armoton v*****s painaa

Ajattelimpa tässä kertoa omaa tarinaani kun tämä elämä uuden ja niin ihanan miehen kanssa ei ollutkaan ihan sitä mitä luulin. Olen niin pettynyt ja tunnen itseni täydeksi nollaksi. Puoltoista vuotta sitten tapasin tämän nykyisen kihlattuni, itse olin eronnut jo 2,5 vuotta aikaisemmin ja hän vasta silloin muutama kuukausi aikaisemmin. Molemmilla kaksi lasta ja kaikki sujui hyvin, lapsetkin tulivat toimeen keskenään ja rakkaus kukoisti. En voinut uskoa että olin löytänyt näin ihanan miehen. Välimatkaa meillä oli melkein 100 km ja molemmat vuorotyötä tekevinä reissasimme vapaat toistemme luona. Sitten vajaa vuosi oli mennyt ja päätettiin että mennään yhteen ja minä otin lopputilin työstäni ja sain heti töitä uudelta paikkakunnalta. Muutin lapsieni kanssa miehen taloon ja kaikki oli vielä ok. Alkoa kovasti käytteli jo alkuaikoina, mutta ajattelin sen johtuvan vielä erosta. Kuitenkaan käyttö ei vähentynyt ja hain aina syitä ja yritin ymmärtää miksi: sopeutumista yms. Vapaat sattuu monesti keskelle viikkoa mutta siltikin vain kylän räkälöihin oli kova hinku ja minä lasteni kanssa kotona. Aina sai pelätä sitä hetkeä yöstä kun mies tulee kotiin. Useasti kävi myös niin että kun mieheni lapset tulivat meille niin alko oli silti kuvioissa mukana. itse aikanaan erosin juuri täsätä syystä lasteni isästä joten asia on kuin punainen vaate. Tästäpä seurannut hirveitä riitoja ja kun toinen kännissä on haukkumista ja moittimista ja tönimistä. Itse kuitenkin olen meille yhteistä kotia rakentanut ja remonttiakin ollaan tehty. Tilanne on edelleen sama ja olen väsynyt. Joka toinen vkonloppu saadaan olla kahdestaa kun lapset äidillä ja isällä, mutta sekin aika on yleensä pitänyt viettää tavalla jota en itse haluaisi. Olen niin väsynyt ja pettynyt ja rikki. Kaikki on vähän aikaa hyvin ja sitten taas räjähtää ja tilanne nollutuu, Joten yritä siinä sitten aina rakentaa pohjaa uudestaa ja yrittää luottaa toiseen ja yhteiseen hyvän.
En tiedä pitäisikö lähteä eri suuntiin vai onko mahdollisuutta parempaan. Mieheni ei koskaa pyydä anteeksi mitään tekemisiään tai sanomisiaan ja lupaukset on todettu valheeksi useaan kertaan. Pelottaa että tilanne menee pahempaan ja lapseni kärsivät ( mitä en kyllä anna tapahtua). Rakkautta aina vannotellaa puolin ja toisin, ja rakastan miestäni mutta täytyyhän jossakin mennä raja. Voiko ihminen muuttua jos haluaa?? Alko on sairaus ja siitä ei hetkessä parane ja kun sitä ottaa muuttuu täysin eri ihmiseksi. Tiedän nyt vasta jälkeenpäin että mieheni ero on johtunut suurilta osin tästä samasta syystä. Vaikeaa on kun haluaisi olla yhdessä mutta tavallaan järki sanoo että olet tyhmä kun uskot. Helpotti vähän kun sai kirjoittaa. Pitämän vielä sanoa että alussa juteltiin kauheasti ja pystyttiin puhumaan, mutta nyt ei edes voida puhua koska mieheni tulkitsee kaikekn heti nalkutukseski yms.
51183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sillä on jo yksi perhe hajonnut alkoholismin takia. Haluaako se samasta syystä hajottaa toisen?

Et sä voi yksin parisuhdetta ja perhettä pystyssä pitää. Joskus on vaan pakko antaa periksi. Et kai sä tahdo että sun lapset joutuu elämään alkoholistiperheessä, kun sulla itsellä ei edes ole siinä hyvä olla?

Äänestä

itsekkin olet varmasti sisimmässäsi tajunut;Mies on alkoholisti ja ei siitä muuksi muutu.Ainoa ratkaisu on ero, ja vaikeeta tulee olemaan, kun vielä olet vieraalla paikkakunnalla.Itsekkin olen tuon helvetin joutunut läpikäymään kahteen otteeseen kun sitä luottaa liikaa siihen että toinen muuttuu.Alkoholi tulee aina eka, sitten muut...Hyvin valitettava tosiasia.

Äänestä

Miehesi on alkoholisti.

Äänestä

niin moni mies ja nainen nykyään kärsii alkoholismista. Voimia! Alkoholismi on siitä inhottava riesa, että siitä kärsivä harvoin myöntää sitä. Hän itse saattaa olla onnellinen ja nauttia juomisestaan, mutta monesti kaikki muut perheenjäsenet kärsivät. Eli puoliso ja etenkin lapset. Joskus alkoholisti voi olla jopa tietoinen näistä ongelmista ja tuntea syyllissyttäkin, mutta yleensä itsekkyys ja juhlimisen halu voittaa.

Kukaan ei voi vaatia sitä, että puoliso eläisi alkon huuruista elämää jos itse niin haluaa eikä varsinkaan altistaa sille lapsia. Alkoholisti syyttää yleensä ensimmäisenä puolisoa juomisestaan tai jotakin muuta asiaa, mutta koskaan hän ei näe itsessään mitään vikaa. Hän saattaa vaatia hyvinkin paljon raittiilta puolisoltaan alkoholismin varjolla, esim.
"Jos sinä siivoasit enemmän niin en joisi niin paljon" tai " jos sinä et nalkuttaisi niin paljon niin joisin vähemmän"... jälkimmäinen on varmaan se yleisin mitä alkkis käyttää. Noihin syytööksiin voi helposti langeta aluksi ja syyttää itseään toisen juomisesta, mutta yleensä paljastuu se karu totuus, että alkoholiongelmainen puoliso on juonut paljon jo kauan ennen kuin on puolisonsa tavannut.

Tiedän kokemuksesta, että kuvailemasi pelko vain pahenee, vaikkei väkivalta olisikaan kuvioissa mukana niin jo tieto mahdollisesta tulevasta riidasta juopuneen kanssa ahdistaa. Mikään ei ole niin ahdistavaa kuin se, että on itse raitis ja selvinpäin ja joutuu riitelemään humalaisen kanssa. Ja mikä pahinta, känni voi olla niin voimakas ettei tämä välttämättä edes muista mitä on tehnyt tai sanonut ja siihenkin hänen on hyvä vedota.

Ja älä päästä häntä tuossa "nalkutus" asiassa helpolla, kaikki miehet käyttävät tuota verukkeena jos nainen on erimieltä miehen kanssa. Jopa tavallinen keskustelu naisen puolelta saattaa miehen mielestä olla nalkutusta jos mies ei itse satu olemaan sillä tuulella että viitsisi keskustella aiheesta ja etenkin silloin kun hän on väärässä...

Onhan se ikävää jos joutuu eroamaan kun on muuttanu yhteen tms, mutta luultavasti miehesi tarvitsee jonkinlaisen sysäyksen, että hän ymmärtää sen, ettet sinä voi elää tuollaista elämää, ja muista se, että SINUN EI TARVITSE eikä varsinkaan lasten, uhrata elämäänne alkoholistin hyväksi, sillä se on hänenkin pahakseen.

Äänestä
  • Kiitos ihanasta viestistäsi. Ja joka sana aivan totta. Kyllä tässä nyt taas seesteistä aikaa vietetään mutta koko ajan on pelko siitä mitä seuraavaksi. Puhuttua ei olla saatu sillain kunnolla koska kun aloitan jotain keskustelua niin se on aina sitä nalkutusta. Kyllä olen kuitenkin nyt selväksi "pelisäännöt" tehnyt ja kaipa hän kuunnellut kuitenkin on.. Nyt on kortit hänellä ja voi päättää mikä on tärkeää ja mikä ei. Kyllähän se elämä voisi helpompaakin olla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksi uusperheellinen kirjoitti:

Ajattelimpa tässä kertoa omaa tarinaani kun tämä elämä uuden ja niin ihanan miehen kanssa ei ollutkaan ihan sitä mitä luulin. Olen niin pettynyt ja tunnen itseni täydeksi nollaksi. Puoltoista vuotta sitten tapasin tämän nykyisen kihlattuni, itse olin eronnut jo 2,5 vuotta aikaisemmin ja hän vasta silloin muutama kuukausi aikaisemmin. Molemmilla kaksi lasta ja kaikki sujui hyvin, lapsetkin tulivat toimeen keskenään ja rakkaus kukoisti. En voinut uskoa että olin löytänyt näin ihanan miehen. Välimatkaa meillä oli melkein 100 km ja molemmat vuorotyötä tekevinä reissasimme vapaat toistemme luona. Sitten vajaa vuosi oli mennyt ja päätettiin että mennään yhteen ja minä otin lopputilin työstäni ja sain heti töitä uudelta paikkakunnalta. Muutin lapsieni kanssa miehen taloon ja kaikki oli vielä ok. Alkoa kovasti käytteli jo alkuaikoina, mutta ajattelin sen johtuvan vielä erosta. Kuitenkaan käyttö ei vähentynyt ja hain aina syitä ja yritin ymmärtää miksi: sopeutumista yms. Vapaat sattuu monesti keskelle viikkoa mutta siltikin vain kylän räkälöihin oli kova hinku ja minä lasteni kanssa kotona. Aina sai pelätä sitä hetkeä yöstä kun mies tulee kotiin. Useasti kävi myös niin että kun mieheni lapset tulivat meille niin alko oli silti kuvioissa mukana. itse aikanaan erosin juuri täsätä syystä lasteni isästä joten asia on kuin punainen vaate. Tästäpä seurannut hirveitä riitoja ja kun toinen kännissä on haukkumista ja moittimista ja tönimistä. Itse kuitenkin olen meille yhteistä kotia rakentanut ja remonttiakin ollaan tehty. Tilanne on edelleen sama ja olen väsynyt. Joka toinen vkonloppu saadaan olla kahdestaa kun lapset äidillä ja isällä, mutta sekin aika on yleensä pitänyt viettää tavalla jota en itse haluaisi. Olen niin väsynyt ja pettynyt ja rikki. Kaikki on vähän aikaa hyvin ja sitten taas räjähtää ja tilanne nollutuu, Joten yritä siinä sitten aina rakentaa pohjaa uudestaa ja yrittää luottaa toiseen ja yhteiseen hyvän.
En tiedä pitäisikö lähteä eri suuntiin vai onko mahdollisuutta parempaan. Mieheni ei koskaa pyydä anteeksi mitään tekemisiään tai sanomisiaan ja lupaukset on todettu valheeksi useaan kertaan. Pelottaa että tilanne menee pahempaan ja lapseni kärsivät ( mitä en kyllä anna tapahtua). Rakkautta aina vannotellaa puolin ja toisin, ja rakastan miestäni mutta täytyyhän jossakin mennä raja. Voiko ihminen muuttua jos haluaa?? Alko on sairaus ja siitä ei hetkessä parane ja kun sitä ottaa muuttuu täysin eri ihmiseksi. Tiedän nyt vasta jälkeenpäin että mieheni ero on johtunut suurilta osin tästä samasta syystä. Vaikeaa on kun haluaisi olla yhdessä mutta tavallaan järki sanoo että olet tyhmä kun uskot. Helpotti vähän kun sai kirjoittaa. Pitämän vielä sanoa että alussa juteltiin kauheasti ja pystyttiin puhumaan, mutta nyt ei edes voida puhua koska mieheni tulkitsee kaikekn heti nalkutukseski yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu