Älkää KOSKAAN halutko lapsianne yliopistoon tai yhtään mihinkään muuhunkaan kouluun tai EDES elämään, jos ette kestä heidän stressiään. Myös omaa stressiään voisi lievittää ihan niiden lasten nähden eri keinoilla ja miettiä vaihtoehtoisia keinoja stressin hallintaan. Näin lapsi ja nuori näkisi asioita joiden parissa hän EHKÄ joskus viihtyy. Todennäköisempää kuitenkin on, et hän löytää ne omat tapansa.
Vanhemmille
edei
2551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Parempi olisi, kun aina olisi vaihtoehtoja. Sehän stressin aiheuttaa, vaihtoehdottomuus. Turhan päiväinen kokeilu on omiaan aiheuttamaan tuskaa jokaiselle. Yrittäminen ei aina riitä ja keho ei kestä.
lähettää varmaan jonkun anomuksen tuollaisesta asiasta johonkin. Tosin stressiä aiheuttaa sekin, et sinua ei kuunnella. Siksi tarvitsee stressinhallintatapoja. Vielä pahempi, jos niitä rajoitetaan ilman perusteltua syytä. Loukkaa ihmisoikeuksia.