Rehellinen runo

epärehellistä runoutta...? Runo on runo vain, jos se tulee ihmisen sielusta.

ja epärehellisestä runosta.

1. REHELLINEN RUNO.

RAKKAASTI NIIN (kirjoitettu 24.-26.10.06)

rakkaasti niin,
tervehdimme sinua, noin kaukaa:
ehdin - anna nisua,
tarvitsemme kai nikkiruokaa

miksi ohitseni kulkisit
aatoksin,
parhain päin, sanoihinko minut hukkaat?
ei! unia! ei! sanonko sen:
katso eteesi

koskettaessani
maiseman paperinenä
ihoa hinkkaa,
kuin tuulisin oksin huitoisit, kiitos ei -
noinkohan katse?

2. TÄMÄ EPÄREHELLINEN.

NÄRKÄSTYNEENÄ RUNOILIJAN AJATTELEMATTOMUUDESTA (26.10.06)

närkästyneenä runoilijan ajattelemattomuudesta
hänen ystävänsä tahtoivat
totuudenmukaisesti, rakkaasti
esittää mielipiteensä

humalaisen miehen laittoivat
asialle
piiloutuivat
hänen selkänsä taakse

mies soitti
sanoin tule selvänä puhumaan
mutta kuuliaisena toimeksiantajilleen hän
karautti autolla pihaani

että saisi asian puhutuksi, tehtävänsä hoidettua
ja mitä runoilijan nyt tulisi ajatella
kiittää hyviä ihmisiä heidän totuudellisista, rakkaudellisista
neuvoistaan

neuvot ehkä sinänsä hyviä, kiitos
mutta toimintatavassa korjaamisen varaa
en äitipartana anonyymisti nimimerkkini takaa näpäytä teitä
henkilöllisyyteni tiedätte

yhteydenottoanne odottaen:
runoilija

3. SELITYS.

Ensimmäinen on runo. Sen ei ole tarkoituskaan olla mitään muuta. Se on mitä on. Rehellisesti.
Toinen taas on vain olevinaan runo. Se on runon muotoon puettuja asioita, tavallaan piikikäs viesti todellisille ihmisille, jotka kuulemma käyvät vakoilemassa etsien palstalta nimimerkilläni kirjoitettuja runoja. Juuri sitä sanaa luonani käynyt henkilö käytti. Vakoilu. Tämän henkilön mukaan kyseiset ihmiset ovat vakaasti sitä mieltä, että pakkomielteenäsi on etsiä palstalta minun kirjoittamiani runoja. Heidän mielestään teen sinua kohtaan väärin kun kirjoitan. Niinpä he etsimällä etsivät palstalta kirjoittamiani runoja, ajatellen sinun parastasi. Sitten he puhuvat toisilleen ja jatkavat asiaa eteenpäin: taaskin hän on kirjoittanut. Nyt heidän närkästymisensä sitten saavutti pisteen, että oli laitettava mies asialle, nuhtelemaan runoilijaa.
Ymmärräthän? Mistä puhun? Jos nyt puhutaan asiasta, niin asia on siis se että piikikkäiden tai muiden viestien pukeminen runon muotoon, vaikka ne kuuluisivat ihmisten välille keskusteltaviksi ja puhuttaviksi normaalielämässä, on epärehellistä runoutta.

Toisaalta kyllä voi olla rehellinen runo sekin. Ainakin jos tahdotaan lukijalle välittää kuva runoilijan pikkumaisuudesta. Kuinka hän käyttää runoa viestikeinona osoittaakseen toisten väärämielisyyttä, omassa minäkeskeisessä tuohtuneisuudessaan, osaamatta lainkaan mennä itseensä. Esimerkiksi niin. Sillä tavalla se on ilmaus todellisesta elämästä. Ihmisethän todellisesti käyttäytyvät usein tällä tavalla, ovat tekevinään yhtä vaikka tekevät toista. Kun siis kyseisessä esimerkissä runoilija on tekevinään runon, vaikka tarkoittaakin jotain aivan muuta, on se rehellistä runoa ainakin siinä mielessä, että näin voidaan osoittaa jotain todellista ihmisen käyttäytymisestä, tavasta reagoida ja pelata sanoilla?
Se on kipeä kuva inhimillisestä todellisuudesta. Kulisseilla puetusta pikkumaisuudesta?

4. VIELÄ.

Mikä tahansa runo on rehellinen runo. Koska se on runo. Modernin runon aikakautena mitä tahansa voidaan sanoa runoksi. Jos kirjoittaja väittää sen olevan runo, se on runo. Epärehellistä runoa ei ole olemassakaan, koska epärehellinen runo edellyttää ettei se ole runo. Ja silloinhan se ei voi olla epärehellinen runo. Se on sitten rehellisesti kait jotain muuta.

Kyse on tietysti rehellisyyden määritelmästä.

Jos vaikka kirjoitan "istun puutarhakeinussa / silmät puoliavoinna / keväisen auringon lämpö kasvoillani / juuri uneen vaipuessa / havahdun käteni ojentuessa / sinua kohti / edessäni vain tyhjää" se on rehellinen runo, vaikka tapahtuma ei olisikaan faktinen, se on kuvaus tunnelmasta tai tunnetilasta, jonka kuvaamiseen on pakko käyttää tietynlaista rekvisiittaa.
Epärehelliseksi runo muuttuu jos runoilija väittää kokeneensa kuvatun hetken todellisena tapahtumana vaikka ei ole sitä kokenut. Mutta silloin on jo kyse runon ulkopuolisesta maailmasta. Runo itsessään ei (välttämättä) sisällä sellaista väitettä.

Jos väite syntyy, se syntyy lukijan mielessä.
Mielenkiintoinen ja laaja-alainen moraalinen kysymys onkin, missä määrin runoilija on vastuussa siitä mitä lukijan päässä syntyy?

5. HENKILÖKOHTAISESTI. MINÄ.

Omalla kohdallani koen kirjoittaessani jotenkin niin, että kirjoittaessani sitä tajunnanvirtaa ja kirjoittavan itseni ja sanojen ja tunnelmien ja niiden välisten suhteiden tarkastelua, jota kirjoittaessani teen, kirjoitan kyllä rehellisesti.
Joskus vaikka harvoin kuvaan runossani hyvinkin tarkaan oman elämäni tapahtumia ja tunnelmia, ainakin toisin paikoin, mutta samassakin runossa saattaa lisäksi olla sanapeliä, lausehelinää joka siinä kirjoittaessa kumpuaa mielen onkaloista.
Lopputuloksena on rehellinen runo, koska se on rehellisesti sitä mitä kirjoittaessa syntyi, sellainen runo siitä nyt muodostui, tuli paperille.

Mutta jos tarkoitukseni on runolla vaikuttaa toisissa mielikuvia jotka eivät pidä paikkaansa, siis että runoilen jotakin jotta ihmiset ajattelisivat minusta jotakin sellaista, joka faktisesti ottaen ei ole totta, näin tehdäkseni itseni toisille ehkä mielenkiintoisemmaksi mitä olen, tai yrittäessäni runollani vaikuttaa vaikkapa ihastukseni kohteeseen että hänessä syntyisi minua kohtaan kiihkeitä tunteita - en siis kirjoita runoa vain runona, runo on väline saavuttaakseni jotakin - silloin kyse on epärehellisestä runosta.

Se mikä minulle on epärehellistä ei välttämättä ole sitä toiselle.

6. KIRJOITINKO

tämän rehellisenä analyysinä, esittämäsi kysymyksen tarkasteluna, vai oliko tarkoitukseni kiinnittää huomiosi runoon numero kaksi ja sen sisältämään informaatioon?
Tapanani ei ole levitellä tuonkaltaista negatiivista informaatiota. Ei myöskään lähteä tekemään asiasta runoa. Mieluummin menen ja puhun asiat ihmisen kanssa suoraan enkä tekopyhästi tosiasioihin vedoten kylvä yksilöiden välille epäluuloja ja riitoja. Toivottavasti nytkään ei tapahdu niin.
Vastaus siis on kyllä ja ei. Tahdoin rehellisesti vastata esittämääsi kysymykseen, mutta samalla kiinnittää huomiota aktuelliin asiaan, joka ikävä kyllä on tosi. Ikävää että ihmiset puhuvat selän takana ja karttavat kun kasvotusten ollaan asioiden puheeksi ottamista. Ikävää myöskin, jos runoilija moiseen käytökseen suuttuneena käyttää runoutta välikappaleena kyseisten henkilöiden tölvimiseen.
Voin käsi sydämellä sanoa etten ole suuttunut enkä negatiivisten tunteiden vallassa. En kuitenkaan voi kieltää ettenkö toivo, että runo laittaisi kyseiset henkilöt miettimään toimintatapaansa.

Se runouden rehellisyydestä.
:-)

Huutoni repi irti
sieluni riekaleet
ja kiitos että et
oveasi avannut

Suojelit itsesi minulta
minut itseltäni
ja sinulta

Kiitos että et
oveasi avannut!
sytytän takan
istun siinä hiljaa
katson kuinka
riekaleet palaa
ja lisään
uuden puun

Täältäkin katosi viestini.
Kummallista. hm