Liian

ohjaavaan koulutukseen? Nyt "he" myrkyn lykkäsivät ja vaihto ehtoja ei taatusti ole.
En pysty enää tekemään työtä jota olen aiemmin tehnyt joten eikun kurssin penkille sitten siis.
Kursseilla lappusen mukaan tulee CV teko ja mitä hyötyä siitä on, kun elämässäni on vain rippeitä työpaikoista kun kaikki on kaatuneet johkin sairauteen.
Oikein hävettää näyttää sellaista jollekin työn antajalle. Maksimissaan olen ollut yhden vuoden samaisella työnantajalla, niin kuinka kukaan haluaa minua johonkin työhön pirstaleisella cv.llä. Ja mikä työ ylipäätänsä sopii näin erakolle vähän sosiaaliselle ikä ihmiselle (47) ?
Harmaita hiuksia tulee jo vilinän kanssa kun miettii omaa huonoa elämää kun ei järki päässä ollut teini iässä ja olisi kouluttautunut aikanaan. Sairaudet on piinannut jo kun olin ala.asteen 3-4 luokalta lukien. Ehkä sitä ei olisi jaksanut edes yrittää kouluttautua.
Ja nyt niinkuin pitäisi lähteä korvaamaan niitä aikoja mokomalle kurssille-sekin kaatuu johonkin kroppa ongelmaan niinkuin tähänkin asti on käynyt.
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Otan osaa, olet joutunut työkkärien humbuukikursseille, joilla erilaiset 'kouluttaja' tekevät työttömillä bisnestä.

Jos nuokin rahat, mitä näiden kurssien pitämiseen käytetään, käytettäisiin työttömien palkkaamiseen oikeisiin töihin, taitaisi Suomesta poistua työttömyys. Vaan sitähän ei edes tahdota. Muutama vuosi sitten Filatovilta livahti eräässä tv-ohjelmassa, että Suomi tarvitsee työttömiä palkkatason kurissapitämiseksi.

Äänestä

tulee olla hyödyksi työllistymiselle...

ei se ehkä estä kurssille joutumiselta, mutta vaadi kirjallinen selvitys niistä perusteista joiden mukaan juuri tämä kurssi on sinulle sopiva...

Jos sellaista arviota ei ole tehty niin lain mukaan ei myöskään karenssia saisi määrätä kieltäytymisestä... mutta 6 karennsi ehtii mennä ennenkuin saat valitusta käsittelyyn joten ei aina voi ottaa riskiä...

Huuhaa kurssit on yksi työttömien riesa... ja kun samaan aikaan laittomilla lausunnoilla pyritään estämään ns. omaehtoiseen TYÖSSÄKÄYVILLE tarkoitettuun ammatillista osaamista edistävään koulutukseen.

Siitä täytynee tehdä kysely EU tuomioistuimeen... huuhaa koulutuksista ei suomen lain mukaan voi valittaa, mutta Euroopan ihmmisoikeusopimuksen 13 artikla luo oikeuden vahvoihin oikeudellisiin toimiin, joten voisi valittaa ja päätösrumban jälkeen vielä asia ihmisoikeutuomioistuimeen...

jaska

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanha olen kirjoitti:

ohjaavaan koulutukseen? Nyt "he" myrkyn lykkäsivät ja vaihto ehtoja ei taatusti ole.
En pysty enää tekemään työtä jota olen aiemmin tehnyt joten eikun kurssin penkille sitten siis.
Kursseilla lappusen mukaan tulee CV teko ja mitä hyötyä siitä on, kun elämässäni on vain rippeitä työpaikoista kun kaikki on kaatuneet johkin sairauteen.
Oikein hävettää näyttää sellaista jollekin työn antajalle. Maksimissaan olen ollut yhden vuoden samaisella työnantajalla, niin kuinka kukaan haluaa minua johonkin työhön pirstaleisella cv.llä. Ja mikä työ ylipäätänsä sopii näin erakolle vähän sosiaaliselle ikä ihmiselle (47) ?
Harmaita hiuksia tulee jo vilinän kanssa kun miettii omaa huonoa elämää kun ei järki päässä ollut teini iässä ja olisi kouluttautunut aikanaan. Sairaudet on piinannut jo kun olin ala.asteen 3-4 luokalta lukien. Ehkä sitä ei olisi jaksanut edes yrittää kouluttautua.
Ja nyt niinkuin pitäisi lähteä korvaamaan niitä aikoja mokomalle kurssille-sekin kaatuu johonkin kroppa ongelmaan niinkuin tähänkin asti on käynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu