden ja koristekasvien ylläpitoon.

    Monet puutarhaharrastajat (nettisivustoillaan) pitävät omaa koiranpaskaansa lähinnä ongelmajätteenä, mutta kuolaavat hevosen kakkuja.

    tartte muuta ku seurata ratsupoliisien reittiä. Varmasti löydät kasan poikineen.
    Miks ei muuten kukaan puutu tähän, hirveitä paskakasoja pitkin teitä ja metsäreittejä; eiks ne siis IKINÄ korjaa niitä jätöksiä?

    Ja jonkun fifin hyttysenpaskan kokoinen kasa pitää noukkia vaikka pinseteillä...vittu mikä teillä on ihmiset, jotain rajaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ole koiran syy kirjoitti:

kasana ulko-oven eteen.

Miksi ei siivota jälkiä sillä koko rappu haisee.

Jos sattuu vahinko,siivoa jätökset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu