taas päähän Olli. Ilmeet kertoo kaiken. Miraa harmittaa Ollin saama yhtäkkinen suosio.
Miraa ottaa
hgffgh
81249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
varsinainen kotipsykologi.
Kyllä Mira ihan oikeasti meni jotenkin lukkoon, kun ilo voitosta alkoi. Hän vain miettii, mitä ostaisi itselleen; haluaa röökiä. Ei Mira ole mitenkään mukana iloitsemisessa, yrittää vain pomottaa ostosten suhteen ja on kiukkuisen ja ylimielisen näköinen. Ollin onnistuminen ei ole Miralle mieleen. Otin jo asperiinin ja näen asian edelleen niin.
Viidennen kerran Mira juuri sanoi, että päättäkää, mitä haluatte ostaa, muu ei Miraa kiinnosta kuin voittorahojen käyttäminen.
rahat, katsoo niiden kuuluvan itselleen, vaikka ei tikkua ristiin laittanut viikkotehtävän eteen! Tyypillistä Miraa.
ihan samaa. Mira haluaa olla aina huomion keskipisteenä, niinkuin narsistiset ihmiset yleensäkin.No, kyllä Mira taas illalla kun saavat sitä keittoo kehittää jotain,että saa huomion itseensä.
No toki, kun itse ei saa olla huomion keskipisteenä. Kohta se kertoo itestä jotain säälijuttua, jotta sais huomiota.
eipä ole juurikaan kehumista. Yhtä kateellinen huomion puutteesta....
Olli nääs vei kaiken. Muutenkin Olli siirtyi nyt voittajasuosikiksi luovuudellaan.
Mielestäni kyllä Jenni oli asiasta enemmänki innoissaan, koska viikkotehtävä onnistui. Olli on kyllä paras... BB antoi tehtävän juuri sellaiselle, jolta tehtävä onnistuu.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000630&posting=22000000020758841