Ajattelin kysäistä, onko muilla kokemuksia tai mielipiteitä asiasta.
Tiistaina 24.10 kuulin tyttäreltä, että hän on koko lukukauden eli elokuusta asti saanut tukiopetusta lukemiseen. Miten voi olla mahdollista ettei vanhemmille ole ilmoitettu neljäsluokkalaisen tukiopetuksen tarpeesta?
Ilmoitetaanhan siitä yleensä kotiin, ilmoitetaanhan??? Sillä ellei näin toimita, miten vanhempi voi tukea lasta vaikeissa kouluaineissa?
Tukiopetuksen kulku vielä mielestäni viittaa jonkinasteiseen lukihäiriöön, mutta olen ihan pimennossa. Olen yrittänyt soittaa koululle, en saanut ketään puhelimeen! Vielä kun tukiopetuksen takia tyttö jää jälkeen muilla tunneilla ja opettaja käskee pyytää muistiinpanot luokkakavereilta. Koulukiusatulla tytöllä vain ei ole ketään keneltä pyytää :(
Vaikuttaa nelosluokkalaisen koulunkäynti hankalalta.
Jos teksti on kovin hyppiväistä ja epäselvää ja täynnä kirjoitusvirheitä, pyydän anteeksi. Olen edelleen shokissa näistä uusita koulujutuista...
Tiistaina 24.10 kuulin tyttäreltä, että hän on koko lukukauden eli elokuusta asti saanut tukiopetusta lukemiseen. Miten voi olla mahdollista ettei vanhemmille ole ilmoitettu neljäsluokkalaisen tukiopetuksen tarpeesta?
Ilmoitetaanhan siitä yleensä kotiin, ilmoitetaanhan??? Sillä ellei näin toimita, miten vanhempi voi tukea lasta vaikeissa kouluaineissa?
Tukiopetuksen kulku vielä mielestäni viittaa jonkinasteiseen lukihäiriöön, mutta olen ihan pimennossa. Olen yrittänyt soittaa koululle, en saanut ketään puhelimeen! Vielä kun tukiopetuksen takia tyttö jää jälkeen muilla tunneilla ja opettaja käskee pyytää muistiinpanot luokkakavereilta. Koulukiusatulla tytöllä vain ei ole ketään keneltä pyytää :(
Vaikuttaa nelosluokkalaisen koulunkäynti hankalalta.
Jos teksti on kovin hyppiväistä ja epäselvää ja täynnä kirjoitusvirheitä, pyydän anteeksi. Olen edelleen shokissa näistä uusita koulujutuista...
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos noinkin jatkuvasti saanut tukiopetusta ois siitä kotiin pitänyt ilmoittaa,mielestäni.Omat lapseni ovat saaneet etenkin 1-2 luokilla tukiopetusta ja niistä on aina ilmoitettu tilanteen mukaan etu-tai jälkikäteen.Jatka vain kouluun soittamista!!Pyydä opettajalta aika vanhemmanvarttiin.Onko luokkakohtaista vanh.iltaa järjestetty tai koko koulun? Tämä on kyllä sellainen asia että henk.kohtaisesti keskusteltava.Oudolta tuntuu.Oisko myös mahdollista että tyttösi on unohtanut tuoda tukiopetuslapun kotiin?
Koulukiusaamisesta pitää myös mainita opelle!Kertoa että kaverit ei läksyjä kerro,ja miten muuten kiusaamista ilmenee.Samaa tapahtunut mun tytölle kans..Opelta pyysi kotitehtävät,läksyt.Samaa suosittelen teille jos kavereilta ei tietoa irtoa.
Jatka vaan sinne kouluun soittamista,mene keskusteleen vaikka open kanssa kasvotusten.On toki hyvä asia että tyttösi SAA tukiopetusta!!
on luonnollinen osa koulunkäyntiä.Tänä päivänä periaatteessa jokainen lapsi käy tukiopetuksessa,jostain oppiaineesta.Meidän koulun erityisopettaja ottaa ryhmäänsä eri oppilaita,jotta näkee missä mahdollinen pulma,jos jokin ns.tökkii koulussa.
Erityisopetus on eri asia tänä päivänä kuin joskus 10-20v.sitten.Tukiopetus on hyvä asia ja ikävä kyllä on niitä kouluja jolla ei resurssia antaa sitä tarpeeksi vaikka olisi tarve.Laki velvoittaa koulun järj.tukiopetusta.
Minulla käy kaikki koululaiset tukkarissa,joku matikasta,enkusta,äidinkielestä.Välillä tarve vähenee ja ei tarvitse aina olla tukkareilla.
Älä turhaan hätäile,ei se ole mikään merkki siitä(välttämättä)että jokin todella "hullusti"!
Minusta on hyvä että ilmoittaisivat kotia mikäli tukiopetus säännöllistä.
että minun tyttärellä on lukemisen ymmärtämisen-vaikeus.Yhdellä pojistani(12v)on lukivaikeutta,muistin puolella.Mutta myös ne lapset (poika11,ja 9v) käyvät tukkareissa vaikka ei olekkaan mitään lukivaikeuksia.
Tottakai tukiopetus on hyvä juttu sinällään, sitä en ole kyseenalaistanut. Ihmettelin vain sitä, miten annetaan muiden aineiden kärsiä sen varjolla, sekä sitä, ettei kotiin ole ilmoitettu asiasta mitään. Koko koulun vanhempainilta oli ja meni miehen sairastumisen johdosta meiltä ohi, mutta lähinnä siellä oli käsitelty kuntaliitosasioita. Eli en usko että siitä olisi kovasti iloa ollut tähän hätään.
Oppilaskohtaista varttia olen tiedustellut sähköpostitse kahteen kertaan, mitään ei ole vielä kuulunut.
Nyt alkaa tilanne olla niin paha, koulukiusaamisen, tämän tukiopetuksen sekä opettajien välinpitämättömyyden takia, ettei huumorin kukka enää suuremmin kuki.
Tänään kun oli vielä ainoa vapaapäivä ennen joulua, ja olisin mielelläni saanut edes asian jollain lailla eteenpäin.
Ja lukihäiriötä olen tytön kohdalla itsekin epäillyt, ja huoleni jo aiemmin koulullakin ilmaissut, mutta asiaan ei olla kommentoitu millään tavalla. Nyt olen sitten ihan pimennossa, että mistä mahtaa olla kyse :(
niin mene itse kouluun ottamaan asiasta selvää.On outoa jos ei sähköpostiin vastata,puhelimesta tavoita ikinä.Oletko jättänyt soittopyynnön esim.koulun kansliaan,opettajienhuoneeseen?Parasta mielestäni mennä kouluun tapaamaan opea!
Kokemuksia ja tietoa:
1. Jos lapsesi on ollut TUKIopetuksessa koko syksyn, se merkitsee sitä, että hän on ollut koulussa pidempään jonain päivänä, kuin luokan lukujärjestys kertoo. Tällaiset tapaukset pitää LAIN mukaan kertoa vanhemmille. Eri asia on ERITYISopetus, jota antaa erityisopettaja koulupäivän aikana. Erityisopetuksesta tiedottaa yleensä erityisopettaja itse. Luokanopettajan kuuluu tiedottaa tukiopetuksesta, koska se on aina lukujärjestykseen lisättävää aikaa.
2. Jos oppilaalla on jotain oppimisvaikeuksia, niistä tietenkin pitää ilmoittaa kotiin ja juuri siitä syystä, kuin itse sanoit: että voitaisiin lasta auttaa. Yhteistyö on voimaa.
3. Neljännellä luokalla ei vielä ole kovasti muistiinpanoja oppilailla - eivät ne ole ainakaan oppimisen kannalata olennaisimpia juttuja.
4. Tiedän oman lapseni kautta, että koulukiusatun lapsen on turha kysellä toisilta läksyjä. Niitä "ei tiedetä", "ei muisteta" tai kirjat ovat niin hankalassa paikassa - ei voi auttaa". Kysykää läksyt suoraan opettajalta.
5. Jos opettaja on antanut sähköpostinsa yhteydenpitoa varten, hän on velvollinen sitä seuraamaan. Jokaisen opettajan ammattiin kuuluu vastata vanhempien kysymyksiin! Soita niin kauan, että vastaa!
6. Aika shokeeraavaa, näin opettajan kannaltakin, on tekstisi. Toivon hartaasti, että opettaja on epäpätevä tumpelo tai ärsyttävän ajattelematon, vastavalmistunut opettaja tai muuten vaan harvinainen tapaus. Ja toivottavasti oppii ajattelemaan lasta sekä pitämään yhteyttä kotiinkin. Se on tärkeää!
Mielestäni opettajan velvollisuus olisi tiedottaa asiasta. Meillä poika on saanut tukiopetusta ja siitä on tiedotettu - tosin oma aktiivisuus on ollut a ja ö eli aina kun huomaamme jotain tiedotettavaa, otan yhteyttä opeen. Meillä ainakin ope on antanut sekä koulun puh.non sekä oman kännykkänumeronsa, evästeellä että ei aina pysty vastaamaan kännykkään (esim. autolla ajaessa, kaupassa) ja tietysti järki sanoo, ettei yöllä soitella jne.
Rohkeasti vain - ja onko teillä käytössä reissuvihko, meillä on sellainen - poika nyt 5.luokalla ja sellainen on ollut koko ajan käytössä sekä myös nettiosoite
tsemppiä!