On sitten varmaan olemassa ihmisiä, joita ei koskaan unohda. Hän kiinnitti huomioni jo todella monta vuotta sitten, kun olimme vielä opiskelemassa molemmat. En uskaltanut silloin kuitenkaan ajatellakaan muuta kuin haaveilemista. Kun opiskelu loppui, sanoin mielessäni hänelle "näkemiin" ja unelmoin, että joskus tulevaisuudessa tapaamme vielä.
Elämä kulki eteenpäin ja elämään virtasi uusia asioita ja ihmisiä. Eräänä yönä näin hänet kaupungin yössä ja käännyin katsomaan hämärästi tuttuja kasvoja. Hänkin kääntyi katsomaan samaan aikaan. Seuraavat pari vuotta tärmäilimme aina samoissa paikoissa samaan aikaan ja katselimme toisiamme yhä enemmän, pitempään ja tarkempaan. Jossain vaiheessa aloimme pyöriä noissa paikoissa aina toistemme lähellä, melkein osuen toisiimme. Viimeisen kerran hänet nähdessäni hän tuli istumaan viereeni, enkä vieläkään saanut suutani auki, vaikka täydellisempää tilannetta ei enää tämän jälkeen tullut.
Seuraavan kerran kuulin nyt melkein keski-ikäisenä, että hän oli muuttanut yhteen toisen kanssa. Muistan hänet aina mystisen hohtoisena muistona, salaperäisenä ihastuksenani, jota en koskaan saanut tuntea todellisuudessa. Ottakaa opiksenne - toimikaa ihastuksen suhteen ennen kuin on myöhäistä!
Elämä kulki eteenpäin ja elämään virtasi uusia asioita ja ihmisiä. Eräänä yönä näin hänet kaupungin yössä ja käännyin katsomaan hämärästi tuttuja kasvoja. Hänkin kääntyi katsomaan samaan aikaan. Seuraavat pari vuotta tärmäilimme aina samoissa paikoissa samaan aikaan ja katselimme toisiamme yhä enemmän, pitempään ja tarkempaan. Jossain vaiheessa aloimme pyöriä noissa paikoissa aina toistemme lähellä, melkein osuen toisiimme. Viimeisen kerran hänet nähdessäni hän tuli istumaan viereeni, enkä vieläkään saanut suutani auki, vaikka täydellisempää tilannetta ei enää tämän jälkeen tullut.
Seuraavan kerran kuulin nyt melkein keski-ikäisenä, että hän oli muuttanut yhteen toisen kanssa. Muistan hänet aina mystisen hohtoisena muistona, salaperäisenä ihastuksenani, jota en koskaan saanut tuntea todellisuudessa. Ottakaa opiksenne - toimikaa ihastuksen suhteen ennen kuin on myöhäistä!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei kaikki lukijat ympäri Suomen maan,
kaveriporukkani kertoi, et Tampereella järjestetään homojen ja lesbojen Vino-Kino-tapahtuma eli homo- ja lesboelokuvien elokuvafestivaali.
Voi olla ihan hyvä juttu, jos ei olis niin paljon töitä, jotka vievät kaiken ajan. Sateenkaarielokuvista ja elokuvista yleensä tekstin kirjoittanut ei tiedä paljoakaan, kun ei ehdi leffoja katselemaan. Kummeli-JackPot kiehtoo niin paljon, et se on pakko vuokrata ja katsoa kavereiden kanssa, koska Kummeliviihde voi olla iloisen homppelimaisesti positiivinen transukokemus. Tuosta esimerkkinä: Pollen teurastus. Ammattitaitoista amatööriviihdettä. Tuon tajuaa vasta, kun on tarpeeksi kypsä Kummeli-jutuille. Kummeli-rouvien Pollen teurastamolaulu ja musiikkivideo ansaitsisi Grammyn omassa luokassaan!
Vielä Kummelista Vino-Kinoon... Valitettavasti sateenkaarielokuvia vaivaa yksi huono asia: ne voivat olla hyvin fyysisiä, juoni ja sisältö saattaa vähän ontua tai on täysin olematon. Kuitenkin poikkeuksiakin löytyy. Kyllä jyvät akanoista erottuvat, vaik niitä jyviä on hyvin vähän. Yksi niin ehdoton on tietysti Broke Back Mountain! Kyllä löytyy syvällisyyttä ja sielua, eikä vain fyysisyyttä. Tunnit on lesboaiheínen elokuva, jossa ei ole lesbonaisten nuoleskelua, vaan se on hyvin pohdiskeleva, vaik en itse välitä niin paljon, kun en oikein kaikkea tajua. Ehkä joskus myöhemmin tajuaa.
Siis Vino-Kino homoille, lesboille ja muille asiasta kiinnostuneille, jos joku sinne ehtii harrastuksilta tai töiltänsä.
Pidän hevosista! Pollen teurastuslaulu on siis vitsi. Jos täälä on hevoshulluja, toivottavasti tajuatte, et on siis kyse VITSISTÄ. Hevoset ovat ihania.
Älä murehdi! Uskon, että varmasti, vaikka oletkin noin vanha, tapaat ihanan ihmisen! :)
Kun vähän nostaa suunpieliä ylöspäin, huomaat kuinka onnesi saa kaikki muutkin ihmiset hymyilemään. =) Varmaan olet aina yrittänyt ihan sovinnolla. Kyllä vielä onnistaa!
Eräälle lähimmäiselle tapahtui joskus aikasemmin ikäviä asioita, mutta aika kuultaa muistot. Nyt tuokin yksinäinen ihminen on onnellinen, eikä mikään saa lannistumaan, vaik ehkä nyt negatiivisuuskin vois olla mahdollista, mutta ei kannata tuhlata arvokasta elämää murehtimiseen. Hänelle kävi uudessa paikassa työalalla niin, että pomo kykenee ennustamaan 2 viikon periodeissa ja näkee myös uuden ihmisen menneisyyteen ja syvälle sieluun. Tuttavallani oli menneisyydessään paniikkihäiriöitä ja pomo vihjaili huumeiden käytöstä, koska uninäyssä hänen pomonsa luuli niitä oireita vieroitusoireiksi. No, kuitenkin tuollaisessa tilanteessakin pystyy kuitenkin säilyttämään onnensa, kun uskaltaa vain avata hilajisensa suunsa ja sanoa että mistä oikeasti on kyse. Kerroin tästä kaverini kotona, ja hän ymmärsi, että joku voi nähdäkin oikeasti jotain. Kyseenalaistan tuollaisen hyvin jyrkästi, mutta siihen voi kaverini tilanteessa uskoa, koska tuo samainen pomo pystyi tuosta vain yht'äkkiä luetella lauseita suoraan päiväkirjasta. Eikä varmasti ikinä voinut nähdä toisen yksityistä päiväkirjaa, joka on kotona ainoastaan wordissa. Ei tietenkään netissä, koska oli yksityisiä asioita. Kahvittelin kaverini luona ja kerroin tuosta asiasta. Onnellisuus on niin ihanaa, että vaikeat, kummalliset ja surullisetkin asiat voi ajatella ihan rauhassa. Eikä hermoile mistään.
Eli tuon esimerkin myötä valaisen sulle, että ei kannata hermoilla mistään. Ajan myötä asiat loksahtavat kohdalleen. Jos eivät loksahda, silloin kannattaa avata hiljainen sana-arkku, niin eiköhän kaikki sitten järjesty. Eli nyt jos tapaat jonkun kivan ja ystävällisen henkilön, iahastu ja rakastu, niin et ole enää yksin, vaikka kyllä yksinkin pystyy elämään, jos on tarpeeksi töitä. Jos oot työtön, ymmärrän miksi tunnet haikeutta ja ehkä yksinäisyyttäkin: sinulla on aikaa siihen, kun paineet ja työt tai opinnot eivät paina mielessä. Tunnen myötätuntoa. Elämäsi ei varmaan ole ollut helppoa. :(
Älä kitenkaan lannistu. Olen yksin, ja kuitenkin niin onnellinen kaiken paineen keskellä. uskon, että sinäkin pystyt olemaan onnellinen, jos vain uskot onnen olemassaoloon! Hymyile ja tervehdi ehkä elämäsi ensimmäistä kertaa vanhaa naapurinmummoa, niin huomaat kuinka upealta tuntuu tuoda valoa myös muiden ihmisten elämään. Siihen riittää HYVÄ TAHTO. Den Goda Viljan, joka sinulta kyllä löytyy, jos niin tahdot.
Iloisuus piristää ja murheesi unohtuu. Anna tilaa hyville asioille elämässä! Esimerkiksi SPR tarjoaa eilaisia vapaaehtoistöitä tai seurakunnassa voi vaikkapa tarjota ruokaa vähäosaisille ja jouluna viettää kodittomien joulun tarjoillen riisipuuroa uskisten kanssa. Vanhuksia pääsee vapaaehtoistyönä auttamaan vanhainkoteihin tai heidän omiin koteihinsa. En oo uskis ja tiedän vain pikkuisen vapaaehtoistyöstä, mutta tuossa on esimerkkejä joilla tuot iloa ja onnea ja lohtua toisten murheisiin murheisiin ja varmaan samalla omakin olosi kohenee ja muistat taas millaista on uskaltaa hymyillä. Voihan tuon ajatella niinkin, että kyllä te jossain toisenne tapaatte. Ehkäpä tuo nuoruuden rakkautesi voi olla myös tarjoamassa leipää, jauhoja ja makarooneja köyhille ja varattomille. No, jos ei tässä elämässä, niin ehkä jos uskot johonkin ylempään, niin sitten te tapaatte toisenne jossain ehkä ylempänä. Suhtaudun tuollaisiin asioihin hyvin varovaisesti, koska saatat olla himoateisti, niin mutta kuitenkin kyllä kaikki lopulta muuttuu paremmaksi. Ei saa olla liian optimistinen, mutta ei kannata myöskään aina etsiä kaikesta jotain negatiivista, vaan keskittyä huolehtimaan ja auttamaan lähimmäisiä tai tehdä töitä tai opiskella. Voiko noin sanoa? Kai noin saa ajatella.
Kyllä sinä nainen, jonkun vielä tapaat, ihan varmasti! Joku jossain sinut kerran näkee tai kuulee tai jos on kuurosokea, niin tuntee kättelysi. Vähän optimistista asennetta.
ja v*tut tapaan! Jos sulle rittää pukki, mulle ei pukit riitä,
Hohhoijaa...lopeta jo sekoilu!
Tuo on varmasti vaikeaa sinulle, mutta entäpä jos tuo ihailemasi henkilö vain yksinkertaisesti on onnellisempi jonkun toisen kanssa?
Vähän vastaavanlaisesta kokemusta, jossa miespuolinen osapuoli lopulta tapasi elämänsä rakkauden - maailman suloisimman naisen. Olen ihan oikeasti valtavan onnellinen heidän puolestaan. Haluan mielummin nähdä entisen rakkauden Ooooonnnneeeellisena rakastamansa juuri tuon oikean kanssa kuin yksin humalassa. meidän kahden välinen tunne muuttui siten, että mies näytti tunteen viimeiset rippeet humalassa. Se oli surullista ja sai mut myöhemmin itkemään ja olin valtavan huolissani, että eihän välittämisen ja rakkauden tukipilarina pidä alkoholi, vaan toinen ihminen. Sitten jonakin kaunniina iltana tai päivänä entisen mieheni kohdalla kaikki asiat kääntyi parhain päin ja hän tapasi naisen, josta pitää absolutistinakin ja selvinpäin. Tuosta olen valtavan kiitollinen ja Onnellinen, että tuo toinen nainen pelasti kaiken ja muutti surun ilonkyyneleiksi. Vielä edelleen kiitän ja kunnioita noita molempia ihmnisiä, koska he ovat aitoja hyviä ihmisiä, eivätkä sisimmässään toivo mitään pahaa kenellekään. Nyt pystyn hymyilemään heille ja olen onnellinen. Siis erosta voi ammentaa onnen ja näin uskon etää minulle ja entiselle miehelleni kävi. Jonain päivänä varmaan jossain kohtaan oman rakkaani ja juuri tuota entinen mihenikin minulle toivoo. Joku kiva nainen. En usko että mulla olisi koskaan miestä, jos niin kävisi, sitten seurustelisin mihen kanssa, mutta en vain jaksa uskoa tuohon. Jos niin kävisi, olkoon se sen ajan asia. Siis ajan, jota ei ehkä koskaan tiedä. Aikuiset sinun ikäisesi sanovat mulle, että kyllä sinä mihen vielä tapaat, ja minä sanon, että en en tapaa. Kohtalo sen tietää kuka on lopulta oikeassa. Puoltakaan ei kuulemma exä surusta tiedä, mutta parasta vain toivoo ja siksi kunnioitan menneisyyttä.
Onnellisuutta on vaikea kuvailla sanoin, se vain yksinkertaisesti on ja sitä hyvää mieltä voi toivoa myös muille ottamalla muut huomioon. Kun näät menneisyytesi, surun sijasta salli tilaa ilolle ja hyväntuulisuudelle. Elämänmyönteisyyttä!
Sori noi kirjoitusvireheet, mutta niille ei mitään voi kun en niitä aina heti huomaa. Jos sulla on dyslexia tai jokin muu lievempi luki- tai kirjoitushäiriö, niin tajuat tuon. Onnellisuutta! :)
yritin mennä, mutta jostain syystä en nyt päässyt Juha Tapion sivuille. En kuuntele tuota musiikkia. Silti välähti yksi asia koskien Juha Tapion albumia Kaunis ihminen. Olin työpaikalla, jossa kuulin tuosta yhden kappaleen ja samalla sielä työpaikalla kuulin, että on myynyt kultaa. Kyseistä asiaa kysyisin mielimmin Juha Tapiolta itseltään kuin täältä! Nyt en päässyt sinne nettisivuille, joten pikakysymys tänne. Outoa siis tänne!? Joku vanha 40v nainen sielä jossain, mut tää on tosi tärkeä kysymys!
Tiedätkö kuinka paljon artistille jää tienestejä kultalevystä? En todellakaan ole kiinnostunut kenenkään rahoista, kun töitä tekemällä on mukavasti oma talous rahoitettu, joten mistään sellaisesta ei ole kysmys, siis ihan jotain muuta. Mua kiinnostaa tietää, et pitäiskö artistin myydä triplaplatinaa vai vielä enemmän ennen kuin levystä vois antaa pikku osan hyväntekeväisyyteen. Kultalevyllä ei varmaan vielä hyväntekeväisyyteen päästä? Nykyään levyt ja sinkut ostetaan netin levykaupoista ja niinpä ne ovat niin paljon halvempia kuin ennen että pitäisi varmaan myydä ensin 100 miljoonaa sinkkua ennen kuin myynnistä jäisi jotain pientä hyväntekeväisyyteen. Noin olen ymmärtänyt. Onko totta?
Ideani oli koskien levyä Kaunis ihminen, että jos siitä jäisi vähän ylimääräistä hyväntekeväisyyteen esim. kirkon lähetystyöhön tai kotimaahan koulutus- ja sosiaalialalle, kun hyviä kohteitahan kyllä riittää! Ihan muutamana esimerkkinä sairaalat vaikkapa lasten syöpäosastot tai mielisairaiden lasten ja nuorten auttaminen levytuloilla, koska on paljon mukavempi nähdä kun lapsi tai nuori tervehtyy mielisairaudesta ja voi elää ihan tavallista elämää, tehdä töitä ja perustaa perheen tai vaikkapa anorektikoiden terapiaan tai jonnekin muualle.
Luulen kyllä, että levytuloilla näin pienessä maassa ei pääse auttamaan ihmisiä, vaan siksipä artistit ja muut esiintyvät hyväntekeväisyyskonserteissa. Tuli vain tuo idea mieleen ja harmittaa, kun en päässyt koneen reistallessa sinne Juha Tapion foorumille kysymään asista.
Esimerkkinä loistava hyväntekeväisyyskohde: Mannerheimin lastensuojeluliitto.