-kaunis ja luonnollinen, ei mikään ulkonäkökeskeinen trendipelle. osaa pukeutua ja meikata tarvittaessa sopivasti.
-tykkää eläimistä ja omakotitalo elämästä, esim. mira ei tykkää ainakaan koirista eikä linnuista
-tulee kaikkien kanssa toimeen ja on harvoin äänestyksessä, toisin kuin mira
-on monesti fiilismittarissa asukkaiden suosikki, mira aina inhokkina vaan ollut
-osaa keskustella, väitellä ,olla sosiaalinen, ehdottaa rohkeasti uusia ideoita
-ahkera viikkotehtävissä, tekee hommia kuin miehet, esim. mira ei autotehtävässä tehnyt juuri mitään myönsi itsekin
-tykkää tiskata ja laittaa ruokaa vaikka ei siinä mielestään hyvä olekaan
-kertonut avoimesti että tarvitsee vähän aikaa tutustuakseen ja että sanoo asiat suoraan eli on rehellinen.
-ei ole tuomittu oikeudessa, jotkut asukkaista on
-ei tupakoi enää
-ei valita ruoasta
-luova, niin huovutus kuin laulu sujuu, hyvä tehtävien kannalta
-on aina innnoissaan kaikesta energiaa riittää
-uskaltaa ehdottaa asioita koska on hyvä itsetunto
-iloinen
-ei vetäydy syrjään ja itke yksin
-ei hermoile suotta äänestysistä ja rangaistuksista kuten mira, ottaa vastaan mitä tulee
-tuo varmasti eloa taloon nyt kun monet eloa tuovat mika, kaarlo lähteneet
en inhoa miraa mutta nyt lähtee toinen vahvoista persoonista, asukkaat ei miraa kaipaisi niin paljoa koska on aina äänestyksessä, olisi kaikki taas kavereita keskenään. niin uudet kuin vanhat tulevat jennin kanssa toimeen. mira ei ole ystävystynyt alun jälkeen.
(niin, ja muistakaa äänestää, rahat ei mene hukkaan koska miralla aina niin paljon miinuksia)
terveisin bb fani -80

Vastaukset 13
Vanhimmat
* Osaa vakuuttaa ja omaa runsaasti viehätysvoimaa.
* Kerää ympärilleen ihailijoiden joukon.
* Haistaa tuulen ja on nopea takinkääntäjä.
* Kertoo suuria suunnitelmia tulevaisuudesta.
* Manipuloi taitavasti toisia sujuvasanaisuudellaan.
* Muuntaa totuutta ja keksii tekosyitä omaksi edukseen.
* Sanat ja käytös ovat ristiriidassa keskenään.
* Tarve korostaa itseään saadakseen huomiota.
* Tunteeton, säälimätön ja vastuuton.
* Syyttää toisia epäonnistumisistaan.
* Käyttää henkistä, jopa fyysistä väkivaltaa saadakseen tahtonsa läpi.
* Vakuuttaa toiset rehellisyydestään, vaikka valehteleekin.
* Vaikuttaa avoimelta ja suoralta, vaikka on kaikkea muuta.
olet väärässä ei sulla ole perusteita noille.
ovat samaa mieltä! Olet tainnut itsekin joutua narsistin "lumoihin"!
Koska viimeeksi niitä taisi olla noin 20%, ei se millään riitä häätämään Miraa tälläkään kertaa koska Mira-fanit osaa lukea tilannetta ja antaa enempi plussia,, se on ihan selkeessä johdossa.. ei Jenni vaan voi voittaa.
Ihan selkeä homma.
"-kaunis ja luonnollinen, ei mikään ulkonäkökeskeinen trendipelle."
Ihan yhtä luonnollinen kuin esim. sari, samalla lailla hiukset värjätty ja meikkiä naamassa joka päivä.
"osaa pukeutua ja meikata tarvittaessa sopivasti."
No olisihan se melko outoa, jos ei tuon ikäisenä osaisi vielä pukeutua...
"-tykkää eläimistä ja omakotitalo elämästä, esim. mira ei tykkää ainakaan koirista eikä linnuista "
Mitä hel***n väliä??? Tekeekö omakotitalossa asumisesta pitäminen ihmisestä jotenkin paremman??
"-tulee kaikkien kanssa toimeen ja on harvoin äänestyksessä, toisin kuin mira"
Täh, eihän Jenni tule esim. Miran kanssa toimeen yhtään... eikä tullut Sorellankaan kanssa... ja muistaakseni Jenni on itse sanonut ettei juuri tule muiden naisten kanssa toimeen...
olleet aika ratkaisevia että mira on niin usein ollut äänestyksessä ja kale sinne mukaan vielä..
selkee homma.
eli ei sitä tosiaan kaikki talossa inhoa,, tms.. nyt osa osaa jo lukea peliä niin kuin sarppa, antoi miralle pisteen? miksi?
tietää että se saa muiltakin ja tie äänestykseen on taattu.
peliähän tuo on, jos minä olisin nyt talossa antaisin aina miralle ne 2 ääntä, ihan vaan siksi että äänestäjien rahat alkaisi kys. henkilön kohdalla loppumaan.
samahan se oli pertulla, aina äänestyksessä, voittiko... KYLLÄ :-DDDDD
"-tulee kaikkien kanssa toimeen ja on harvoin äänestyksessä, toisin kuin mira"
Jenni on aivan hukassa kun täytyy asua samassa talossa henkilöiden kanssa, jotka eivät ole hänen lapsuuden ystäviään. Hänen pitäisi pysytellä omissa ympyröissään Tampereella. BB-seikkailu on hänen sosiaalisille lahjoilleen aivan liian vaativa tehtävä.
tämän täytyy olla vitsi,jennihihän justiinsa näiden esittämäsi faktojen vastakohta esim raappahousut.
sen jennin aineenvaihdunnallisesti haastavan ystävän(se, jota kakko joskus haastatteli) viimeisiä epätoivoisia yrityksiä päästä osingoille voittorahoista. No, ei tule onnistumaan. Onkohan toi aloittaja muuten koskaan harkinnut poliitikon uraa, siellähän paskapuhumisesta on vain hyötyä.
tupakointi juttu oli oikein, mutta KAIKKI MUUT OLI KOPIOITU MIRASTA!!!
eläimet ei saa VAIKUTTAA TÄHÄN KILPAILUUN!
myös SUOSIKKINA!!! KATO JA LUE PAREMMIN!
DESPOOTTI!!!