Mulla on 17-vuotias tytär, joka on asunut isänsä kanssa n. 5 vuotta. Nyt hän muutti omaan asuntoon samalle paikkakunnalle (lukiota käymään) kuin minä asun.
En tiedä onko tää oikein, mutta hän pompottaa mua jatkuvasti. Etäisyys toisistamme on noin 10 kilometriä. Joudun kuljettamaan häntä autolla jatkuvasti milloin kaupassa tai milloin missäkin. Pyykit haen häneltä ja pesen ja vien ne takaisin. Laitan hänelle ruokaa pakastimeen.
Nyt hän on ollut sairaana puoli vuotta. Kertoo, että on kuumetta ja väsynyt. Poissaoloja on koulusta aika paljon jo kertynyt. Olemme käyneet useissa verikokeissa ja lääkäreillä ja mitään ei saada selville. Hän soittaa mulle aika usein ja itkee puhelimessa väsymystä ja että tarviiko hänen mennä kouluun. Nyt hän on ollut useamman päivän flunssassa ja asustellut minun ja uuden mieheni luona.Olen hoitanut lasta kuin kunnon äidin tuleekin eli passanut kaiken eteen.
Minulla on hirveän rasittava ja vastuullinen työ ja hän soittaa usein tai käy täällä töissä ja on aina kovin riitaisa. Ja mun on vaikea alkaa keskusteleen hänen kanssaan kun pitäis tehdä töitäkin.
Olen jopa hommanut hänelle e-pillerit, kun hänen poikaystävänsä on aika usein hänellä yötä. Tuntuu vain siltä, että tyttäreni ei osaa mitään itse. Ei osaa päättää ei tehdä ei muista tai ei omasta mielestään jaksa.
Nyt mä oon itte niin väsynyt, että tekis mieli mennä johonkin piiloon, ettei kukaan kiukuttele, vihoittele ja valita mulle. Uusi mieheni ei ymmärrä lapsia, hänellä ei itsellä ole eikä ole ennen ollut parisuhteessa. Mutta tuntuu etten jaksa yksin kantaa kaikkea. Rakastan kyllä kovin tytärtäni, mutta...
Koulussa hän menestyy kyllä hyvin, mut en jaksa sitä itkemistä enää - en jaksa.
En tiedä onko tää oikein, mutta hän pompottaa mua jatkuvasti. Etäisyys toisistamme on noin 10 kilometriä. Joudun kuljettamaan häntä autolla jatkuvasti milloin kaupassa tai milloin missäkin. Pyykit haen häneltä ja pesen ja vien ne takaisin. Laitan hänelle ruokaa pakastimeen.
Nyt hän on ollut sairaana puoli vuotta. Kertoo, että on kuumetta ja väsynyt. Poissaoloja on koulusta aika paljon jo kertynyt. Olemme käyneet useissa verikokeissa ja lääkäreillä ja mitään ei saada selville. Hän soittaa mulle aika usein ja itkee puhelimessa väsymystä ja että tarviiko hänen mennä kouluun. Nyt hän on ollut useamman päivän flunssassa ja asustellut minun ja uuden mieheni luona.Olen hoitanut lasta kuin kunnon äidin tuleekin eli passanut kaiken eteen.
Minulla on hirveän rasittava ja vastuullinen työ ja hän soittaa usein tai käy täällä töissä ja on aina kovin riitaisa. Ja mun on vaikea alkaa keskusteleen hänen kanssaan kun pitäis tehdä töitäkin.
Olen jopa hommanut hänelle e-pillerit, kun hänen poikaystävänsä on aika usein hänellä yötä. Tuntuu vain siltä, että tyttäreni ei osaa mitään itse. Ei osaa päättää ei tehdä ei muista tai ei omasta mielestään jaksa.
Nyt mä oon itte niin väsynyt, että tekis mieli mennä johonkin piiloon, ettei kukaan kiukuttele, vihoittele ja valita mulle. Uusi mieheni ei ymmärrä lapsia, hänellä ei itsellä ole eikä ole ennen ollut parisuhteessa. Mutta tuntuu etten jaksa yksin kantaa kaikkea. Rakastan kyllä kovin tytärtäni, mutta...
Koulussa hän menestyy kyllä hyvin, mut en jaksa sitä itkemistä enää - en jaksa.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Tytär on selvästi taantunut - haluaa olla pieni
tyttö - tarvitsee ehdottomasti keskusteluapua ja
tukea uudessa elämäntilanteessa koska on itsenäis-tynyt selvästi liian varhain, ei ole ollut kypsä
muuttamaan yksin, ei selviä normaaleista arkiru-tiineista josta 17-v. pitäisi jos on opetellut
kodin arkiaskareet. Opeta arkiaskareet ja selvitä
hänelle että ne on tehtävä itse. Omanarvontunto
nousee tyttärellä kun hän osaa hoitaa taloutensa
itse ja teidän suhde voi kehittyä sen jälkeen
"normaaliksi", esim. käytte vain kyläilemässä
toistenne luona, rupattelemassa. Onnea yritykselle.
..kun luin sun vastauksen.
Tunnen vain itseni huonoksi äidiksi; ei muuta. Mutta miten selvittää ilman riitaa, että hänen pitäisi jo selviytyä. Esim. passikuvan otosta hän ei yksin selviydy. Täytyykö joka asia opettaa erikseen. Voi että, miten mä sen teen kun joka kerran kun yritän neuvoa häntä toimimaan yksin, tulee riitaa ja puhelin napsautetaan kiinni.
Taidamme olla molemmat ammattiavun tarpeessa.
epäilen että tyttärelläsi on maanis-depressiivine *tauti*ohjaa hänet pikemmiten mielenterveystoimistoon,17-vuotias ei käyttäydy noin poikkeaVASTI VOIMIA SINULLE,ja tyttärellesi ehdottomasti apua-.....
Tulee siitä riita kun vaadit jotain häneltä, se
on hänen parhaaksi että vaadit. Oletko halukas
opettamaan hänelle arkirutiinit, koita keksiä
keino. Jos ei onnistu niin se on ymmärrettävää,
tilanne on niin... Jos ei ole koskaan arkiaskareita hoitanut on hyvin vaikeaa vaikeassa
elämäntilanteessa itsekseen niitä tehdä; esim.
osata ostaa oikeaa pyykkipulveria monien vaihto-
ehtojen joukosta. Onhan se valinta välillä kaikille vaikeaa ihan pikkuasioissa.
Tilaa todellakin aika terveydenhoitajalle joka
antaa ihania neuvoja tällaisissa tilanteissa,
ole avoin äläkä vain jää holhousasteelle. Seurailen tilannettanne ja olen hengessä mukana.
Nyt on hirvee huono omatunto taas.
Tänään tytär soitti, että voiko hän tulla meille. Ja sanoin vältellen, että mehän sovittiin, että haen sut huomenna. "No, ei sitten" tokas tytär ja sulki puhelimen.
Perjantai, kun on meidän, minun ja mieheni ainutlaatuinen ilta. Saunailta ja sitten kattellan telkkaa yms. Kahden.
Onko meidän luovutettava se ainoa ilta, jolloin saamme olla kahden. Ollaan muuten aika väsyneita molemmat, Raskas työviikko ja tuon tyttären sairastelu yms.
Minkä helkkarin takia sinun pitää lähes aikuisen lapsesi jokaiseen vinkaisuun reagoida huonolla omallatunnolla? Pidät miehesi kanssa perjantai-illan kaikessa rauhassa ja annat tyttäresi olla omissa oloissaan. Sanot reilusti tytölle, että hän voi viettää aillan omien kaveriedensa kanssa, te haluatte olla kaksistaan.
Toiset eivät opi kuin kantapään kautta. Jos tyttäresi ei selviydy passikuvan otosta (vaikka hänelle on asia neuvottu), hän jääköön ilman passia ja pois matkasta. Jos ei osaa pestä pyykkiään (vaikka olisit ohjeen kirjoittanut paperilapulle) kulkekoot likaisissa. Ei sitä opi, jos ei joudu pariin kertaan lyömään päätään seinään. Sinä et ole huono äiti. Luulen, että hän on vaan oppinut pomputtamaan sinua miten huvittaa.
T: hän jolla oli tuollainen sisko, kuin tyttäresi.
>Tänään tytär soitti, että voiko hän tulla meille. Ja sanoin vältellen, että mehän sovittiin, että haen sut huomenna. "No, ei sitten" tokas tytär ja sulki puhelimen.
>Onko meidän luovutettava se ainoa ilta, jolloin saamme olla kahden.
Ei todellakaan. Lakkaa tuntemasta huonoa omaatuntoa asiasta. Vastaa hänelle suoraan, että perjantaisin haluatte olla miehesi kanssa aivan kahden, kuten tyttäresikin haluaa usein olla kahden poikaystävänsä kanssa. Jos hän natisee asiasta, voit sanoa, ettei tytöstäkään olisi mukavaa, jos sinä tulisit kyläilemään juuri kun hän ja hänen poikaystävänsä haluaisivat viettää iltaa kahdenkesken.
Ja älä tunne huonoa omaa tuntoa asiasta, koska siihen ei ole aihetta. Jos vedät itsesi piippuun, kuinka muka voisit auttaa jotakuta toista?
Kerroit että tyttäresi on asunut 5 vuotta isänsä kanssa. Olisiko (syyttämättä ollenkaan sinua) tässä kysymys nyt jonkinlaisesta kenties mustasukkaisuudesta ja hylkäämisestä. Millainen oli suhteesi tyttäreesi kun hän asui isänsä luona, missä vaiheessa sinun elämääsi tuli miesystäväsi... Nämä kaikki on erittäin vaikeita kysymyksiä ja varmasti vaikuttavat tyttäresi ja sinunkin elämääsi. Ja yksi varma asia, jos annat tyttäresi pompotella sinua niin varmasti saat pomppia.
Käykää yhdessä, jos mahdollista niin myös tyttäresi isä, keskustelemassa jollakin ammatti auttajalla.
Kyllä asiasta vielä hyvä tulee, tsemppiä!
Kuuleppa, ensiksi älä syyllistä itseäsi, äläkä noita miehiä . Tytär on jonkinlaisessa elämänmurroksessa; onko hänellä kavereita, poikaystävän kanssa; miten toimii??? Onko vain sinun kanssasi sitä ongelmaa? Tytöt irrottautvat yleensä riitojen voimalla äidistään, ovat kiinni ja irti vuoronperään.
Oma tyttäreni on jo 23 v , lähti 17 vuotiaana umpirakastuneena pojan perään, koulut meni miten meni, eikä vieläkään ole tasapainossa. Pojat vaihtuu, työpaikat vaihtuu, opinnot jäävät kesken.
Käy kääntymässä joskus ja silti aina on huoli!
Meillä on kolme muuta nuorta , joílla menee normaalisti, ja ovat sanoneet , ettei tämän tyttäremme käytös johdu ainakaan meidän kasvatusmetodeistamme.
Tuli mieleen, että onko tyttärelläsi jonkinlaista pelkoa asioiden hoitoon , jännittääkö hän ??
Sinun pitää vain tukea häntä toimimaan itse , olet taustalla tukemassa , vähän kerrallaan työnnät eteenpäin.
Voinet ottaa yhteyttä myös kouluterveydenhoitoon.
Jonakin päivänä viikossa yritä olla ajattelematta koko asiaa, pidä hänestä " lomaa", taas jaksat paremmin. Voimia sinulle: )
Itkut on aika lähellä, kun joku ottaa kantaa.
Nyt ollaan tyttären kanssa siinä vaiheessa, että käytin hän taas tänään lääkärissä. Viruksen aiheuttama flunssa. Mutta ei sen kummempaa. Hän meni jo asunnolleen sairastamaan, mutta pitääkö mun hakea hänet taas takaisin. Olin itsekin eilen niin väsynyt, että hädin tuskin jaksoin raahautua sänkyyn. Ja yö meni valvoessa.
Eikö se riittäisi, että kävisin hänen luonaan töiden jälkeen, hommaisin ruokaa yms. Mutta mulla on kuitenkin huono omatunto. Mua hirvitti tuo yksi vastaus, että lapseni olisi maanisdepressivinen. En sentään usko sitä. Kun hän on normaalin iloinen yleensä, kun ei ole kuumetta. Hän on ehkä vaan liian tarrautunnut minuun.
Yritin eilen puhua hänelle järkeä kasvamisesta, mutta riitahan siitä tuli ja itkut päälle. Yritin jopa sanoa, että jos koulu tuntuu liian raskaalta niin lopettaa sen. Mutta hän on niinkovin tunnollinen, eikä ole saanut oikein vakituisia kavereita täältä. Omat kaverit ovat kaukana.
Mikä nyt neuvoksi???
Suhteeni tyttäreen eron jälkeen oli mielestäni aika hyvä. Vaikkakin itse olin järkyttynyt erosta ja aluksi masentunut. Ero miehestäni johtui toisesta naisesta, joten uusi miesystäväni astui elämääni vasta vuosi eron jälkeen.
Tyttäreni ei pidä tästä miehestä. Eli ainakin mustasukkaisuutta on kyllä havaittu. Mutta kun ei jaksa hyppiä näiden kahden välissä. En voi miestäni jättääkään vain sen vuoksi ettei tyttäreni pidä hänestä. Rakastan molempia, mutta kuinka riittää kahdelle, siinäpä pulma.
Musta on ihanaa kun niin monet jaksaa antaa kommentteja, kiitos.
Kirjoituksessasi kiinnitti huomioni lause: "Olen hoitanut lasta kuin kunnon äidin tuleekin eli passanut kaiken eteen."
Ei 17-vuotiasta edes sairaana (varsinkaan tuollaista epämääräistä "tautia" potevaa) pidä hoitaa passaamalla kaikki eteen. Siitä seuraa ihan varmasti se, ettei hän kykene mitään tekemään itse.
Lopetat kaiken passaamisen, kulkekoon kauppaan jalan tai bussilla, pesköön pyykinsä itse, tehköön ruokansa itse. Ei hän opi ikinä, ellet päästä häntä irti ja opettelemaan itse. Ja mitä se sinulle kuuluu, meneekö hän kouluun, et sinä voi sitä lupaa antaa tai olla antamatta. Koulu on hänen työnsä ja noin vanhana hänen on hoidettava se itse.
Kun tyttäresi soittaa, sanot hänelle, että on korkea aika hänen tehdä asiat itse tai yhdessä poikaystävän kanssa.
Aivan samaa mieltä.
Kyllä tytär äitiään osaa pompotella jos äiti on leikissä mukana.
Eli elä omaa elämääsi, nauti siitä antamalla itsellesi tarvitsevaasi aikaa.
Tytär saa myös omaa aikaa ja kasvaa siinä kun hoitelee omia asioitaan.
Olet silti rakas äiti hänelle ja tytär rakas sinulle.
Luota itseesi ja uskalla olla aikuinen.
Kiitos paljon kannustuksesta!!
Tästä lähtien alan opettaa häntä itsenäistymään, mutta tuntuu varmaankin ensin alkuun kurjalta.
Sairaus on muuten jo melkein selvitetty, ensi viikolla selviää lopulliset vastaukset ja sitten alkaa hoito.
En usko mihinkään depressioon, koska hän jo on oma iloinen (ja joskus riitaisa) itsensä kun flunssa alkaa olla voitettu ja voimia tulee lisää. Mutta kavereita hän tarvitsisi täältäkin paikkakunnalta.
Varmasti tarvitsee kavereita, mutta se ei ole sinun tehtäväsi,voithan ottaa selvää missä nuoret kokoontuvat, ja patistaa tyttöäsi menemään mukaan, kyllä hän kavereita varmasti löytää! Onnea sinun päätöksellesi ja hyvää jatkoa teille !
jos tyttäresi ei ole koskaan tarvinnut huolehtia normaaleista arkirutiineista (pyykinpesu, kaupassa käynti, ruoanlaitto, siivous jne.) niin ei ole ihme, että hän haluaa sinun huolehtivan näistä asioista ikuisesti... minulla on 32-vuotias työkaveri, joka edelleen pesettää pyykkinsä ja teettää ruokansa äidillään, koska ei viitsi opetella!
ehkä neidille tekisi hyvää käydä talouskoulu (entisaikainen emäntäkoulu)
siellä näitä asioita opetetaan kädestä pitäen, eikä "äidin neuvot" ärsytä ja aiheuta uhmaa...
toivon, että pääsette irrottautumaan toisistanne ja elämänne jatkuu sopuisasti. voimia!
Tiedän väsymyksesi ja toivottomuutesi. Lepää aina kun on mahdollista niin jaksat paremmin olla jämäkämpi ja kestät hänen kiukuttelunsa. Kaikki vie aikansa, muutos ei tapahdu hetkessä. Muuta yhtä asiaa vain kerralla, opettele sanomaan EI. Ja etsi itsellesi apua jossa voit puhua asiaasi. Verikoe olisi hyvä ottaa tytöstä, siitä selviää jotain, ehkä hän tarvitsee rautakuurin ja B-vitamiineja (on kokemusta omasta 16 v. pojastani), kun syövät epäsäännöllisesti ja "burgeriruokaa" ja jos vielä tupakoivat. Vitamiinit poretabletteina vaikka appelsiinin makuisena tuntuvat kelpaavan paremmin kuin pillerit(osta monivitamiinia). Sanasol on myös hyvä. E-pillerit saattavat olla myös syynä, kannattaisi sekin asia selvittää, kokeilla toista merkkiä. Mutta jos kyseessä on jonkinasteinen masennus olisi hyvä saada hänet edes yhden kerran Mielenterv.toimistoon tai johonkin keskustelemaan, kerro tilanteestanne. Ajan sinä voit tilata, koska itse hän ei sitä tule tekemään, vaikuttaa siltä. Hänen pitäisi päästä yksin puhumaan asioistaan, kuulostaa siltä. Älä anna hänen alistaa itseäsi ja pilata hyvää parisuhdettanne. Itse olen tilanteessa johon en toivoisi kenenkään vanhemman joutuvan eli elän itkunsekaista vaihetta tällä hetkellä, jouduttuani poistamaan 16 v. poikani pois kotoa koulupinnaamisen ja väkivaltaisuuden takia. 9 vuotta olen häntä yksinhuoltaja äitinä kasvattanut rajojen ja rakkauden kanssa, mutta näin vain kävi. Kaikki on kuitenkin nuoren parhaaksi, vaikka se tekeekin kipeää. Paljon on vielä itselläni edessä työstämistä asian kanssa, etten kantaisi syyllisyyttä, kuten sinäkin tunnut tekevän. Haetaan apua.
minusta tuntuu että tyttäresi on ihastunut miesystävääsi,ellei sitten rakastunut,itse olin pihkassa äipän uuteen misystävään,se aina ihaili minua kun tulin suihkusta tai saunasta,äippä oli aina töissä kun olime kahden,kerran hänb bhipaisi minun rintojani,olin ihan myyty,harmi että hän ei asu luonamme,ainakaan vielä,tämä on minun tilanteeni,tosi vaikeaa kun en voi äipälle kertoa,enkä uskalla,hän on 45vuotias ja miesystävä on 33vuotias.
No sehän se syy varmaan on, voi herrajumala ei kaikki ole samanlaisii ku sinä, saisit hävetä että viititkin kirjoittaa tuommosta!Minkäs ikäinen sinä olet?
Sairasta !
Sairasta !
olen 16v,mutta kuukauden päästä 17v,voi,voi tuota äitiliiniä ku ei ymmärrä....
Ensiksikin äitisi miesystävä on rikollinen, koska sekaantuu alaikäisiin ja toiseksi mitä äitiliini ei ymmärrä? Katsoisit sinäkin itsesi ikäistä seuraa, tuo on tosi sairasta, ja sitten vielä yksi asia voi käydä niin, että kun jäät pelehtimisestä kiinni äitisi miesystävän kanssa, niin luottohan siinä menee mammalta, lopeta jo äitisi takia
Iloiset kiitokset kaikille, jotka ovat antaneet hyviä neuvoja, ohjeita ja tukea. Ja jatkossakin jos joku jaksaa vielä kirjoittaa.
Tästä alkaa pikkuhiljaa selvitä. Itseäni ainakin otan niskasta kiinni ja tuen samalla tytärtä tarvittaessa. Tyttäreni sairauskin alkaa selvitä, keskiviikkona ilmeisesti viimeinen lääkärilläkäynti. Johan olemmekin käyneet kaikissa mahdollisissa kokeissa ja lääkäreillä.
Sinulle ”tyttö” sanon, että toi on aika kaukaa haettu tilanne ja aika sairas. Mieheni on kiltti ja samoin tyttäreni. Ei heille tulisi mieleenkään alkaa muhinoida yhdessä. Äläkä sinäkään elätä toiveita vanhemmista miehistä. Et särje omaa etkä toisten sydäntä.
Kiitos vielä kerran
Kun luin kirjoituksesi, tuli heti mieleen oma tyttäreni, joka asuu kotoa pois, opiskelee, mutta melko lähellä minua kuitenkin. Hän on kohta täysi-ikäinen.
Meillä meinaa olla myös tuota samaa "pompottamista": tule tee palvele minua, minun eteeni, minun puolestani, nyt heti! Kun hän pyytää jonkun pienen palvelun, jonka teen, sitä seuraakin aina vielä lisää jotakin, ihan pientä vain, kyllähän minä joudan, siinä samalla.
Jos suostuisin jokaiseen, minulla ei olisi omaa elämää, ei omia menoja, sillä tyttären vaatimukset vain kasvavat.
Sainpa kerran kiljumiset niskaani, kun en suostunut tulemaan heti ja pelastamaan häntä pulasta vain siksi, että hän itse ei ollut huolehtinut aikataulustaan ja menemisistään.
Riitelemme juuri siitä, että minulla on omakin elämä, en voi enkä aio perua omia menojani tai järjestää elämääni hänen aikataulunsa ja hetken mielijohteidensa mukaan, ja ettei minun tehtävänä ole ollan hänen hovipalvelijansa ja taksikuskinsa. Ja että jos hän itse mokaa menonsa ja olemisensa, eikä osaa aikatauluttaa tai huolehtia aikataluistaan (harrastaa ja tohottaa niin moneen eri suuntaan), en minä voi tulla pelastamaan häntä joka heti, kun hän vain soittaa..
Pikkuhiljaa on alkanut oppia, mutta edelleen riitaa tulee näistä ja monista monista muista asioista, esim. ajankäytön lisäksi rahan käytöstä...
Minkä ikäinen on tyttäresi? Kuulostaa niin samanlaiselta kohtalolta kuin minunkin. Eilen jo ajattelen, että lopetan koko elämän, kun ei jaksa enää kaikkia minuun kohdistuvia vaateita, syytteitä ja käskyjä.
Eilen juuri hän soitti vielä illalla (oli meillä koko päivän). Karjui puhelimeen, että hänen jääkaappinsa on rikki. No aikamme siinä neuvoteltiin, kunnes hermostuin ja sanoin ETTÄ EN VOI TIETÄÄ MIKÄ VIKA HÄNEN JÄÄKAAPISSAAN ON, jolloin luuri tuli korvaan.
Nyt olen päättänyt sanoa hänelle, että jättää minut rauhaa vähäksi aikaa ja kääntyy isänsä puoleen.
En jaksa kaikkia taakkoja enää kantaa.
Taitaa joka tyttö temppuilla tuon ikäisenä ! Älkää pelotelko meillä tyttö nyt 13 vee ja aika ärripurri välillä, ja jos se siitä vielä voimistuu, niin kyllä oon helisemässä, mutta onko se sitä ns.itsenäistymistä vai onko se irtautumisen tuskaa, ota niistä selvää, mutta uskokaa tai älkää siitä kyllä selvitään vaikka nyt tuntuis toivottomalta!! Ei muuta kun tsemppiä
Itse epäilen jonkin asteen masennusta mutta mukana olisi myös sitä että tyttäresi jostain syystä haluaa ilmaista sinulle jotakin ja käyttää aseena sitä sinua vastaan..tällä tarkoitan sitä..kun asunut isällä 5v. eli hän voi "kostaa" sinulle tahtomattaan..kun ei ole ollut sinun kanssasi niitä vuosia..syitä monia.
Ja tietenkin jo muutos aikuisuuten voi vaikuttaa tähän..jos saanut kaiken valmiina isältä on vaikeampi hahmottaa mitä todellakin on olla yksin ja kehittyä, etisä paikkaansa, hyväksyntää, tuntea pelkoa, halu tuntea onnellisuutta jne. jne..
Jos olisin sinä hakisin apua molemmille että jaksaisitte ja lähentyisitte toisianne, kuitenkin ulkopuolisella useinkin asioita mitä ei aikaisemmin tullut itselle mieleen...että se ei etenisi kummankaan puolelta huonommaksi.
Jos saatte asiat keskenään puhuttua se aina parempi..mutta tämä kaikki vie aikaan, ihmeitä ei tapahdu heti..se vaati kärsivällisyyttä paljon molemmilta..kuitenkin se yleensä palkitaan.
Yritä jaksaa häntä vaikka tuntuisi että nyt loppu..jotakin hän yrittää kertoa sinulle..varmasti voi kertoakkin kun hiukan saanut luottamusta omasta paikastaan jne.
eli en voi sanoa kuin jaksamista sinulle todella paljon..