Kuulemani mukaan poliisi ryhtyy valvomaan tehostetusti ajoetäisyyksiä, mikä on mielestäni kerrankin oikea ja hyvä asia. Tuota on moni odottanut ja itsekin olen asiasta joskus kirjoitellut, täälläkin.
Kysyisin kuitenkin, että miksi asiaan on havahduttu vasta nyt? Autoilijoiden keskuudessa perässä roikkumisen ongelma on ollut tiedossa jo vuosia. Kuka niistä asioista päättää, mitä poliisin tulee milloinkin tehostetusti valvoa?
Kehuja poliisille
4
656
Vastaukset 4
- "selitys"
Siitä yksinkertaisesta syystä, että liikenteen nopeuksien kameravalvonta on kohta koko maan kattava, ja pitäähän LP:lle keksiä tekemistä. Ajotapavalvonnan (muu kuin nopeus) vähäisyys on ennen selitetty "valvonnan vaikeudella", koska sakkoja sai helposti nopeutta kyttäämällä. Jotain sijaistoimintaa osaston "tarpeellisuuden" osoittamiseksi pitää tehdä, vaikka tämä olisi ollut yksi tärkeimmistä liikenteen vaaratekijöistä jo iät ajat. Olisiko LP myöhäis herännäinen?
- nyt vaan tiedotetaan
Fakta on se että valvonnalla ei parannusta saada. Tämän vuoksi poliisi on ottanut mukaan tiedottamisen. Näiden kahden yhteisvaikutus voi vaikuttaa hetkellisesti ajoetäisyyksiin.
Ei pidä luulla että valvontaa on vain silloin kun tiedotetaan.
Lisäksi tämä tiedottaminen/valvonta ajankohta on osattu kohdentaan oikeaan aikaan. Eli ajankohtaan jolloin ensimmäiset liukkaat yllättävät jälleen kerran.
LP:n tekemisen vähyydestä en tiedä mitään faktaa. Kuitenkin näin Kehä III pohjoispuolella asuvana olen havinnut että näen Lp:n partoita usein paikallispoliisin tehtävillä. - liikkuva?
nyt vaan tiedotetaan kirjoitti:
Fakta on se että valvonnalla ei parannusta saada. Tämän vuoksi poliisi on ottanut mukaan tiedottamisen. Näiden kahden yhteisvaikutus voi vaikuttaa hetkellisesti ajoetäisyyksiin.
Ei pidä luulla että valvontaa on vain silloin kun tiedotetaan.
Lisäksi tämä tiedottaminen/valvonta ajankohta on osattu kohdentaan oikeaan aikaan. Eli ajankohtaan jolloin ensimmäiset liukkaat yllättävät jälleen kerran.
LP:n tekemisen vähyydestä en tiedä mitään faktaa. Kuitenkin näin Kehä III pohjoispuolella asuvana olen havinnut että näen Lp:n partoita usein paikallispoliisin tehtävillä.paskoo! Ainutkeratainen valvonta "idea" tilauksesta.
- on kamppailua
nyt vaan tiedotetaan kirjoitti:
Fakta on se että valvonnalla ei parannusta saada. Tämän vuoksi poliisi on ottanut mukaan tiedottamisen. Näiden kahden yhteisvaikutus voi vaikuttaa hetkellisesti ajoetäisyyksiin.
Ei pidä luulla että valvontaa on vain silloin kun tiedotetaan.
Lisäksi tämä tiedottaminen/valvonta ajankohta on osattu kohdentaan oikeaan aikaan. Eli ajankohtaan jolloin ensimmäiset liukkaat yllättävät jälleen kerran.
LP:n tekemisen vähyydestä en tiedä mitään faktaa. Kuitenkin näin Kehä III pohjoispuolella asuvana olen havinnut että näen Lp:n partoita usein paikallispoliisin tehtävillä.faktoja vastaan. LP on turha, kamerat korvaa ja miehet pitää saada poliisin töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 141949
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?103848Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha108832- 60745
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55611Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26593Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett45521- 151510
- 42489
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.47462