TYÖNJOHTOKOULU?

Lueskelin tuossa insinööriliiton uusinta jäsenjulkaisua 11/2006, jossa mainitaan, että opetusministeriö on asettanut jonkin sortin valtuuskunnan miettimään työnjohtotutkinnon perustamista amk-sektorille. Kyseessä kai lähinnä rakennusteollisuus. Mietintö koulutuksen järjestämiseksi olisi pitänyt ilmestyä syyskuun loppulla, mutta ei siitä ole mediassa ainakaan ollut juttua, kai?

Samaisessa lehdessä puheenjohtaja Viljanen tyrmää suoralta kädeltä tällaisen toisen luokan insinööritutkinnon, tulisi kahdenkerroksen väkeä samalla nimikkeellä - Hieman kaksijakoista tämä debati? Taas haikaillaan teknikoita takaisin, mutta miksi niitä täytyisi väkisin tunkea ammattikorkeakouluihin. Entäs ammattiopistot?

Kaikkein paras kun tuo työnjohtajaksi koulutus laitetaan ammattiopistoihin/instituutteihin, jonne voitaisiin kehittää oma jatkotutkinto 1-2 vuotta, joka sitten pätevöittäisi vaikka vastaavaksi mestariksi. AMK:ssa tutkintoja on jo niin monta ja niiden laajuudetkin aika kirjavia, joten yhteismittailtavuus on vaikeaa, karsintaa saisi tehdä.

Tästä työnjohdollisesta koulutuksesta on aika ajoin porua, mikä siinä mättää, onhan sitä kaiken maailman JtO:t ja erikoisammattitutkinnot sun muut?
1315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ammatti-instituuteissa on työelämän eritysiammattitutkinto ja esim. raksapuolella voi suuntautua rakennustuotantoon tai teoreettisempaan suunnitteluun. Välimallin oppilaitoksia ei mielestäni kannata perustaa edes uusiin rakennuksiin saati samankaton alle AMK:n kanssa. Samantien voi aloittaa merkonomi-AMK, lähihoitaja-AMK ja puutarhuri-AMK:n koulutuksen tradenomien, sairaanhoitajien ja hortonomien alapuolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vvv kirjoitti:

Lueskelin tuossa insinööriliiton uusinta jäsenjulkaisua 11/2006, jossa mainitaan, että opetusministeriö on asettanut jonkin sortin valtuuskunnan miettimään työnjohtotutkinnon perustamista amk-sektorille. Kyseessä kai lähinnä rakennusteollisuus. Mietintö koulutuksen järjestämiseksi olisi pitänyt ilmestyä syyskuun loppulla, mutta ei siitä ole mediassa ainakaan ollut juttua, kai?

Samaisessa lehdessä puheenjohtaja Viljanen tyrmää suoralta kädeltä tällaisen toisen luokan insinööritutkinnon, tulisi kahdenkerroksen väkeä samalla nimikkeellä - Hieman kaksijakoista tämä debati? Taas haikaillaan teknikoita takaisin, mutta miksi niitä täytyisi väkisin tunkea ammattikorkeakouluihin. Entäs ammattiopistot?

Kaikkein paras kun tuo työnjohtajaksi koulutus laitetaan ammattiopistoihin/instituutteihin, jonne voitaisiin kehittää oma jatkotutkinto 1-2 vuotta, joka sitten pätevöittäisi vaikka vastaavaksi mestariksi. AMK:ssa tutkintoja on jo niin monta ja niiden laajuudetkin aika kirjavia, joten yhteismittailtavuus on vaikeaa, karsintaa saisi tehdä.

Tästä työnjohdollisesta koulutuksesta on aika ajoin porua, mikä siinä mättää, onhan sitä kaiken maailman JtO:t ja erikoisammattitutkinnot sun muut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu