Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vuokraisäntä

Moi! Mun nimi on Suski eli Susanne. Oon 20 v ja avoliitossa Jannen, 24v, kanssa. Mä oon punatukkainen, 165 cm ja 62 kg. Me päätettiin Jannen kans muuttaa yksiin tän vuoden toukokuussa ja saatiinkin ihan mukava kämppä. Muutettiin omakotitalon yläkertaan. Sen talon omisti vanhempi pariskunta joiden poika oli muuttanut siitä talon yläkerrasta omilleen. Se pariskunta oli jo eläkkeellä mutta se mies oli aika vetreässä kunnossa ja hoiteli pihahommia innolla. Me saatiin autotalli kans mahtumaan vuokrasopimukseen kun isäntä oli päättänyt myydä autonsa pois ennen kuin olisi pakko luopua siitä. Jannella on moottoripyörä ja kun syksy alkoi lähestyä piti hän sitä pyörää siellä tallissa. Se isäntä oli sellainen vilkkusilmä ja musta tuntu että se teki aina asiaa mun lähelle kun olin pihassa. Ei se mua ahdistellut tai mitenkään ikävästi käyttäytynyt eli ei mua se haitannut vaikka vähän olikin kiinnostunut musta. Yhtenä aamupäivänä, kun Janne oli duunissa ja sen isännän vaimo jossain reissussa, menin sinne talliin vähän siivoilemaan. Mulla oli ylläni t-paita ja farkkushortsit kun oli aika lämmin päivä ja tallissa lämmitys joten tarkeni ihan hyvin. Isäntä tuli talliin ja toivotteli hyvät päivät. Hän istahti sellaiselle varastolaatikolle ja jutteli niitä näitä. Laasin lattiaa ja otin osaa keskusteluun. Musta alkoi tuntua että mies piti mua koko ajan silmällä. Mulla oli sellainen fiilis ollut jo muutaman päivän että teki mieli munaa ihan koko ajan. Ajoittain mulle tuli sellaisia ajanjaksoja että panetti ihan sairaasti. Vilkaisin miestä ja mun mielestä sen ilmeessä oli tietty leima. Se katseli mua 'sillä silmällä'. Yht'äkkiä huomasin ajattelevani seksiä sen miehen kanssa. Fantasiat olivat mulle arkipäivää ja välillä kuvittelin mitä hurjempia tilanteita erilaisten näkemieni ihmisten kanssa. Ajattelin että mitä mies tekisi jos saisn aikaan tilanteen joka olisi hieman arkaluontoinen. Laasin yhä lattiaa ja juttelin miehen kanssa mutta samalla siirryin takaperin häntä kohti. En ollut huomaavinani häntä ajoissa ja törmäsin selkä edellä häneen. Menetin muka tasapainoni ja istahdin hänen syliinsä. Luuta putosi lattialle. Isäntä otti minusta kiinni vaistomaisesti. En ponnahtanutkaan seisomaan heti vaan jäin siihen syliin. Odotin miten hän reagoisi. Kädet pitivät minusta kiinni lantion kohdalta eivätkä irrottaneet otettaan. Katseemme kohtasivat ja näin miten halu paloi miehen katseessa. Nännini alkoivat kovettua ja näkyivät t-paidan läpi kun minulla ei ollut liivejä. Samalla tunsin miten haaroissani alkoi sykkiä. Olin nousemassa sylistä pois mutta mies ei päästänyt vaan piti tiukemmin kiinni minusta. Kädet siirtyivät vyötärölleni ja sivelit hitaasti kupeitani. Katsoimme jälleen toisiamme silmiin. Isäntä kohotti toisen kätensä ja laski sen hitaasti toiselle rinnalleni. Nyt olisi viimeinen hetki perääntyä jos sen aikoisin tehdä mutta tiesin että en tekisi sitä. Mies tiesi sen myös. Nousin hieman ja käännyin. Asettauduin hänen syliinsä hajareisin. Mies nosti paitani ylös paljastaen rintani. Hänen huulensa painautuivat toiselle nännilleni ja alkoivat imeä sitä. Huokaisin syvään ihanan väristyksen ottaen vartaloni otteeseensa. Tunsin miten hänen kalunsa alkoi kovettua housujen sisällä. Miehen toinen käsi puristeli toista rintaani ja sormet hyväilivät kovaa nänniäni. Tunsin kosteuden leviävän haaroissa ja minun teki mieli kullia aivan mahdottomasti. Liikuin hänen sylissään tehden pieniä hierovia liikkeitä pakaroillani saaden hänen kalunsa yhä kovemmaksi. Nousin ja kävin polvilleni lattialle hänen jalkojensa väliin. Hän nosti hieman takapuoltaan ja vedin verkkarit alas polviin. Kalsarit seurasivat perässä. Kalu ponnahti vapauteen ja sen terskassa kiilteli jo kiima. Tartuin varteen ja runkkasin hetken. Mies sulki silmänsä ja huohotti vaimeasti. Nuolaisin terskaa ja aloin pyörittää kieltäni sen ympäri. Otin terskan kokonaan huulieni väliin ja annoin sen painua hitaasti yhä syvemmälle suuhuni. Liikutin päätäni ylös ja alas hitaan rytmikkäästi. Isännän hengitys kävi yhä huohottavammaksi. Pian hän pyysi lopettamaan tai laukeaisi suuhuni. Sitä en halunnut...vielä. (Jatkuu myöhemmin jos lukijat haluaa...kommentteja!)
38467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...vai jätätkö suihinotonkin kesken? :)
Haluukko lissää? Jollet sano, et saa.... :)

Kirjoita vaan loppuun, ihan ok alku.

Äänestä

eihän suihinottoa voi tuohoon vaiheeseen jättää

Äänestä
  • Sillä ehdolla lisää, että jaat tekstin kappaleisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Susa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu