JAPI

15 edellistä viestiä ovat kaikki samasta mielestä lähtöisin, ja kaveri jaksaa vielä vastata itselleen.

SAIRASTA
2147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voivoi, nyt harmittaa peijoonisti, kun täällä puhutaan myös asuntovelalliselle IKÄVISTÄ asioista. Kyllä tällaiset ikävät viestit pitää sensuroida, jottei meille herkille tuulipuvuille tule paha mieli.

Äänestä
  • Ei Japin viesteissä ole muuta ikävää kuin tautonomia, kaveri toistaa itseään todella pahasti ja täyttää palstaa. Lukisin mielelläni häneltä viestin jossa asiallisesti pyrittäisiin perustelemaan JOTAIN (ihan mitä tahansa), mutta sellaista ei line odotettavissa aivan lähiaikoina.

    Yritä sinäkin uskoa että suurimmassa osassa lainoja korko tarkistetaan vuoden välein, ei kerran 15 minutissa kuten Japi tuntuu luulevan. Tämän takia pyrimme seuraamaan korkokehitystä pitkällä aikavälillä. Tällä hetkellä koroissa ei ole tapahtunut mitään ennalta arvaamatonta, vaan EKP 0,25% koronnostoa ollaan diskonttaamassa korkoihin. Pitkän tähtäimem konsensusarvio on se että koron laskevat jälleen ensi vuonna, arviossa ei tosin ole mukana Tuhnuismiin perustuvat mielipiteet (eli perusteettomat).

    Tuhnuilta jää myös huomaamatta että koronnostoilla estetään inflaatiota, joka taas johtuu markkinoille tulevan rahamäärän kasvusta. Toisin kuin tuhnut, töissä käyvät Tuulipuvut saavat osansa kasvavasta varallisuudesta palkankorotusten ja lisääntyneiden työmahdollisuuksien kautta. Tästä samasta asiasta on palstalla jo aiemmin esitetty laskelmia jossa keskituloisen (2400€/kk) Suomalaisen TUPO-korotus on nostanut palkaa enemmän kuin koronnostot keskimääräisen (80000€/kk) lainan kuluja.

    Tuhnut näkevät talouden vain omien tarkoitusperiensä valossa, eivätkä näe kokonaisuutta jossa kaikki riippuu kaikesta. Esimerkiksi talousromahdukseen ei riitä pelkästään asuntojen korkeat hinnat ja koronnostot, siihen tarvitaan myös huononevaa taloustilannetta. Tuhnulogiikassa on olemassa vain koronnostot mutta samalla unohdetaan inflaatio ja yleinen ansiotason nousu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopeta heti spämmääminen kirjoitti:

15 edellistä viestiä ovat kaikki samasta mielestä lähtöisin, ja kaveri jaksaa vielä vastata itselleen.

SAIRASTA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu