PERUUTUKSIA

Laivaliikenne ja sähköyhtiöt varautuneet syysmyrskyyn
26.10.2006, 18.20 (päivitetty 18.32)

Tuulen odotetaan voimistuvan syysmyrskyksi koko maassa huomisen aikana. Osa Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivistä pika-alusyhtiöistä on jo ilmoittanut peruvansa seuraavien päivien liikenteen.

Varustamot ovat peruneet Linda Linen liikenteen ja Tallinkin Autoexpress-vuorot huomenna ja lauantaina. Tallinkin korvaava laivavuoro lähtee molempina päivinä Tallinnasta Helsinkiin aamuyhdeksältä ja palaa Helsingistä Tallinnaan kello 13. Nordic Jet Linen ja SuperSeaCat-alusten mahdollisista liikennöintimuutoksista ei ole vielä päätetty.

Myös Silja Line on muuttanut Silja Europan reittiä kovan sään vuoksi.

Lisäksi myrskyyn on alettu varautua sähköyhtiöissä, jotka valmistautuvat korjaamaan tuulen kaatamien puiden vioittamia sähkölinjoja.

Sääpalveluryitys Foreca puolestaan ennakoi, että Suomenlahdella tuulee huomisaamuna noin 14 metriä sekunnissa.

- Varsinaiset myrskytuulet tulevat läntisille merialueille vasta perjantai-iltana. Kovin tuuli maa-alueille osuu maan länsiosiin lauantain vastaisena yönä ja lauantaina aamupäivällä, päivystävä meteorologi Kristian Roine Forecasta ennakoi.
3494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...eikä katsoa Forecaa, tuo on jokasyksyinen juttu Suomessa, maalla tai merellä - syysmyrskyjä on tai ei - ennusteista huolimatta "yllättäenkin", vakka syksyllä minkään ei pitäisi olla yllätys.

Äänestä

....syksyllä ja talvella varata paikkaa pika-aluksille. Peruutuksen todennäköisyys on turhan suuri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


merisää kirjoitti:

Laivaliikenne ja sähköyhtiöt varautuneet syysmyrskyyn
26.10.2006, 18.20 (päivitetty 18.32)

Tuulen odotetaan voimistuvan syysmyrskyksi koko maassa huomisen aikana. Osa Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivistä pika-alusyhtiöistä on jo ilmoittanut peruvansa seuraavien päivien liikenteen.

Varustamot ovat peruneet Linda Linen liikenteen ja Tallinkin Autoexpress-vuorot huomenna ja lauantaina. Tallinkin korvaava laivavuoro lähtee molempina päivinä Tallinnasta Helsinkiin aamuyhdeksältä ja palaa Helsingistä Tallinnaan kello 13. Nordic Jet Linen ja SuperSeaCat-alusten mahdollisista liikennöintimuutoksista ei ole vielä päätetty.

Myös Silja Line on muuttanut Silja Europan reittiä kovan sään vuoksi.

Lisäksi myrskyyn on alettu varautua sähköyhtiöissä, jotka valmistautuvat korjaamaan tuulen kaatamien puiden vioittamia sähkölinjoja.

Sääpalveluryitys Foreca puolestaan ennakoi, että Suomenlahdella tuulee huomisaamuna noin 14 metriä sekunnissa.

- Varsinaiset myrskytuulet tulevat läntisille merialueille vasta perjantai-iltana. Kovin tuuli maa-alueille osuu maan länsiosiin lauantain vastaisena yönä ja lauantaina aamupäivällä, päivystävä meteorologi Kristian Roine Forecasta ennakoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu