hyvä kauppa

Ostin Vantaalta Casatino Oy:n Rakentaman talopakettikodin, sain valkata kaikki sisustusmateriaalit hyvästä valikoimasta ja jotai pieniä juttuja listan ulkopuolelta, mutta se mihin yllätyin positiivisesti oli laatu ja työn jälki sekä se ettei tarvinnut maksaa kauheita ennakoita niin kuin muilla toimittajilla vaan heillä oli tontti jolle oli suunniteltu talo jonka maksoin vasta suoritetun työn jälkeen. lisäksi niillä oli välittäjän kanssa sopimus talojen myynnistä joka ottaa vanhan kodin myyntiin ja ihme, se jannu ei luvannut ummet ja lammet vaan kertoi mitä asunnosta oikeasti saa ja sen siitä sai. koko paletti meni tosi sukseen ja sain asua vanhassa kodissa muuttoon asti. käykää tsekkaamassa casatinon tai vivalkv:n sivuilla. onnistunut asuntokauppa taitaa ola harvinaista nykyään mutta meillä kävi hyvä tuuri t.abc
31128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

?????????????????

Äänestä

koppeja mutta rahalla saa ja bussilla pääsee sinne Seutulan tien vierellekin.

Äänestä

Me ostimme Casatinolta talon 2004. Mikään ei oikein ole onnistunut. Talo on vieläkin kesken, vaikka urakkasopimuksen mukaan se piti olla valmis jo 2004. Sopimuksista ei ole pidetty kiinni, kun sakko oli vain sisäänmuutolle.
Olkaapa tarkkoina, kun teette näiden kanssa sopimuksia. Oma valvoja on myös syytä olla, sillä heidän valvonta työmaalla on olematonta.Sinänsä talo on sitä mitä muiltakin rakentajilta saa eli ei mitään ihmeellistä mutta ei myöskään huonompaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-abc- kirjoitti:

Ostin Vantaalta Casatino Oy:n Rakentaman talopakettikodin, sain valkata kaikki sisustusmateriaalit hyvästä valikoimasta ja jotai pieniä juttuja listan ulkopuolelta, mutta se mihin yllätyin positiivisesti oli laatu ja työn jälki sekä se ettei tarvinnut maksaa kauheita ennakoita niin kuin muilla toimittajilla vaan heillä oli tontti jolle oli suunniteltu talo jonka maksoin vasta suoritetun työn jälkeen. lisäksi niillä oli välittäjän kanssa sopimus talojen myynnistä joka ottaa vanhan kodin myyntiin ja ihme, se jannu ei luvannut ummet ja lammet vaan kertoi mitä asunnosta oikeasti saa ja sen siitä sai. koko paletti meni tosi sukseen ja sain asua vanhassa kodissa muuttoon asti. käykää tsekkaamassa casatinon tai vivalkv:n sivuilla. onnistunut asuntokauppa taitaa ola harvinaista nykyään mutta meillä kävi hyvä tuuri t.abc

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu