ja siksi kysyn kaikilta - varsinkin jo keski-ikään ehtineiltä joilla on useita lapsia.
Oletteko ikinä ajatelleet ja toimineet täysin tasapuolisesti antaessanne lapsillenne omaisuutta, rahaa - suuria summia ym?
Kun vaikuttaa varsin usein siltä, että vanhempien kuoleman jälkeen alkaa kinastelu siitä, kuka on saanut ennakkoa ja paljonko ja mitä äiti/isä/mummi ym on tehnyt eläessään rahoillaan. Onko peräti antanut sisarelle jotain enemmän kuin itselle jne?
Itselläni ei ole ollut antaa mitään jälkeläisille, eivätkä mitä todenäköisemmin kuoltuani jaa suurta omaisuuttakaan. Omien vanhempieni perintö meni yhdelle veljelle, joka hävitti kaiken. Toiset sisarukset ovat veljelle katkeria, itse en osaa olla, enkä halua olla.
Oletteko ikinä ajatelleet ja toimineet täysin tasapuolisesti antaessanne lapsillenne omaisuutta, rahaa - suuria summia ym?
Kun vaikuttaa varsin usein siltä, että vanhempien kuoleman jälkeen alkaa kinastelu siitä, kuka on saanut ennakkoa ja paljonko ja mitä äiti/isä/mummi ym on tehnyt eläessään rahoillaan. Onko peräti antanut sisarelle jotain enemmän kuin itselle jne?
Itselläni ei ole ollut antaa mitään jälkeläisille, eivätkä mitä todenäköisemmin kuoltuani jaa suurta omaisuuttakaan. Omien vanhempieni perintö meni yhdelle veljelle, joka hävitti kaiken. Toiset sisarukset ovat veljelle katkeria, itse en osaa olla, enkä halua olla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä olen auttanut yhtä lastani rahallisesti. Ne on mun omia rahoja eivät lasteni rahoja.
Vanhemmat on tasapuolisia lapsilleen, jos heitä kaikkia yhtäpaljon rakastaa.
Joskus on saattanut epäillä asiaa jo, vanhempien eläessä, mutta varmuus siitä tulee lopulta molemien kuollessa, eikä aina ihme jos hauta jää hoitamatta.
Lapsi janoaa vanhemmiltaan rakkautta, mutta saattaa kieltää asian, vielä vanhempien kuollessakin, että on jäänyt siinä vähemmälle.
Miettii syitä syviä, näkee vikoja lapsuudestaan, katsoo johtuuko ulkonäöstä, huonosta koulumenestyksestä ja kuka mistäkin. Mutta syytä etsii, saamatta enää.
pitäisi olla, että vanhemmat ovat tasapuolisia lapsilleen ja monet luulevat olevansa ja sanovat rakastavansa kaikkia yhtä paljon.
Eräät vanhemmat rahoittivat lapsen opiskelun täysin yliopistoaikana ( kymmeniä tuhansia euroja) ja toinen lapsi, joka ei "päässyt" niin pitkälle opinnoissaan jäi täysin ilman vanhempiensa rahallista tukea.
En ole rohjennut kysyä, tuntevatko vanhemmat että olisivat olleet tasapuolisia molemmille lapsille ja mitä tuntee lapsi, jota ei ole avustettu ollenkaan.
Uskon, että moni vanhempi ei edes pysähdy miettimään, toimiiko tasapuolisesti lapsiaan kohtaan ja avustetaan häntä, jonka suu on lähinnä tai häntä, joka rohkenee pyytää avustusta. Tai häntä, jonka katsotaan, että hän on eniten avun tarpeessa. Sitten tulee lasten kesken riitaa, epäsopua ja välirikkoja - viimeistään perunkirjoituksessa.
Kyllä lapsi etsii syytä siihen vielä vanhanakin, miksi vanhemmat pitivät "huonompana".
Viimeistään syrjintä alkaa, kun lapsenlapsia ilmestyy vain jollekin jälkeläisistä. Taitaa kauempana asuvan suosio säilyä sen takia, että lähellä, saati kotona autteleva saattaa kiukutellakin hössöttäville vanhemmilleen, mutta kylässä käyvien lapsetkin on vannotettu oleen nätisti, nääs.
..tosiaan ollut. Lapsia neljä nuorta aikuista, ikäero 10 v. nuorin ja vanhin. Aina niiden elämät ovat olleet eri vaiheessa ja jos olen yhtä tukenut rahallisesti kun tämä on kipeästi tarvinnut, toiselle saman määräinen tuki olisi mennyt vaikka makeaan elämään. Eikä neljälle voi edes antaa samoja summia meikäläisen tuloista, viisisatanenkin kertaantuu neljäksi ja on jo nettopalkkani kuussa.
Raha on minun rahaani ja voin varmasti päättää kenelle sen annan. Jos mielestäni jonkun asuinkumppani käyttää lastani hyväkseen, miksi siihen huusholliin antaisin rahaa? Mieluummin menemme ravintolaan syömään, niin ainakin tiedän mihin raha menee. Jos se armeijasta päässyt tarvitsee takuuvuokran, miksi sama raha pitäisi laittaa muille.
En kerro lapsilleni mitään raha-asioistani enkä palkastani, en myöskään vanhemmilleni tai sisaruksilleni. En ole heille velkaa.