Missä te olette onnistuneet elämän polkuja kulkiessanne?
Siis mihin olette tyytyväisiä kun katsotte taaksepäin?
Siis mihin olette tyytyväisiä kun katsotte taaksepäin?
Pohdin
buteo
13659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen onnistunut kasvattamaan tyttärestäni hienon äidin, kaikista ongelmista huolimatta.
Olet sitten paappa,vai vaari?
Ja hieno semmoinen.
Mukava viesti oli.
Olikohan tämä mun kysymys liian syvällinen,osanotto heikohkoa.Heh heh.
Olen ukki.
Kiitos
Hienon kysymyksen laitoit ja hyvä ettet poistanut sitä vähäisen osanoton takia...=))))
En toki poistanut,yksikin vastaus riittää.
Tuota,passaako kysyä montako "ukitettavaa" on?
Yksi,kaksi,kolme....kymmenen?
kysellä saa.
Yksihän noita on, 1,5-vuotias. Tänään oltiin kummipojan yhdeksänvuotis päivillä. Juoksin tyttärenpojan perässä pitkin kämppää, poitsu huuteli juostessaan äijä... äijä... Arvaa oliko porukalla hauskaa...=))))
oli varmasti hauskaa!
Mullakin on hauskaa siskon pojan kanssa aina kun sen nään.
Eilen piti tehdä sille taikatemppuja ja älyttäminen onnistuu vielä hyvin.On neljän vanha.
Vitsit kun omia tenaviakin voisi vielä vetää höplästä...
Ovat "puoliaikuisia" ja hermot menee välillä.
Tai aika usein.
Se on muuten hyvä että sun yleiskunto on kohdallaan,jaksat vielä juosta.
Ja mitä suuremmaksi poitsu kasvaa sen lujempaa juokset...
Ukkh vaan,tarkotti sitä notta ötyjä.
noi muksut ovat.
Niin se aika vierähtää, muksut vanhenee, mutta itse pysyy saman ikäisenä. Mitä nyt hiukset vähän harmaantuu ja muutama kurttu tulee sinne ja tänne...=))))
Toi olikin hyvä pointti, voi muutaman vuoden kuluttua ottaa osaa veteraani maratoonille...=))))
Ötyjä sinullekin
....ei varmaankaan ole liian syvällinen, mutta vastaus siihen on niin kovin itsestään selvä kaikilla joilla on lapsia.
Enpä minäkään voi muuta vastata, kuin: "Tyttäreeni".
Paljon on matkalla tapahtunut, vähän valmista saanut aikaan. En sitten tiedä, milloin elämässä olisi valmis vai tarvitseeko koskaan valmistuakkaan.
Tietysti olisi helppo vastata lapset, mutta kun katselee omia jälkiä taaksepäin, on paljon muutakin aihetta tyytyväisyyteen.
Itse olen noussut pohjalta. Viettänyt kelvollisen elämän hyvässä ihmissuhteessa pitkään. Elämän vuoristoradalla menettänyt suhteen ja vajonnut taas alas. Löytänyt uuden ihmisen, joka on silmissäni täydellinen.
Töitä saan tehdä ja terveyskin olosuhteisiin nähden kohtuullinen. Paljon on myös tullut arpia elämän antamista haavoista, mutta tärkein asia kaikista: Olen oppinut olemaan onnellinen.
En vielä tiedä olenko onnistunut lasten kanssa, enkä uskalla uhmata kohtaloa :)
Suht tyytyväinen olen siihen että olen jotenkin pystynyt säilyttämään positiivisen asenteen. Tähän asti on ainakin ollut mukava elämä, ja tarpeeksi vastoinkäymisiä jotta osaisin iloita niistä hyvistä ajoista :)
kaikille vastanneille.
Ehkä mun pitää vähän tarkentaa mitä tarkoitin kysymykselläni.
Lähinnä meinasin sitä että mitä olette oppineet ja mitä sellaista saaneet aikaiseksi mihin olette itsessänne tyytyväisiä.
Tottakai lapset on tyytyväisyyden aihe mutta ihminenhän ei itse ole onnistunut lapsia luomaan.
Tottakai sitä "asialla" pitää olla että yleensä muksu alkunsa saa mutta mihinkään muuhun et sitten voi vaikuttaa.
Paitsi tuohon kasvattamiseen, se on jo tuommoinen onnistumis kysymys eikä todellakaan sekään lähestulkoon aivan mustavalkoinen asia!
Itte olen oppinut huomaamaan miten mäntti oon ollut tietyissä kasvatuskysymyksissä (läps läps muutamat mojautukset mulle) mutta oompa onnistunut olemaan myös jääräpää oikeissa kohdissa.
Ajattelin lähinnä ehkä tuota oppimista olemaan onnellinen,antamaan anteeksi toisille ja itselleen,huomaamaan että jotkut asiat ei ookkaan aivan yksinkertaisia ja toiset taas onkin vaikka itte on vääntänyt ne monimutkaiseksi.
Oppinut nöyrtymään ja elämään päivää kerrallaan eikä "sitku".
Kaikista vaikeinta on muuten ollut oppia kattomaan peilistä että mikäs itsekäs olio se sieltä luuraa....
Tulikohan tästä taas joku paatoksellinen essee?
Tulipa mieleen yksi asia minkä olen oppinut, se ettei toista saisi koskaan tuomita. Monta kertaa olen nauranut toisten virheille, että tuota en ainakaan tekisi.. ja kas kummaa, just samasta tilanteesta olen itseäni löytänyt vähän ajan päästä :/
Odotan innolla sitä dementiaa, ehkä sitten en niin hyvin muista mitä on tullut sanottua :)
Joo,tuon minäkin oon oppinut aika hyvin.
Liittyy siihen nöyrtymiseen.
Mutta himskatin paljon vielä on opettelua....
Tämä elämä on tosi mielenkiintoista kun koko ajan opiskelet.
Kauheeta jos jaettais arvosanoja,olis vitosta vaikka luulis saavansa ysin.
Mutta onhan siinä se hyvä puoli että ylöspäin sitten vaan pyrit vitosesta mutta jos kaikki olis kymppiä niin eihän sieltä oo muuta tietä kuin alas notta rymäjää.
Ukhh,sanoo filosooffi-haukka.