nyt täällä,

ajattelin että kysäisen teiltä täällä :)

eli

minä jäin pikkuveljeni kanssa äidille asumaan kun vanhempani erosi,olisin halunnut isälle,mutta kun aloin kasvaa niin halusin entistä enemmän muuttaa isälle. kaikki on äidin luona hyvin,hyvät välit äitiin. mutta, silti tahdon isälle, hänellä on uusi perhe ja kaksi uutta pientä lasta.olen tahtonut jo monen vuoden ajan muuttaa isälle,itkenut illalla ja rukoillut että pääsen sinne, meillä on isän kanssa todella hyvät ja läheiset välit.
En usko että koskaan on mahdollista muuttaa isälle,mutta silti keitän tätä soppaa koko ajan!!
voi kuulostaa hassulta että tahdon muuttaa isän luokse, mutta niin vaan tahdon, käyn isällä joka toinen viikonloppu se tuntuu niin pieneltä ajalta, heti kun astun ulko-ovesta ulos niin iskee ikävä, ja toivon että autosta puhkeisi kumi, ja et isä kääntyisi ja ajaisi takaisin heille!! olen miettinyt itsekkin minkä takia tahdon isälle, mutta syytä en löydä!
kiitos jos osaatte vastata :)
äidin luona siis kaikki hyvin tekee kaikkensa minun ja veljeni eteen, olenko kiittämätön? mutta tunteilleni en voi mitään.
2404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luulen että asia on yksinkertaisuudessaan niin,että osa meistä on "isintyttöjä" ja osa "äidintyttöjä" (tai poikia)

Itse olin pienenä isintyttö.Isän piti/sai lähteä aina mukaani eim.lääkärikäynnille tai muuhun jännittävään/pelottavaan tilanteeseen.Isä oli tärkeä ja on kyllä vieläkin.

Äitin kanssa meillä on myös läheiset välit.Olin pienenä siskon kanssa äidin hoidossa kotona.Äiti oli myös yleensä se jolta sai helpommin periksi ;)

Nämä ovat tunneasioita.Ei siihen välttämätää tarvita mitään erityistä syytä miksi haluat isäsi luo.Sinusta ehkä vaan tuntuu että siellä olisi viihtyisämpää,kotoisampaa ja turvallisempaa.

Äänestä

....että etävanhempi nousee lapsen silmissä suurempaan arvoon kuin lähivanhempi. Lapsi kuvittelee, että siellä isän luona olisi helpompi/mukavampi olla. Siellä on kuitenkin uusi vaimo ja perhe, elämä ei välttämättä olisi ongelmatonta. Sinulla on nyt hyvä olla molempien vanhempiesi luona ja sinut otetaan molemmissa paikoissa avosylin vastaan. Ole onnellinen siitä! kaikilla ei ole noin hyvin asiat.Voisitko viettää hieman enemmän aikaa isäsi luona? Ehkä olet tyytymätön siitä, että näet isääsi niin vähän? Muista kuitenkin, että olet onnentyttö, sinua rakastetaan, se on pääasia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihme-neitonen kirjoitti:

ajattelin että kysäisen teiltä täällä :)

eli

minä jäin pikkuveljeni kanssa äidille asumaan kun vanhempani erosi,olisin halunnut isälle,mutta kun aloin kasvaa niin halusin entistä enemmän muuttaa isälle. kaikki on äidin luona hyvin,hyvät välit äitiin. mutta, silti tahdon isälle, hänellä on uusi perhe ja kaksi uutta pientä lasta.olen tahtonut jo monen vuoden ajan muuttaa isälle,itkenut illalla ja rukoillut että pääsen sinne, meillä on isän kanssa todella hyvät ja läheiset välit.
En usko että koskaan on mahdollista muuttaa isälle,mutta silti keitän tätä soppaa koko ajan!!
voi kuulostaa hassulta että tahdon muuttaa isän luokse, mutta niin vaan tahdon, käyn isällä joka toinen viikonloppu se tuntuu niin pieneltä ajalta, heti kun astun ulko-ovesta ulos niin iskee ikävä, ja toivon että autosta puhkeisi kumi, ja et isä kääntyisi ja ajaisi takaisin heille!! olen miettinyt itsekkin minkä takia tahdon isälle, mutta syytä en löydä!
kiitos jos osaatte vastata :)
äidin luona siis kaikki hyvin tekee kaikkensa minun ja veljeni eteen, olenko kiittämätön? mutta tunteilleni en voi mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu