Brokeback Mountain

Jotakin on tapahtunut.

Vihdoinkin erittäin tyylikäs kuvaus homoseksuaalisuudesta. Minulla on ollut suuria vaikeuksia olla liittämättä homouteen jotakin perverssiä, jotakin vinoutunutta. Ei siksi, että pitäisin homoseksuaalisuutta epäluonnollisena, vaan siksi, että minut on kyllästetty kaikella homouteen liittyvällä naismaisuudella, jollakin, jota ei voisi ajatella olevan olemassa ilman neonvärisiin napapaitoihin ja kireisiin housuihin pukeutuvia miehiä, joiden elämä pyörii vain ja ainoastaan oman seksuaalisuutensa ympärillä.

Kun Der Untergang vihdoin kuvasi Hitlerin ihmisenä eikä paholaisena, olikin jo aika nähdä homoseksuaalit ihmisinä, ei ainoastaan kaappihomoina tai homoudestaan ylpeinä homoina. Ihmisinä, jotka eivät ole syntyneet homoiksi, ja toisaalta ihmisinä, jotka eivät ole valinneet homouttaan. Ihmisinä, jotka elävät elämäänsä.

Oli jo aika kysyä, olenko minä heterona normaali?
101362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kattoo sitä, kun kaverit kehuivat. Mullakin on ollut vähän outo kuva homoista ehkäpä niiden stereotyyppisten telkkarihahmojen perusteella. Vastaavia leffoja naistenkin puolelle haluaisin.

Äänestä

että ihmiset pitävät homoja yleisesti "kanamaisina" tai ylineitimäisinä. Mä tunnen paljon homoja ja ne on ihania, hyvännäköisiä, kohteliaita ja miehekkäitä. Jos en tietäisi, että ovat homoja menisin ja ihastuisin päätä pahkaa. Mutta onneksi tiedän ja olen kiitollinen heidän ystävyydestään. Valitettavasti julkisuudessa vahvistetaan stereotypioita ja ärsyttäväähän se on. Silloin ihmiset, jotka eivät homoja henk.koht. tunne saavat täysin väärän kuvan kysesestä ihmisryhmästä. Ikävää, mutta totta. Se on sentään hyvä, että brokeback mountainin kaltaisia leffoja tehdään. Se oli ihana ja koskettava pätkä homorakkaudesta...

Äänestä
  • Elokuvassa puhuisin enempi miesrakkaudesta, kuin homorakkaudesta. Mieskin voi kaveriaan rakastaa, joko eroottisesti taikka muuten, koska on hyvä ja reilu tyyppi ym.
    Homona edelleenkin pidän miestä, joka ei tunne vetoa naiseen yhtikäs yhtään.

    Elokuvassahan miehet rakastivat vaimojaan ja lapisaan aivan kuten yleisesti odotetaan, mutta kaverisuhde oli syvä ja jopa eroottinen heillä keskenään, jota kutsuisin toisiaan mieluummin miesrakakudeksi kuin homorakkaudeksi.

    Mutta jokainen yksilö kokee asiat omalla tavallaan.

    Äänestä

  • ukkobi kirjoitti:

    Elokuvassa puhuisin enempi miesrakkaudesta, kuin homorakkaudesta. Mieskin voi kaveriaan rakastaa, joko eroottisesti taikka muuten, koska on hyvä ja reilu tyyppi ym.

    ...sitä, että elokuvan miehiä nimitetään homoiksi. Minusta nämä miehet vaikuttivat pikemminkin biseksuaaleilta.

    Äänestä

  • gila kirjoitti:

    ...sitä, että elokuvan miehiä nimitetään homoiksi. Minusta nämä miehet vaikuttivat pikemminkin biseksuaaleilta.

    miehet olivat selvästi homoja, jotka esittivät heteroroolia koska se kuului asiaan. toinen heistä ei vai halunnut myöntää homouttaan ensin lainkaan. erittäin kaunis ja koskettava kuva ja hyvät näyttelijät. ei tosin ole ensimmäinen kuva jossa ko. teemaa käsitellään. tällaisia elokuvia on tullut vuosien varrella silloin tällöin tv:stä. itselle ainakin yksi jäänyt tunnelmaltaan ja tietyiltä kuviltaan mieleen, vaikka en nimeä muistakaan.

    Äänestä

  • päkkyrä kirjoitti:

    Miksiköhän aina helpommin uskotaan miehen olevan homo, mutta esittävän heteroa? Jos ajatellaan heteroa ja homoa tasavertaisuuden nimissä, yhtä hyvin voisi joku olla hetero, mutta esittää homoa.
    En tosiaankaan tarkoita tässä näyttelijän rooleja, vaan ihmistä muuten.
    Omien havaintojeni mukaan ja keskustellesani ihmisten kanssa, olen tullut siihen käsitykseen, että poikamies nuorena, jos olisi omannut enempi rohkeutta ja varmuutta itsessään olisi solminut avioliiton tai sitten karvaasti pettynyt naisiin tai monista muistakin syistä ei ole päätynyt naimisiin tai naissuhteeseen ja näin jälkeenpäin on vain hyväksynyt itselleen homon roolin ja pitää sitä aivan oikeutettuna ja hyvänä.

    Tätä ajatusta vasten bi-seksuaalisuus on aika luonteva ja ihminen itse voi valita sukupuolen, johon ihastuu ja rakastuu, tai olla valitsematta ja olla katsomatta sukupuoleen ihastuessaan tai rakastuessaan.

    Mielestäni siis, on liian yksipuolista mennä sanomaan, että esittää heteroa, vaikka on homo, joskin sellaistakin todella on paljon, ja jokaisella on oikeus esittää mitä haluaa ja kellään ei pitäisi olla oikeutta lyödä leimaa toiseen ilman henkilön omaa suostumustaan.

    Äänestä

  • ukkobi kirjoitti:

    Elokuvassa puhuisin enempi miesrakkaudesta, kuin homorakkaudesta. Mieskin voi kaveriaan rakastaa, joko eroottisesti taikka muuten, koska on hyvä ja reilu tyyppi ym.
    Homona edelleenkin pidän miestä, joka ei tunne vetoa naiseen yhtikäs yhtään.

    Elokuvassahan miehet rakastivat vaimojaan ja lapisaan aivan kuten yleisesti odotetaan, mutta kaverisuhde oli syvä ja jopa eroottinen heillä keskenään, jota kutsuisin toisiaan mieluummin miesrakakudeksi kuin homorakkaudeksi.

    Mutta jokainen yksilö kokee asiat omalla tavallaan.

    Niin, jos huomannette, valitsin bi-palstan juuri siitä syystä, että toki pidin Brokeback Mountainin hahmoja ennemminkin juuri biseksuaaleina, joskin en nähnyt vaivaa erottaa biseksuaalisuutta homoseksuaalisuudesta, koska jälkimmäinen myös edelliseen kuuluu. Kyse oli lähinnä vain kirjoitukseni helpottamisesta. Mutta hyvä ja tarkentava huomautus.

    Ja mitä miesrakkauteen tulee, totta, ei ole tullut mieleeni erottaa homoeroottista rakkautta miesrakkaudesta, mutta tähän lienee mielestäni pätevä syy: so. en pidä sukupuolisia suuntautumisia niinkään mustavalkoisina ja pysyvinä (en tietenkään tällä tarkoita sitä, että sinä niitä myöskään pitäisit, toim. huom.), ajatus oli lähinnä siinä, että mielestäni lopullista jakoa toiseen ihmiseen rakastumisessa ei voida tehdä, olipa se sitten rakastumista mieheen tai naiseen miehenä tai naisena.

    Joka tapauksessa, ja vaikka jotkut kriitikot ovatkin teilanneet elokuvan siitä syystä, että "se vain uskalsi esittää jotakin erilaista", mielestäni elokuvan romanssi näiden kahden ihmisen välillä oli todellakin jotakin, johon voin vihdoinkin (ainakin tähän mennessä) heteroseksuaalisena henkilönä samaistua. Minua ei tosin sanoen haitannut miesrakkaus - päin vastoin, se teki elokuvasta juuri traagisen, enkä olisi voinut kuvitella pitäväni elokuvasta, jos kyseessä olisi ollut vain miehen ja naisen rakkaus. Ehkäpä tätä kuitenkin kyseiset kriitikot kritiikillään hakivat: elokuva ei poikennut perinteisestä romanttisesta elokuvasta, se vain sattui olemaan rakkautta miesten välillä ja juonikuvio oli muuten hyvin tuttu ja tavallinen. Joka tapauksessa, jotakin elokuvassa oli erikoista, vaikka se perusjuoneltaan lopulta oli hyvin yksinkertainen ja "klassinen".

    Äänestä

No mitä ihmeen erikoista siinä Brokeback Mountainissa nyt sitten loppujen lopuksi oli? Sekö siitä teki erikoisen, että vanhoillisuudestaan kuuluisa Hollywood päätti päivittää itsensä kerralla 2000-luvulle ja rahoitti homoseksuaalisuudesta ( = miesten välisestä rakkaudesta) kertovan elokuvan?

Ilmeisesti homoseksuaalisuus oli vielä leffan aloittamisvuonna, 2003, sen verran arka aihe, että ne kaksi muuta ohjaajaa, jotka olivat jo ennen Ang Leetä pyrkineet tekemään leffan Annie Prouxlin romaanista, eivät saaneet projekteilleen rahoitusta. Olisikos sillä ollut vaikutusta, että ne kummatkin ohjaajat olivat homoja? Ilmeisesti Hollywoodin sikariportaassa pelättiin, että lopputuloksena olisi saattanut tulla vahingossa poliittisesti epäkorrekti elokuva... Toinen näistä ohjaajista oli Gus Van Sant, joka on vähintään yhtä kuuluisa ohjaaja kuin Ang Lee ja ohjannut mm. sellaisen (homo)indieleffan kuin My Own Private Idaho, joka pesee mennen ja tullen BBM:n. Ko. leffa valmistui jo vuonna 1991, kauan ennen nykyistä "homobuumia" - ja niitä ranteenvatkaussarjoja (Queer As Folk?), joista alkuperäinen kirjoittaja kertoo löytäneensä vihjauksia miesten naismaisuudesta - mitä se sitten lienee onkaan.

Kaiken huipuksi Ang Lee olisi kuulemma halunnut poistaa sen heteroyleisössä karvat pystyyn nostaneen kohtauksen, jossa Heath jyystää teltassa Gyllenhaagia. Ang Leen mukaan kaksi miestä paimentamassa lampaita keskellä erämaata olisi ollut jo ihan tarpeeksi (homo)eroottista... Hehhee, taidetaan siellä Hollywoodissa edelleen elää 50-lukua? Euroopassa homoelokuvilla on pitkät perinteet, mutta eihän kotimaiselta, amerikkalaisviihteeseen vihkiytyneeltä punaniskayleisöltä sentään tällaista sivistystasoa voida olettaa, että seurattaisiin ranskalaisia tai saksalaisia (taide)elokuvia :D

Äänestä
  • Niin, aivan.

    Toisaalta, tuleeko Brokeback Mountainia dissata sen takia, että se ei ole ensimmäinen homoutta traagisen myönteisessä mielessä esittävä elokuva?

    "Euroopassa homoelokuvilla on pitkät perinteet, mutta eihän kotimaiselta, amerikkalaisviihteeseen vihkiytyneeltä punaniskayleisöltä sentään tällaista sivistystasoa voida olettaa, että seurattaisiin ranskalaisia tai saksalaisia (taide)elokuvia :D"

    Eipä voi joo, mutta yksi syy tähän lienee selvä menemättä kovinkaan syvälle kulttuuriteollisuuden massaluonteen kritiikkiin (ja edelleen johonkin Frankfurtin koulukunnan esteettiseen teoriaan mielessä Adorno & co.): näitä elokuvia ei kovin helposti ole saatavilla.

    Äänestä

Elokuvan juoni on tavallaan aika tavallinen, mutta kuitenkin siinä on jotain ehkä vähän mystistäkin. Ehkä yksi yhdysvaltain elokuvahistorian parhaimpia elokuvia, ainakin homoseksuaalisuudesta.

Valtavan herkkä kuvaus aidosta kahden miehen välisestä rakkaudesta. Välillä on kohtia, että herkistyy ja itkettää ja sitten on muutama vähän koominenkin kohtaus.

Ehkä se tekee elokuvasta mystisen osaltaan, koska nuo miehet elävät muistaakseni kaapissa, jos oikein muistan. Tilanteeseen vaikuttaa tietty ympäristö,yhteisö, yhteiskunta ja historiallinen ajankohta. Toisaalta eikö juuri noihin aikoihin suurissa kaupungeissa homot alkaneet vaatia oikeuksiaan, mikä tuntui hyvin kaukaiselta noissa pienissä amerikkalaiskylissä ja monessa muussakin maailmankolkassa. Sielä jossain varrella tien 66, kahvila, nätti tarjoilija, karjapaimen ja blues.

Uskonnollinen tiivis amerikkalaiskyläyhteisö voi vielä tänä päivänä tehdä mahdottomaksi kaapista ulostulon joissain pienissä amerikkalaiskylissä.
Tuon elokuvan olisi pitänyt voittaa Oscar, mutta aihe on edelleen liian arka moille amerikkalaisille. Kun lähdin entisen koulukaverin kanssa kesätöihin ulkomaille, majapaikassa tapasimme kaksi ystävällistä amerikkalaislesboa Floridasta. He eivät oikein vaikuttaneet tyypillisiltä amerikkalaisilta, koska puhuivat niin hiljaa ja rauhallisesti. Broke Back M. tuli vasta myöhemmin elokuviin. Olisi ollut todella mielenkiintoista kuulla amerikkalaisen mielipide tuosta elokuvasta. :)

Siis elokuva on huippu tyylikäs ja upea kuvaus ja saa avaamaan ihmisten silmät, että homoja ja tietysti lesbojakin on niin monennäköistä ja tyylistä, mut ihmisyys meitä kaikkia täälä yhdistää, niin sateenkaarella kuin sen sateenkaaren päässä. Ehkä kerran tulee se aika, että kaikki ovat oikeasti ihan samana arvoisia riippumastta suuntautuneisuudestaan. Ainakin toivoa voi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

o- -o kirjoitti:

Jotakin on tapahtunut.

Vihdoinkin erittäin tyylikäs kuvaus homoseksuaalisuudesta. Minulla on ollut suuria vaikeuksia olla liittämättä homouteen jotakin perverssiä, jotakin vinoutunutta. Ei siksi, että pitäisin homoseksuaalisuutta epäluonnollisena, vaan siksi, että minut on kyllästetty kaikella homouteen liittyvällä naismaisuudella, jollakin, jota ei voisi ajatella olevan olemassa ilman neonvärisiin napapaitoihin ja kireisiin housuihin pukeutuvia miehiä, joiden elämä pyörii vain ja ainoastaan oman seksuaalisuutensa ympärillä.

Kun Der Untergang vihdoin kuvasi Hitlerin ihmisenä eikä paholaisena, olikin jo aika nähdä homoseksuaalit ihmisinä, ei ainoastaan kaappihomoina tai homoudestaan ylpeinä homoina. Ihmisinä, jotka eivät ole syntyneet homoiksi, ja toisaalta ihmisinä, jotka eivät ole valinneet homouttaan. Ihmisinä, jotka elävät elämäänsä.

Oli jo aika kysyä, olenko minä heterona normaali?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu