Käytin -98 2.0 Mondeon katsastuksessa ja leima tuli kerralla. En kyllä mitään ihmeempää vikaa odottanutkaan autosta löytyvän. Autossa on ALKUPERÄISET iskarit, ja etupää näytti mittaustulokseksi 81 vasen ja 79 oikea. Takapää näytti 70 vasen ja 69 oikea. Tosi hyvä tulos noin vanhoilta pumpuilta ja kertonee jotain jo alunperinkin hyvälaatuisista iskareista.
Ohjauksen ja tuennan kaikki osat olivat paremmat kuin odotin. Mitään väljää tai klappia ei ollut missään. Nämäkin osat ovat alkuperäiset.
Pakokaasumittaukset olivat lähes kuin uuden auton. Hyvin on kone tehty ja siististi on edellinen omistaja sillä ajellut.
Pohjassa oli muutamia kivenhakkaamien jälkiä ja niiltä osin oli pientä pintaruostetta aluillaan. Muuta epäilyttävää ei löytynyt.
Mondeo ei näytä olevan mikään huono auto kestämään, vaikka jotkut niin väittävätkin. Näidenkin vuosien aikana olisi tähänkin autoon luullut ilmaantuvan yhtä jos toistakin vikaa tai kulumaa, mutta hyvin on Ford pistänyt ajalle hanttiin. Iskareiden ja alustan osien hyväkuntoisuus oli kyllä lievä yllätys itsellenikin. Tällä ajelee vielä pitkään.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikea uskoa todeksi ! En usko, aivan poikkeuksellista. On se vaan hyvä !!!
Mullakin vastaavasta autosta, ajettu 190000km. Mukava kuulla muidenkin mielipiteitä. Mainihtepa ajokilometrit!
Mittarissa on nyt lähelle 177000 km. Ed. omistaja ajoi vajaat 173000 km ja sinä aikana vain pari pientä ja yksi isompi korjaus (ABS-moduli). Itse ajellut loput tässä muutaman kuukauden sisällä ja ilman mitään ongelmia. Tosi mukava ja huoleton auto käyttää.
..etujousia, suunnilleen noilla kilsoilla meni mulla -97 mallista molemmat jouset poikki talven aikana, oli tuuria että ei osunut katkennut jousenpää renkaaseen vauhdissa, väliä oli n. 2 cm!
Ilmeisesti alkuperäiset jouset on karkaistu/muokattu siten että ne eivät vanhetessaan vain löysty, vaan katkeavat, näin rupatteli katsastusmies kun kyselin jousten vaihdon jälkeen. Oli tuttu vaiva kuulemma Fordeissa.
Siinähän ne alkup. iskaritkin sitten uusii kerralla kun joustinasetelman irti päästää, muistaa vaan samalla uusia myös joustintuen yläpään laakerit, itselle se tuli mieleen vasta vaihdon jälkeen.
Joo, täytyy pitää silmällä niitä jousia. Jousien katkeaminen oli tuttua Sierran ajoilta ja siihen jouduin ne vaihtamaan katkeamisen takia muistaakseni 2 kertaa.
Jos tästä Mondeosta menee jouset ja/tai iskarit, niin samalla kertaa vaihtaa koko paketin. Huolto saa tällä kertaa hoitaa homman suolaisesta hinnasta huolimatta. Sen verran paljon on eri autojen alla tullut jo maattua, että nyt suo itselleen "aikalisän" noista isommista remonteista. Mutta iskariremppaa odotellessa ajelen nauttien Mondeon mukavista ominaisuuksista :)
Niin kyllä nuo mondeot on vielä autoja itsellä
-99 malli eli lähes sama, silloin sai parasta alle kun on lopputuotannon autoja. Sitten kun tulee uusi malli ni on lapsuksia ja halvalla pitäis saada ulos. Toisin sanoen en tajua niitä jotka ostaa pelkillä silmillä autoja, tänä päivänä jos yhtään tietäis miten ne uudet autot sieltä linjalta putkahtaa niin kukaan näkevä ei ees koskis..
Kyllä vanha Tane on parempi kuin joku -99.
Eikös niitä autoja pitäisi kehittää paremmiksi ?
Oma pieru haisee paremmalle.
Niin totta tuokin kyllä vanhassa tanessa on sitä jotain, mutta kun niitä aika harvakseltaan enää saa, ja on siinä tietysti toinenkin syy kun ei tuo parempi puolisko suostu ees koko härveliin astumaan. Mitä tulee autojen kehitykseen niin kyllähän ne mukamas "kehittyvät" robotuistuvat eli toisin sanoen enemmän ihme vikoja ja kaikkee outoo.. Kyllä ennen oli kaikki paremmin! jotain nostalgiaa