Olen harkinnut Vectran vaihtoa uuteen Primeraan (1.8 Visia 5d). Kävin koeajolla mutta kelien kurjuuden vuoksi ei Primeran ajo-ominaisuuksia suuremmilla nopeuksilla voinut kokeilla. Ns. autolehdet ovat näköjään moittineet ohjausta ja käytöstä ääritilanteissa. Haluaisin kommentteja auton ajettavuudesta niiltä, joilla on kokemusta ko autosta eri keliolosuhteissa ja uraisilla teillä sekä moottoritienopeuksissa.
uusi primera?
opeli99
71507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei se koeajossa mitenkä huonolta tuntunut,kaupat tuli tehtyä,oli kohtuuhyvä tarjous,eiköhän sillä jonkin aikaa ajele.
on ja nyt omistan sellaisen. Ensiksikin ohjauksesta...tarkka, ehkä jopa liiankin, jos se lasketaan haitaksi, että ohjaus kertoo heti eri pintojen vähäisimmätkin vaihtelut? Itse pidän sitä enemmänkin turvallisuustekijänä.
Yleensäkin nissaneissa käy niin, että kun nopeus kasvaa paranee myös alustan toiminta. Samoin käy kun kuormaa lisää. Kärry ikäänkuin jämäköityy.
Uudessa primerassa on isohkot renkaat (16") ja leveyskin kohtuu suuri. Itse pitäisin enemmän kapeammasta leveydestä, mutta toki leveämpi on
mukavampi maantiellä. Urilla leveämpi hieman vetelee, mutta se tuskin on auton syy.
Kaikki on toiminut hienosti, vielä kun jälleenmyynti arvo on hyvä, niin mikä ettei!
Jos olet pääkaupunkiseudulta, niin suosittelen
aro-yhtymästä heppua nimeltä Kähkönen, antaa parhaat vaihtotarjoukset.
VINKKI: Visioihin tulee värinäyttö vakiovarusteeksi helmikuussa. Lisäksi nyt kun teet kaupat saat talvirenkaat vanteineen sekä lohkon ja lämppärin kaupanpäälle.
Maahantuojan sivulla (http://www.nissan.fi) on tuo talvipakettietu hinnoiteltu 250 euroon, eli ei sitä ilmaiseksi saa, ellei myyjältä sitä pysty tinkimään kaupantekijäisinä.
saa. Ainakin vielä toistaiseksi. Suuren kysynnän vuoksi tosin sisälämppärit kuulemma loppu tilapäisesti. Saa hakea myöhemmin.
Tuoreita kokemuksia -03 Primera 1.6 Sportdeckistä vasta pari viikkoa (edellinen oli vastaava -01); ihan kelpo laite, tyypilliseen Nissanin tapaan ei ensikokeilulla välttämättä häikäise, vaan paljastaa hyvät käytännön ominaisuutensa huomaamatta, vähitellen. Ajotietokone tarkka, ilmastoinnin-radion-ohjauskeskus ihan selkeä. Sääli, että valonpesureille ei enää erillistä katkaisijaa. Ohjaus tarkentunut entisestään, tuntuma muuttunut entisestään isomman auton suuntaan. Talvirenkaiksi 215/55x16 tuntuvat aluksi liiankin leveiltä ja isoilta, mutta hyvin noilla pärjää.
Käytännön vinkkinä: kannattaa tutustua 1.6 koneeseen. Paperilla vain vähän vähemmän voimaa kuin 1.8:ssa, käytännössäkin ero aika pieni. Kulutuksen osalta 1.6 nimittäin sitä vastoin näyttää kyntensä. Edellisenkin korimallin osalla oli samoin, 1.8 vie helposti samassa ajossa 0.5-1 litraa enemmän satasella, turhaan. 1.8 koneista Ford on Nissania taloudellisempi. Eihän 1.6 mikään raketti ole, mutta jos ostaessa riittää, että silläkin pärjää kaikissa tilanteissa eikä halua maksaa enää ylimääräistä, niin harkintaan vaan ! Jos haluaa enemmän puhtia, niin sitten suoraan 2.0, ei tuota välikokoa.
Itse kävin kokeilemassa uutta Mondeota, Mazda6 ja Primeraa. Mondeo ja Mazda6 oli parempia ajaa ja suuremmat tilat Mondeossa, mutta se hintaero. Tilasin 2 litrasen Primera sportdeckin madallussarjalla, jolloin ajettavuus on todennäköisesti aika lähellä Mondeota ja Mazda6:ta, mutta suorituskyky paljon parempi kuin 1.8 Fordissa ja Mazdassa.
Hintaero eri moottorien välillä on mielestäni pieni Nissanilla, joten ei muuta kuin 2 litraanen.
kärryn? Jos sait, niin oliko luvattu värinäyttö?
nm.2.0 tekna traveller