Levi vai Ylläs?

Ajattelimme lähteä kahden perheen voimin hiihtolomalla viikoksi Lappiin. Harkitsemme Leviä ja Yllästä. Onko kellään kokemuksia kyseisistä hiihtokeskuksista? Kumpi on parempi?
Matkaseurueessamme on lapsia yhdeksästä seitsemäntoistavuotiaisiin.
5930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Levi on kaupunkimainen, paljon ravintoloita ja biletyspaikkoja, omaa ja luonnon rauhaa vähemmän, varsinkin hiihtolomalla tungosta vähän joka puolella. Kylpylä löytyy ja hotelli Levitunturilla erään sortin puuhamaa sisätiloista, jossa alle 10v. saa hetken aikaansa kulutettua.
Ylläs on hajanaisempi, kaksi kylää tunturin eri puolilla (Äkäslompolo ja Ylläsjärvi), ei niin taajamamainen. Ylläs Saagasta löytyy kylpyläkin. Ei aivan niin "kuhisevan" oloinen sesonkinakaan, mutta vastaavasti helpompi löytää rauhaakin. Mutta tarvittaessa menopaikkojakin löytyy.
Ladut hyviä molemmissa, rinteet Ylläksellä pitempiä kun on korkeampikin.
Noin karkeasti sanottuna, jos after ski-meno ja bilettäminen tärkeää, Leville. Jos taas hakee hiukan rauhallisempaa meininkiä eikä tarvitse olla niin kaupunkimainen paikka, Ylläs.

Äänestä

Itse olen käynyt ainoastaan Ylläksellä ja itse tykkäsin siellä olla mutta en et millainen paikka se levi on kun en ole käynyt siellä

Äänestä

en osaa sanoa et millainen paikka Levi on itse olen muutaman kerran ollut Ylläksellä ja itse paikkana tykkäsin siitä

Äänestä

Ylläksen palvelut ovat heikot ja hajanaiset. Nuorille siellä ei ole mitään. Lapset ja nuoriso viihtyvät varmasti paremmin Levillä.

Äänestä
  • Ylläs on merkittävästi Leviä suurempi kukkula, joten rinteet ovat paljon parempia ja pitempiä, tosin myös arempia tuulelle ja sumulle, koska ovat lähes kokonaan avotunturia. Levillä sen sijaan on rinteiden alaosassa puuston suojaa, joka hillitsee tuulia. Maisemat ovat Ylläksellä parempia ja se on 'enemmän Lappia'

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Ajattelimme lähteä kahden perheen voimin hiihtolomalla viikoksi Lappiin. Harkitsemme Leviä ja Yllästä. Onko kellään kokemuksia kyseisistä hiihtokeskuksista? Kumpi on parempi?
Matkaseurueessamme on lapsia yhdeksästä seitsemäntoistavuotiaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu