Kysymys M36:lle

Avioehtoa testamenttia suunittelemme. Asumme uusioperheessä minä aviopuolisoni, yksi yhteinen lapsi ja minulla 2 lasta ed. avioliitosta.

Ja sitten kysymys: Jos sattuisi esim. onnettomuus ja minä,mieheni ja yhteinen lapsemme menehtyy. Emme halua että esim. mieheni perintönä saatu omaisuus menee lapsilleni, vaan että se palautuu sukuun. Silloinhan avioehto ei sitä turvaa, vaan täytyy olla myös testamentti. Olenko oikeassa? Ja jos tilanne on vielä se, että ensin kuolee mies ja sitten lapsi ja minä vasta seuraavana päivänä. (olen kuullut että asiaan vaikuttaa missä järjestyksessä henkilöt kuolevat) Eli on "vaara", että loppupeleissä ex-mieheni saa kaiken??

Tilanne: lapset alaikäisiä ja ex-mieheni on holhooja, sitten sattuu niin ikävästi, että myös lapseni eivät selviä, eikä heiltä jää puolisoa, eikä rintaperillisiä, vaan ex-mieheni perii heidät ja jos hän kuolee ennen uutta nykyistä puolisoa, menee hänen omaisuus ainakin puoleksi vaimolle ja sitä myötä vaimon lapsille??

Olenko oikeassa, että ainoastaan avioehto sekä testamentti pystyisi tämän estämään??

Tiedän, että tämä on kaukaa haettu, mutta tarkoitus olisi tehdä molemmat paperit, jotta saisimme omaisuuden pysyvän suvussa/omassa perheessä, ettei kaikki mene ulkopuolisille...

Ja lisänä laitatamme pykälän, että lastemme puolisoilla ei ole perintäoikeutta meiltä saatuun perintöön..(sitten tulevaisuudessa, emmehän voi tietää millaisen puolison kukin aikanaan löytää, vaikka toivommekin onnea ja rakkautta heille heidän elinaikana)
331978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Miehesi perillinen on hänen oma lapsensa, sinun perillisiä ovat kaikki omat lapsesi.

Jos teillä on esim. avioehto, jonka mukaan kumpikaan ei saa mitään, ja kaikki kuolevat...
Miehesi lapsi perii hänen koko omaisuutensa ja sinun lapsesi sinut 1/3 kukin ilman testamenttiakin. Tähän ei vaikuta edes missä järjestyksessä kuolette, omaisuus erotellan ja jaetaan kummankin omille perillisille.

Jos omat lapsesikin kuolevat, heidän omaisuutensa menee heidän isälleen, eli kahden omaisuus exälle ja yhteisen lapsenne omaisuus luultavasti isovanhemmille.

Holhouksella ei ole merkitystä, vaan vanhemmat perivät lapsensa, jos näillä ei ole omia lapsia.

Puolisot eivät peri, jos on lapsia. Siksipä yleensä on hyödyllistä kieltää lasten puolisoilta myös avio-oikeus perintönä saatuun omaisuuteen.

Äänestä
  • ..sen ajattelin, mutta yllätys oli suuri, kun tuomari sanoi, että onnettomuustilanteissa pyritään selvittämään kuolinjärjestys ja tämä sitten määrää miten omaisuus jakautuu.

    Avioehto tulee koskemaan (meillä) vain perintönä saatua omaisuutta, muu yhteinen omaisuus on yhteistä, joten talot ja muu hankittu periaatteessa ylläolevan esimerkin mukaan voi ajautua ex-puolisolle, jos mieheni kuolee ensin ja lapsemme kuolee hänen jälkeen, perii lapsemme isänsä ja tämä isältä peritty omaisuu periintyy minulle ja kun minä kuolen vasta seuraavana päivänä perii ex-puolison ja minun lapset sen omaisuuden mikä minulla on ja jos heille sattuu jotain, tulee heidän isänsä perimään heidät..näin meille ainakin selvitettiin. Ja tärkeintä tässä on se järjestys kuka kuolee ensin. Tilannehan on aivan toinen, jos minä kuolen ensin. Silloin minun osuuteni jakautuu kaikille lapsille ja mieheni omaisuus meidän yhteiselle lapselle.

    Äänestä

  • Pohtija kirjoitti:

    ..sen ajattelin, mutta yllätys oli suuri, kun tuomari sanoi, että onnettomuustilanteissa pyritään selvittämään kuolinjärjestys ja tämä sitten määrää miten omaisuus jakautuu.

    Avioehto tulee koskemaan (meillä) vain perintönä saatua omaisuutta, muu yhteinen omaisuus on yhteistä, joten talot ja muu hankittu periaatteessa ylläolevan esimerkin mukaan voi ajautua ex-puolisolle, jos mieheni kuolee ensin ja lapsemme kuolee hänen jälkeen, perii lapsemme isänsä ja tämä isältä peritty omaisuu periintyy minulle ja kun minä kuolen vasta seuraavana päivänä perii ex-puolison ja minun lapset sen omaisuuden mikä minulla on ja jos heille sattuu jotain, tulee heidän isänsä perimään heidät..näin meille ainakin selvitettiin. Ja tärkeintä tässä on se järjestys kuka kuolee ensin. Tilannehan on aivan toinen, jos minä kuolen ensin. Silloin minun osuuteni jakautuu kaikille lapsille ja mieheni omaisuus meidän yhteiselle lapselle.

    Ei siinä auta testamenttikaan, jos se ei ole tehty jonkun ulkopuolisen hyväksi. Sitäkin voinee moittia.

    Ei muuta kuin siitä vain kuolemaan sopivassa järjestyksessä, jotta saat omaisuuden siirtymään sille jolle haluat.

    Äänestä

Kyllä, kuolinajalla voi olla suuri merkitys
Kyllä, omaisuutesi voi päätyä lapsen toiselle vanhemmalla (siis eksällesi).

Esimerkin voimin eteenpäin.

Aviopuoliso A ja hänellä ed. avioliitosta C:n kanssa lapset X ja Y
A:n aviopuolisolla B ei ole muita lapsia kuin yhteinen A:n kanssa, lapsi Z.

A:n netto-omaisuus on 100.000 EUR
B:n netto-omaisuus on 500.000 EUR

Lähdetään tilanteesta missä ei olisi avioehtoa, eikä testamenttia.

Tapahtuu onnettomuus missä lapsi Z kuolee heti, B kuolee ambulanssissa, A menehtyy teholla.

Perinnönjako: Koska B:llä ei ollut kuollessaan enään perillistä, hänen leskensä A peri 500.000 EUR. Kun A kuoli, hänen lapsensa X ja Y perivät 300.000 EUR kumpikin (100.000 plus 500.000 jaettuna kahdelle lapselle).

Jos he kuolevat seuraavalla viikolla (eivätkä ole avioliitossa, eikä heillä ole lapsia), perii heidän toinen vanhempansa C silloin 600.000 EUR.

Tätä ette siis tahdo missään tapauksessa ... ymmärrettävää.

Pelkkä avioehto ei muuttaisi tilannetta, koska esimerkissä A:lla ja B:llä ei enää ollut perillistä. A perisi B:n ehdosta huolimatta.

Mutta aviehto ja testamentti alkavat auttamaan...

Jos B:llä on avioehto jossa puolisolla ei ole avio-oikeutta missään tilanteessa (kuolema tai avioero), ja sitten testamentilla testamenttaa omaisuutensa lapselle Z, jos häntä ei ole, niin esim. "Winnie serkulle" jotta omaisuus pysyy suvussa.

Tosin, esimerkissä jos A ei olisikaan kuollut teholla, niin hänellä olisi edelleen 100.000 EUR oma omaisuus, ja "Winnie serkku" omistaisi jatkossa 500.000 EUR. Ja A:n lapset aikanaan perivät vain hänen 100.000 EUR.

Eli, kannattaa miettiä millaista testamenttia haluaa, ja mitä se merkitsee eri tilanteissa.

Tässä pohdinnasta minulekin heräsi kysymys, johon ehkä joku osaisi vastata... saako alaikäinen lapsi tehdä testamentin milla estäisi ettei hänen äitinsä tai isänsä perisi tätä mahdollisssa kuolemantapauksessa?

Äänestä
  • Kaunis kiitos sinulle M36!

    Kysyin muuten tuota samaa kysymystä tuomarilta, että voiko lapset/lasten nimissä tehdä testamettia ettei jompikumpi vanhemista perisi heitä. Vastaus oli että ei voi..

    Täytyy toivoa että pysytään hengissä ja nähdään vielä lapsenlapsetkin;)

    Äänestä

  • Tulipa mieleen, Jos sattuisi sitten niin, että selviytyisin sieltä teholta, niin eikö lakiosuus kuitenkin kuuluisi minulle (ajatellen lapsen kautta)jos kyseessä testamentti?? Eli "Rakas Winniemme" ei saisikaan ihan kaikkea??

    Äänestä

  • pohtija kirjoitti:

    Tulipa mieleen, Jos sattuisi sitten niin, että selviytyisin sieltä teholta, niin eikö lakiosuus kuitenkin kuuluisi minulle (ajatellen lapsen kautta)jos kyseessä testamentti?? Eli "Rakas Winniemme" ei saisikaan ihan kaikkea??

    Lapsia ei käytännössä voi tehdä "perinnöttömäksi" ... heillä oikeus lakiosaan (puolet siitä, mikä ilman testamenttia olisi ollut tulossa perintönä) ... se ei koske muita.

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Toivotaan että "Yx Tavallinen" tarkentaa... ilmeisesti pohdit voisiko A periä osan B:n omaisuudesta jo kuolleen lapsen Z "kautta" (testamenttia tai ei)

    En tiedä... toivotaan että kohta tiedämme...

    Äänestä

  • Olen koettanut M36:lle vähän avioliittolain ja perintökaaren periaatteita valaista näillä palstoilla, mutta eivät näy oppini perille menneen. Taas tuli nimittäin väärää neuvoa. Korjaanpa siis M36:n esimerkkiä:

    //Tapahtuu onnettomuus missä lapsi Z kuolee heti, B kuolee ambulanssissa, A menehtyy teholla.

    Perinnönjako: Koska B:llä ei ollut kuollessaan enään perillistä, hänen leskensä A peri 500.000 EUR. Kun A kuoli, hänen lapsensa X ja Y perivät 300.000 EUR kumpikin (100.000 plus 500.000 jaettuna kahdelle lapselle).//

    Oikeasti käy näin:

    A saa avio-oikeuden nojalla B:ltä 200.000 ja perintönä 300.000.

    Kun A kuoli, hänen pesänsä (600.000) jaettiin puoliksi A:n perillisten ja B:n ns. toissijaisten perillisten kesken. X ja Y saavat siis kumpainenkin 150.000 ja B:n lähimmät perilliset (vanhemmat/sisarukset/sisarusten lapset) jakavat keskenään 300.000.

    //Jos he (X ja Y) kuolevat seuraavalla viikolla (eivätkä ole avioliitossa, eikä heillä ole lapsia), perii heidän toinen vanhempansa C silloin 600.000 EUR.//

    C perii vain 300.000.

    //Pelkkä avioehto ei muuttaisi tilannetta, koska esimerkissä A:lla ja B:llä ei enää ollut perillistä. A perisi B:n ehdosta huolimatta.//

    Muuttaisipa hyvinkin. A perisi kyllä B:n, mutta tällöin perinnön määrä olisi juuri tuo 500.000. Ja A:n kuoltua A:n pesää ei sukujen kesken puolitettaisi, vaan jaettaisiin suhteessa 100.000 / 500.000. X ja Y saisivat A:n perintönä kumpainenkin 50.000, kun taas B:n toissijaiset perillisiset saisivat jakaa keskenään 500.000.

    //Tässä pohdinnasta minulekin heräsi kysymys, johon ehkä joku osaisi vastata... saako alaikäinen lapsi tehdä testamentin milla estäisi ettei hänen äitinsä tai isänsä perisi tätä mahdollisssa kuolemantapauksessa?//

    Alaikäinen saa tehdä testamentin (kenelle hyvänsä) omalla työllään ansaitsemastaan omaisuudesta, ei muusta.

    Olisikohan M36:n syytä harkita kelpoisuuttaan avio- ja perintöoikeuden alan neuvonantajana?

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    Olen koettanut M36:lle vähän avioliittolain ja perintökaaren periaatteita valaista näillä palstoilla, mutta eivät näy oppini perille menneen. Taas tuli nimittäin väärää neuvoa. Korjaanpa siis M36:n esimerkkiä:

    Kyllä ne menevät perille, nyt vain lisättiin vaikeusastetta -- ja jaksan uskoa tahtoosi oikaista.

    >

    Tätä en tiennyt, koetan muistaa jatkossa.

    >

    OK

    >

    En ole kokenut olevani neuvonantaja, vaan keskustelija ... mutta koetan lisätä muistutusta tästä usemmin. Muuta en harkitse.

    Kysymyksessäni tarkoitin tilannetta että ensin kuolee puoliso B ja anbulanssissa menehtyy lapsi Z ja vasta teholla minä rouva A, eikö silloin lapsi Z peri isänsä täysimääräisesti ja perittyään isänsä ja kuoltuaan minä rintaperillisenä perin lapseni Z ja kun kuolen menee omaisuuteni lapsilleni edellisestä avioliitosta?? Vai olenko ihan väärässä? ja jos he elävät esim. vain viikon ja ovat alaikäisiä niin heidän perillisensä on isänsä eli minun ex???

    Tarkoituksena meillä on tehdä avioehto ja testamentti aika monine pykälineen, kun tahdon, että jos jotain hirveää elämässäni tapahtuu, tahdon että sukumme omaisuus pysyy suvussamme (sisko, veli ja heidän lapset) ja sama tilanne puolisoni kohdalla.

    Jappasuahan tämä on mutta tavallaan aika mielenkiintoista, vaikka niin kylmästi asioista pitää puhua..

    .... mutta pidän sen omana tietonani (tai luulonai), ja toivon että "yx tavallinen" kertoo kuinka asia menisi. Saattaa taas oppia jotain.

    Ym. kirjoituksen loppuosuuden huomatuksiin M36:n "neuvonanatajuudesta" on aihetta. Maallikoille peukalosäännöksi: älkää uskoko netissä nimimerkillä juridiikasta kirjoittaville. Älkää vaikka (tai etenkään) jos hän kirjoittelee palstoilla aktiivisesti. Harva juridista "asiantuntemusta" netissä jakava on oikeasti ammattitaitoinen. Lahjahevosta ei ole hampaisiin katsominen, mutta aina pitää säilyttää oma arviointikyky. Ilmainen lounas on liian hyvää ollakseen totta. Entäpä ilmainen lakimies?

    Poikkeuksia ehkä löytyy (ja oik. opiskelijoita), mutta tiedon erottaminen mutu-tiedosta edellyttää juridista ymmärrystä. Olkaa lapset varovaisia.

    Käsitteiden "perinnönjako" ja "pesänjako" täydellinen sekoittaminen osoittaa täydellistä ymmärtömättömyyttä perintökaaren järjestelmästä. Kyse on aivan erilaisissa tilanteissa kysymykseen tulevista menettelyistä. Yhtä täydellistä tietämättömyyttä kuin järjetön väite, että "lakiosa on puolet perintöosasta". Näihinkin netissä varmasti törmää.

    En kritisoi tässä viestissä nimim. "yx tavallinen" yo. viestin sisältöä. Tuli vaan mieleen ko. henkilön ottamien sitaattien sisällöstä mieleen lukiessani.

    Äänestä

  • vieraileva kihlakunnanjuomari kirjoitti:

    //En kritisoi tässä viestissä nimim. "yx tavallinen" yo. viestin sisältöä. Tuli vaan mieleen ko. henkilön ottamien sitaattien sisällöstä mieleen lukiessani.//

    Mitähän tällä mahdat tarkoittaa? Et kritisoi viestini sisältöä, mutta olisiko siinä kuitenkin kritisoitavaa mielestäsi? Voisitko ilmaista ajatuksesi selkeämmin, jos sinulla sellainen on?

    //Yhtä täydellistä tietämättömyyttä kuin järjetön väite, että "lakiosa on puolet perintöosasta". Näihinkin netissä varmasti törmää.//

    En viestissäni kommentoinut lainkaan lakiosaa, mutta edellä ilmenevää järjettömyyttä minun on pakko kommentoida. Ei nimittäin kannata uskoa juomareiden öisiin snobbaileviin kommentteihin. Lakiosa kun on puolet rintaperilliselle sekä ottolapselle ja tämän lapselle lakimääräisen perimisjärjestyksen mukaan tulevan perintöosan arvosta eli lyhyesti ilmaistuna: puolet perintöosasta. Toki lakiosan laskennallinen määrittely ei aina ole aivan yksinkertaista matematiikkaa, mutta siitä ei useimmissa täällä esille tulevissa tapauksissa olekaan kysymys. Toki lakiosassa on myös kysymys arvomääräisestä osasta, mikä merkitsee, että se voidaan maksaa rahassa. Yleissääntönä pätee kuitenkin erinomaisesti: lakiosa on puolet perintöosasta. Snobbailkoon juomarit ja muut itsensä ylentävät mitä tahtovat.

    Perintökaari 7 LUKU
    "Lakiosasta
    1 §

    Rintaperillisellä sekä ottolapsella ja tämän jälkeläisellä on lakiosa perittävän jälkeen.

    Lakiosa on puolet 1 momentissa mainitulle perilliselle lakimääräisen perimisjärjestyksen mukaan tulevan perintöosan arvosta."

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Kyllä ne menevät perille, nyt vain lisättiin vaikeusastetta -- ja jaksan uskoa tahtoosi oikaista.

    >

    Tätä en tiennyt, koetan muistaa jatkossa.

    >

    OK

    >

    En ole kokenut olevani neuvonantaja, vaan keskustelija ... mutta koetan lisätä muistutusta tästä usemmin. Muuta en harkitse.

    Oletkin oppinut matkan varrella paljon, avioeron osituksen verokohtelunkin!

    Äänestä

  • pohtija kirjoitti:

    Kysymyksessäni tarkoitin tilannetta että ensin kuolee puoliso B ja anbulanssissa menehtyy lapsi Z ja vasta teholla minä rouva A, eikö silloin lapsi Z peri isänsä täysimääräisesti ja perittyään isänsä ja kuoltuaan minä rintaperillisenä perin lapseni Z ja kun kuolen menee omaisuuteni lapsilleni edellisestä avioliitosta?? Vai olenko ihan väärässä? ja jos he elävät esim. vain viikon ja ovat alaikäisiä niin heidän perillisensä on isänsä eli minun ex???

    Tarkoituksena meillä on tehdä avioehto ja testamentti aika monine pykälineen, kun tahdon, että jos jotain hirveää elämässäni tapahtuu, tahdon että sukumme omaisuus pysyy suvussamme (sisko, veli ja heidän lapset) ja sama tilanne puolisoni kohdalla.

    Jappasuahan tämä on mutta tavallaan aika mielenkiintoista, vaikka niin kylmästi asioista pitää puhua..

    Koska lakia oikeasti tietävät kai oikaisevat mielummin kuin antavat pureksittua tietoa, vastaan miten maallikkona luulen esimerkin menevän -- toivotaan että virheet tulevat oikaistuksi.

    Päivitämme ensin esimerkin:

    Aviopuoliso A ja hänellä ed. avioliitosta C:n kanssa lapset X ja Y
    A:n aviopuolisolla B ei ole muita lapsia kuin yhteinen A:n kanssa, lapsi Z.

    A:n netto-omaisuus on 100.000 EUR
    B:n netto-omaisuus on 500.000 EUR

    Lähdetään tilanteesta missä ON avioehto, mutta EI testamenttia.

    Tapahtuu onnettomuus missä puoliso B kuolee heti, lapsi Z kuolee ambulanssissa, A menehtyy teholla.

    Perinnönjako:

    B:n ainoa rintaperillinen Z perii tämän, siis 500.000 EUR. A ei peri eikä tasinkoa lasketa, koska oli se ehto.

    Z:n kuollessa sitten B:n jälkeen -- A perisi lapsensa Z, eli hänen nettovarallisuutensa olisi teholle mennessään peritty 500.000 EUR plus oma 100.000 EUR

    A kuolee siellä teholla ... nyt tulee osuus missä olin väärässa aikaisemmin... katsotaan meneekö nyt oikein...

    A:n perimä 500.000 EUR palautuukin B:n sukuun (jaettavaksi esim. B:n sisarustensa kesken). A:n oma omaisuus 100.000 EUR jaetaan tasan hänen lastensa X ja Y kesken.

    Jos X ja Y kuolevat (lapsettominan, naimattomina, ja testamentittomina) ennen isäänsä C:tä -- hän perii 100.000 EUR.

    Uskon ja toivon, että "yx tavallinen" kommentoi. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä avioehdottomuus olisi vaikuttanut perinnönjaon lopputulokseen JA kuinka paljon suuntaan tai toiseen A:n ja B:n testamenteilla tulemaa voitaisiin muuttaa... ääriesimerkit riittäisivät tiedonjanooni :-)

    //A kuolee siellä teholla ... nyt tulee osuus missä olin väärässa aikaisemmin... katsotaan meneekö nyt oikein...

    A:n perimä 500.000 EUR palautuukin B:n sukuun//

    Miksi muka palautuisi? Oliko muka A saanut ko. perinnön rintaperillisettä kuolleelta puolisoltaan? Jos olisi saanut, M36:n käsitys olisi oikea. Mutta kun ei saanut! B ei kuollut rintaperillisettä eikä A:n saama perintö tullut B:ltä. A sai perinnön lapseltaan Z:lta. - Joko valkenee? A:n kuoltua perintö (500.000 100.000) lankeaa kokonaan A:n lapsille X:lle ja Y:lle.

    Jos B:ltä olisi jäänyt eloon toinen lapsi Å, Z:n perintö olisi jakaantunut puoliksi A:lle ja Å:lle, ja A:n kuoltua X, Y ja Å (jos A oli Å:n isä) olisivat häneltä perineet (250.000 100.000 =) 350.000. (Kunkin osuus olisi siis 350.000 : 3)

    Ei edellä olevan ymmärtäminen vaadi kuin hieman loogista ajattelukykyä.

    Aivan näin minä sen ajattelinkin. Eli sillä on suuri merkitys missä järjestyksessä henkensä menettää esim. auto-onnettomuudessa. No en edes halua miettiä mitä tapahtuisi, jos talo palaisi ja jälkeen jäisi vain hiiltyneitä ruumiita...ja tarkan ajankohdan määrittely ei enään olisikaan niin helppoa. Olisikohan siihen jokin yleinen laki että nykyisen mieheni suku (äiti ja isä) perisivät hänet ja minun lapseni (ed.liitosta) isä minun omaisuuteni???

    Eli nyt sitten teemme avioehdon, joka määrää että perintönä saadulla omaisuudella ei meillä kummallakaan ole avio-oikeutta (perittyyn) omaisuuteen ja testamentilla määräämme, että jos rintaperillisiä ei ole elossa menee omaisuus esim. meidän sisarusten lapsille ja sitten vielä ehtoa päälle, ettei heidän puolisoilla ole avio-oikeutta meiltä testamentattuihin omaisuuksiin.
    Ja vielä yksi täkeä ehto (tänä avioerojen aikoina) Kun tyttäremme ja minun poikani aikanaan perivät meidät olisi sellainen testamentti, että heidän puolisoilla ei ole avio-oikeutta meiltä perittynä saatuun omaisuuteen.

    Ja voinko vaatia, että jos minä kuolen ensimäisenä (miehellänihän on leskenoikeus asua yhteisesti hankitussa omakotitalossa), ja sattuis, että hän menee uusiin naimisiin, että hän joutuisi maksamaan osituksen heti(jos ei ole sitä vielä tehnyt)vai joutuvatko lapseni odottamaan, että hänkin kuolee. Enhän voi tietää millaisen "naisen" ottaa vaimoksi ja saataa rakastumisen huumassa tuhlata koko yhdessä hankitun omaisuuden?? Mikä on se aika missä ajassa tämä ositus pitää vaatia? Vai miten se yleensä menee??

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    Olen koettanut M36:lle vähän avioliittolain ja perintökaaren periaatteita valaista näillä palstoilla, mutta eivät näy oppini perille menneen. Taas tuli nimittäin väärää neuvoa. Korjaanpa siis M36:n esimerkkiä:

    //Tapahtuu onnettomuus missä lapsi Z kuolee heti, B kuolee ambulanssissa, A menehtyy teholla.

    Perinnönjako: Koska B:llä ei ollut kuollessaan enään perillistä, hänen leskensä A peri 500.000 EUR. Kun A kuoli, hänen lapsensa X ja Y perivät 300.000 EUR kumpikin (100.000 plus 500.000 jaettuna kahdelle lapselle).//

    Oikeasti käy näin:

    A saa avio-oikeuden nojalla B:ltä 200.000 ja perintönä 300.000.

    Kun A kuoli, hänen pesänsä (600.000) jaettiin puoliksi A:n perillisten ja B:n ns. toissijaisten perillisten kesken. X ja Y saavat siis kumpainenkin 150.000 ja B:n lähimmät perilliset (vanhemmat/sisarukset/sisarusten lapset) jakavat keskenään 300.000.

    //Jos he (X ja Y) kuolevat seuraavalla viikolla (eivätkä ole avioliitossa, eikä heillä ole lapsia), perii heidän toinen vanhempansa C silloin 600.000 EUR.//

    C perii vain 300.000.

    //Pelkkä avioehto ei muuttaisi tilannetta, koska esimerkissä A:lla ja B:llä ei enää ollut perillistä. A perisi B:n ehdosta huolimatta.//

    Muuttaisipa hyvinkin. A perisi kyllä B:n, mutta tällöin perinnön määrä olisi juuri tuo 500.000. Ja A:n kuoltua A:n pesää ei sukujen kesken puolitettaisi, vaan jaettaisiin suhteessa 100.000 / 500.000. X ja Y saisivat A:n perintönä kumpainenkin 50.000, kun taas B:n toissijaiset perillisiset saisivat jakaa keskenään 500.000.

    //Tässä pohdinnasta minulekin heräsi kysymys, johon ehkä joku osaisi vastata... saako alaikäinen lapsi tehdä testamentin milla estäisi ettei hänen äitinsä tai isänsä perisi tätä mahdollisssa kuolemantapauksessa?//

    Alaikäinen saa tehdä testamentin (kenelle hyvänsä) omalla työllään ansaitsemastaan omaisuudesta, ei muusta.

    Olisikohan M36:n syytä harkita kelpoisuuttaan avio- ja perintöoikeuden alan neuvonantajana?

    Tämä nimimerkk yx tavallinen on suomi24 palstan yksi suurimmista mulkuista.

    Äänestä

  • iski taas kirjoitti:

    Tämä nimimerkk yx tavallinen on suomi24 palstan yksi suurimmista mulkuista.

    Taitaapi tämä nimimerkitön selkäänpuukottaja olla eräs palstalla ahkerasti huseerannut nimimerkki, jonka "tietoja" olen joutunut silloin tällöin oikomaan.

    Olen myös M36:tta näillä palstoilla opastanut, kuten ylläkin pariin kertaan. Erotuksena mainittuun luuseriin M36:lla kuitenkin on vahva itsetunto, jopa niin, että hän tänäänkin linkittää kysyjän ("kuinka toimia") edellä käytyyn keskusteluun.

    Sen myönnän, että jos joudun jotakuta täällä asiantuntijana esiintyvää moneen kertaan oikomaan, tyylini saattaa olla hieman kärjekäs. Tällainen pikku hupi kai minulle nyt kuitenkin suodaan, kun muuta palkkaa en täällä hyvistä neuvoistani saa?

    teidän käskettäisiin siivota kielenkäyttöänne, tai jos varoitus ei auttaisi, niin molemmat omatekoiset lain tuntijat ulos oikeussalista.

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    Taitaapi tämä nimimerkitön selkäänpuukottaja olla eräs palstalla ahkerasti huseerannut nimimerkki, jonka "tietoja" olen joutunut silloin tällöin oikomaan.

    Olen myös M36:tta näillä palstoilla opastanut, kuten ylläkin pariin kertaan. Erotuksena mainittuun luuseriin M36:lla kuitenkin on vahva itsetunto, jopa niin, että hän tänäänkin linkittää kysyjän ("kuinka toimia") edellä käytyyn keskusteluun.

    Sen myönnän, että jos joudun jotakuta täällä asiantuntijana esiintyvää moneen kertaan oikomaan, tyylini saattaa olla hieman kärjekäs. Tällainen pikku hupi kai minulle nyt kuitenkin suodaan, kun muuta palkkaa en täällä hyvistä neuvoistani saa?

    Totta, kommentoit joskus kärjekäästi, mutta sopii tyyliisi ... jatka samaan malliin.

    Aluksi "tarkistutin" omalla juristillani ja ystävällä joitakin kommenttejasi ... siihen ei ole ollut enää tarvetta vähään aikaan.

    Varmasti vielä pääset oikomaan minun "mielipiteitäni" monasti, vanha koira kun oppii hitaasti ... itsetunnostaan huolimatta.

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    Taitaapi tämä nimimerkitön selkäänpuukottaja olla eräs palstalla ahkerasti huseerannut nimimerkki, jonka "tietoja" olen joutunut silloin tällöin oikomaan.

    Olen myös M36:tta näillä palstoilla opastanut, kuten ylläkin pariin kertaan. Erotuksena mainittuun luuseriin M36:lla kuitenkin on vahva itsetunto, jopa niin, että hän tänäänkin linkittää kysyjän ("kuinka toimia") edellä käytyyn keskusteluun.

    Sen myönnän, että jos joudun jotakuta täällä asiantuntijana esiintyvää moneen kertaan oikomaan, tyylini saattaa olla hieman kärjekäs. Tällainen pikku hupi kai minulle nyt kuitenkin suodaan, kun muuta palkkaa en täällä hyvistä neuvoistani saa?

    Älä kuvittele liikoja itsestäsi.

    Neuvosi on sillätavoin ikävän huonoja, että joku jopa saattaa niitä luulla hyviksi. Jopa sinä itse.

    Äänestä

  • totuus ei pala kirjoitti:

    Neuvosi on sillätavoin ikävän huonoja, että joku jopa saattaa niitä luulla hyviksi. Jopa sinä itse.

    Olkoonpa neuvoni sinusta vaikka huonoja, oikeita ja lain mukaisia ne joka tapauksessa ovat. Heittelet, kuten jotkut muutkin täällä aikaansa viettävät tyhjäntoimittajat, perustelemattomia herjoja, mutta se sinulle ja kaltaisillesi suotakoon. Etpä tuonut esimerkkinä esiin yhtään "huonoa" neuvoani.

    Sellaisia jästipäitä näillä palstoilla vilisee, että harkitsen, viitsinkö enää heittää helmiä sioille. Kolmisen vuotta kai olen sitä nykyisellä nimimerkilläni tehnyt, ja kai pari vuotta sitä ennen muilla. - Minkähänlaisten neuvojien armoilla täällä sen jälkeen ollaan. Mutta omapa on asianne. Aikansa kaikkea... On täältä minunkin aikanani jokunen todellinen asiantuntija tarpeekseen saaneena poistunut. - Että näin.

    Aika monet neuvoistasi ovat olleet myös laittomia tai sanotaanko väärien lainkohtien soveltamisia. Olisikin oikein mukava lukea tätä palstaa, jos sinä helmi jättäisit meidät siat rauhaan.

    On ilahduttavaa, että viimeisessä lauseessa myönnät, ettet kuulu todellisten asiantuntijoiden joukkoon.

    Äänestä

  • ;neuvoja kirjoitti:

    Mikähän sinä olet arvioimaan neuvojani? Kuulut niihin, jotka aukovat päätään esittämättä mitään konkreettista. Jos kerran "aika monet neuvoistani" ovat olleet mielestäsi jotakin, niin miksi et esitä yhtään esimerkkiä tällaisesta?! Vastaan puolestasi: siksi, että yhtään väittämääsi esimerkkiä neuvoistani et löydä.

    Taitaapi kaltaistesi räksyttäjien pontimena olla perisuomalainen kateus: kukaan ei saa olla toista parempi. Valitettavasti kuitenkaan tasan eivät käy onnen lahjat - tietämyksessäkään.

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    Olkoonpa neuvoni sinusta vaikka huonoja, oikeita ja lain mukaisia ne joka tapauksessa ovat. Heittelet, kuten jotkut muutkin täällä aikaansa viettävät tyhjäntoimittajat, perustelemattomia herjoja, mutta se sinulle ja kaltaisillesi suotakoon. Etpä tuonut esimerkkinä esiin yhtään "huonoa" neuvoani.

    Sellaisia jästipäitä näillä palstoilla vilisee, että harkitsen, viitsinkö enää heittää helmiä sioille. Kolmisen vuotta kai olen sitä nykyisellä nimimerkilläni tehnyt, ja kai pari vuotta sitä ennen muilla. - Minkähänlaisten neuvojien armoilla täällä sen jälkeen ollaan. Mutta omapa on asianne. Aikansa kaikkea... On täältä minunkin aikanani jokunen todellinen asiantuntija tarpeekseen saaneena poistunut. - Että näin.

    Huonoista neuvoistasi voisi laatia kirjan. Mutta mitäpä suotta. Jokainen tätä palstaa lukeva ymmärtää, että nämä neuvot ovat vain niitä nettineuvoja.

    Pidät neuvojasi helminä ja tämän palstan kysyjiä sikoina. Oletko tosissasi?

    Hyvästi! Emme jää kaipaamaan.

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    Mikähän sinä olet arvioimaan neuvojani? Kuulut niihin, jotka aukovat päätään esittämättä mitään konkreettista. Jos kerran "aika monet neuvoistani" ovat olleet mielestäsi jotakin, niin miksi et esitä yhtään esimerkkiä tällaisesta?! Vastaan puolestasi: siksi, että yhtään väittämääsi esimerkkiä neuvoistani et löydä.

    Taitaapi kaltaistesi räksyttäjien pontimena olla perisuomalainen kateus: kukaan ei saa olla toista parempi. Valitettavasti kuitenkaan tasan eivät käy onnen lahjat - tietämyksessäkään.

    En ole koskaan kateellinen ihmistyypille, joka vetää itseään ilmaan saappaista. Säälin heitä.

    Äänestä

  • ;neuvoja kirjoitti:

    En ole koskaan kateellinen ihmistyypille, joka vetää itseään ilmaan saappaista. Säälin heitä.

    Etpä löytänyt vieläkään yhtään mainostamaasi "huonoa" neuvoani. Minä puolestani säälin kaltaisiasi perusteettoman loan heittäjiä. Mikä on motiivisi, jollei kateus?

    Äänestä

  • helminauha kirjoitti:

    Huonoista neuvoistasi voisi laatia kirjan. Mutta mitäpä suotta. Jokainen tätä palstaa lukeva ymmärtää, että nämä neuvot ovat vain niitä nettineuvoja.

    Pidät neuvojasi helminä ja tämän palstan kysyjiä sikoina. Oletko tosissasi?

    Hyvästi! Emme jää kaipaamaan.

    Et liene koskaan kuullut sanontaa "helmiä sioille", kun otat sen kirjaimellisesti. Tarkoittamiani sikoja ovat ne, jotka eivät lue tai ymmärrä muiden tekstejä, jakavat täällä virheellisiä omia käsityksiään - jatkuvasti samoista asioista. Jotta väärät käsitykset eivät vahvistuisi, tällaisia "neuvoja" sitten saisi olla yhtenään oikomassa. Mutta neuvojiahan täällä riittää, päätelköön sitten kukin omilla eväillään, kuinka luotettavia neuvojat ovat.

    Saat pitää neuvojani minä huvittaa. Todellisuudessa ne ovat olleet tämän palstan parasta antia, jos kriteerinä pidetään selkeyttä ja luotettavuutta. Lienet sama tyyppi kuin äskeinen "kateus?" otsikoija, joten odottelen - edelleen - edes yhtä esimerkkiä mielestäsi "huonosta" neuvostani.

    Hyvästi vain itsellesi. Minä poistun siinä vaiheessa, kun olen riittävän kyllästynyt helmieni heittelyyn. Vielä ei ole mitta täysi.

    Oma kehu haisee pahalle.

    Tarkoitat siis, että ne jotka suhtautuvat neuvoisi kriittisesti, ovat sikoja. Vai niin.

    Kun olet kirjoitellut täällä pitkään, niin tuskin lähdet täältä kulumallakaan. Missä muualla voisit päteä? Jatkat oman itsetuntosi pönkittämistä muita haukkumalla. Et pärjää oikeassa elämässä tuollla tyylillä.

    Äänestä

  • erittäin pahalle kirjoitti:

    //Oma kehu haisee pahalle//

    Jos ympärilläsi haisee, niin tarkistapa omat housusi.

    Sitä paitsi: kukapa kissan hännän nostaa, ellei kissa itse. Harvoin täällä nimittäin kiitosta saa, vaikka olisi vaivautunut perusteellisenkin selvityksen useille epäselvästä asiasta rustaamaan. Enemmänkin näkyy olevan noita kademielisiä herjanheittäjiä. Mutta minua sellaiset eivät hetkauta.

    //Tarkoitat siis, että ne jotka suhtautuvat neuvoisi kriittisesti, ovat sikoja. Vai niin.//

    1. Sinä sen sanoit, en minä. Olen sanonut heittäväni helmiä sioille, mikä on vähän muuta kuin sinun tulkintasi.

    2. Ne (luultavammin se), jotka täällä esittävät minun antaneen "huonoja" neuvoja, eivät kehotuksestani huolimatta ole huitaisunsa perusteeksi voineet esittää yhtään esimerkkiä "huonosta" neuvostani. Tällainen ei ole kriittistä, vaan pahansuopaa suhtautumista. Sen syynä ehkä on kärsimättömyyteni näillä palstoilla seilaavien lukijoiden kovapäisyyteen. Tai sitten puhdas kademieli.

    Luepa vaikka tässä ketjussa olevat kaksi M36:n päättelyjen/neuvojen oikaisuani. Löydätkö niistä jotain huomautettavaa asiapohjalta? Voin sanoa sinulle, että et löydä. Mutta sinusta varmaan olisi tuntunut mukavammalta, että avuliaan M36:n valitettavasti virheelliset perintökaaren tulkinnat olisivat jääneet palstalla voimaan oikaisemattomina.

    //Et pärjää oikeassa elämässä tuollla tyylillä.//

    Turhaan olet huolissasi pärjäämisestäni "oikeassa elämässä". Eihän tämä palsta oikeaa elämää ole, joten siitä, miten käyttäydyn oikeassa elämässä, on täällä käyttäytymiseni perusteella turha yrittää tehdä päätelmiä. - Jotain hupia katson ansaitsevani siitä, että viitsin vuodesta toiseen heitellä täällä helmiä ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohtija kirjoitti:

Avioehtoa testamenttia suunittelemme. Asumme uusioperheessä minä aviopuolisoni, yksi yhteinen lapsi ja minulla 2 lasta ed. avioliitosta.

Ja sitten kysymys: Jos sattuisi esim. onnettomuus ja minä,mieheni ja yhteinen lapsemme menehtyy. Emme halua että esim. mieheni perintönä saatu omaisuus menee lapsilleni, vaan että se palautuu sukuun. Silloinhan avioehto ei sitä turvaa, vaan täytyy olla myös testamentti. Olenko oikeassa? Ja jos tilanne on vielä se, että ensin kuolee mies ja sitten lapsi ja minä vasta seuraavana päivänä. (olen kuullut että asiaan vaikuttaa missä järjestyksessä henkilöt kuolevat) Eli on "vaara", että loppupeleissä ex-mieheni saa kaiken??

Tilanne: lapset alaikäisiä ja ex-mieheni on holhooja, sitten sattuu niin ikävästi, että myös lapseni eivät selviä, eikä heiltä jää puolisoa, eikä rintaperillisiä, vaan ex-mieheni perii heidät ja jos hän kuolee ennen uutta nykyistä puolisoa, menee hänen omaisuus ainakin puoleksi vaimolle ja sitä myötä vaimon lapsille??

Olenko oikeassa, että ainoastaan avioehto sekä testamentti pystyisi tämän estämään??

Tiedän, että tämä on kaukaa haettu, mutta tarkoitus olisi tehdä molemmat paperit, jotta saisimme omaisuuden pysyvän suvussa/omassa perheessä, ettei kaikki mene ulkopuolisille...

Ja lisänä laitatamme pykälän, että lastemme puolisoilla ei ole perintäoikeutta meiltä saatuun perintöön..(sitten tulevaisuudessa, emmehän voi tietää millaisen puolison kukin aikanaan löytää, vaikka toivommekin onnea ja rakkautta heille heidän elinaikana)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu