Outoa kokemusta

Olimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa elämässämme Holiday Club esittelyssä. Olimme sekä ostoaikeissa että ajattelimme tutkia myyntitekniikkaa,koska mieheni myy hyvin kalliita teollisuuden osia ulkomaalaisille asiakkaille. Itsekin olen ihmissuhdetyössä,joten olimme kiinnostuneita myyjän käyttämistä tekniikoista. Ärsyttävää oli,että hän kertoi omasta elämästään kehuvaan sävyyn. Osakkeen hintaa ei kerrottu missään vaiheessa selkeästi,sanoimme miettivämme tottakai,näin isoa kauppaa vielä kahdestaan. Myyjä alkoi huutaa meille muiden asiakkaiden kuullen. Tilanne oli aika huvittava;myyjäpoika oli huomattavasti meitä nuorempi ja luultavasti koulutukseltaan alempi. Huutaa nyt asiakkaille julkisessa tilassa. Emme voineet kuin hämmästellä. että olemmeko todellakin Suomessa?
Jos haluatte kokemuksia,menkää lomaosakekaupoille.
71604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Osakkeet koetetaan saada myytyä heti ekalla tapaamisella. Myyjä pillastui kun tajusi ettei tule saamaan teistä provikkaa. Tuskin palaatte enää ostamaan, mutta vaikka palaisittekin, ette osuisi hänelle. Heti ostaminen perustellaan, juuri löytynneellä harvinaisella tuotteella joka normaalisti olisi jo myyty. Luultavasti kysymys on "vaihtokaupasta". Todennäköisesti on luvattu muutaman prosentin palkkio nopeasta kaupasta, tosin palkkio tulee hinnastosta jota tuskin näitte esittelyn aikana.
Itse lankesin, :(, mutta sain omani myytyä pois eikä tullut edes paljoa takkiin.
Hyvä osake hyvältä viikolta on ihan ok, mutta on hämmästyttävää kuinka salaseuramaisesti ko. yritys myy ja markkoinoi äärimmäisen kallista tuotetta.
Oletko itse kykynevänen päättämään 20.000 sijoituksesta parin tunnin varoitusajalla, tätä teiltä esittelyssä odotetaan.

N.E

Äänestä

surkuttelemaan, sillä sinun kuvaus sopii ihan hyvin minne vain. Näin se on auto-,rauta-,kiinteistö-,huonekalu-,jne ja jopa ravintolassa että asiakas joutuu aina pulaan ja jos ei osta tai käytä palveluita niin huonon palvelun saa nyky Suomessa. Mutta esimerkki oli sinulla hyvä sillä on jo vanha viisaus olla lomaosakemyyjän "hampaissa" mutta saahan sieltä aina lahjan.

Äänestä

Loma osake alalla 9 vuotta olleena että teillä on kyseisessä esittelyssä ollut tod.näköisesti kokematon myyjä!!!!Eikö myyjän tarkoitus ole nimen omaan nostattaa asiakkaita eikä itseään.....

Äänestä

Jos olisit itse paremmin koulutettu, niin ehkä tietäisit, että pilkun ja pisteen jälkeen tulee aina välilyönti. Ei kannattaisi kauheasti brassailla paremmalla koulutuksella, jos kirjoitus on noin ontuvaa.
Minäkin olen käynyt Holiday Clubin esittelyssä ja sain varsin ystävällisen kohtelun, vaikken osaketta ostanutkaan.
Hämmästytti myös tuo, että kirjoitat olevasi ihmissuhdetyössä... Niin miksi ne myyntitekniikat ihmissuhdetyössä kiinnostaa, ellet itse ole myyntityössä? Eiköhän se lahjatarjous kiinnosta meitä kaikkia esittelyissä käyjiä enemmän kuin myyntitekniikat...

Äänestä

Buyers are liars....

Näin se menee teidänkin tapauksessa.

Miksi ihmeessä kalliita teollisuudenosia ulkomaille myyvä edes viitsii vapaa-ajallaan mennä kuuntelemaan myyntipuhetta. Ei sieltä varmastikkaan ammenna uutta tekniikkaa.

Valehtelet muuten sanoessasi ettei tuotteen hintaa kerrottu missään vaiheessa. Mikäli olette saaneet kutsun HCF.n esittelyyn siinä kyllä kerrotaan hintahaarukka oikein selvästi.Ihan kirjoitettuna.

Voin vain säälien lukea tuota kirjoitustasi. Kuinka alentavaan sävyyn itse syyllistyt.
Kyllä noin korkeasti koulutettujen ihmisten luulisi osavan ottaa tuollaisen tapahtuman ihan huumorilla.

Miehesi myyjänä kyllä on ollut tiukoissa neuvotteluissa ja tietää kuinka toimia. `` Jos et kestä lämpöä, pysy pois keittiöstä ``

Miehesi varmastikkin kertoo itsestään pelkkää negatiivista kuten, edustamistan teollisuuden tuotteenosista, luodakseen hyvän myynti-ilmapiirin. Kertoopa varmasti surkeasta suhteestaan naiseen jonka kanssa käy osake esittelyissä, jo vain käy kauppa.

Positiivisuushan myy. Sanoitte harkitsevanne näin isoa kauppaa, Kun HCF.n osakkeiden hitahaarukka liikkuu 3500-27000 euron välillä ja rahoituskin löytyy. Ei varmastikkaan tarvitse harkita, olittehan te jo valmiisti harkinneet hankkivanne osakkeen.
Nykyään osakkeen ostaneet saavat harkita ostostansa lakisääteisen ajan. Joten luulisi kyllä reilussa viikossa normaali ihminen kyllä osaa sanoa kyllä tai ei.

Teille osui kohdalle uraansa ehkäpä aloittava henkilö.
Kokenut myyjähän olisi kääntänyt harkintanne voitokseen.

Harkita ??

Täytyykö teidän harkita ?

Tasoa ? Käyttöä ? JNE.. Joihin olisitte vastanneet EI yksi toisensa jälkeen. Lopuksi olisi löytynyt ensimmäinen teitä vaivaava kysymys johon vastaisitte KYLLÄ. Tämän asian hyvä myyjä olisi käsitellyt . Jäljelle olisi jäänyt talouspuoli eli raha. Ja olisitte ostaneet sen osakkeen ja harkinneet rauhassa kotona.

Sillä oikeasti kaikilla keskituloisilla on varaa kyllä hankkia osake jos vain halua ja käyttöä tuotteelle löytyy. On niitä ostaneet työttömät päivärahoillaankin.

Mutta itsekkin ulkomaankauppaa ja ns. ulkomaalaisille tuotteita myyvänä voin sanoa . Ettei todella hyvä tuloiset myyjät mitään osakkeita edes tarvitse.

Minä ainakin kerron konsernissa matkoja järjestävälle henkilölle minne haluan lomalle ja milloin. Hän järjestää matkan kuljetukset lentokentälle jne. Ainut asia minkä hoidan on maksupuoli. Se että asiat hoituvat vaihtojärjestelmän kautta tai bonusviikoilla on minulle yhden tekevää. Pääasia että se on helppoa.

Toivon teille oikein leppoisia esittely reissuja teille vastaisuudessakin. Kun niissä kymmenenkin kertaa käytte valkenee teillekkin mikäli osake lomailu sopii teille.

Äänestä

Menisin mielenkiinnolla tuollaiseen esittelytilaisuuteen kunhan kohdalleni vaan osuisi.

Esimerkiksi Espanjassa olemme käyneet 35 kertaa, useimmiten mantereella mutta myös Mallorcalla ja neljällä Kanarian saarella.

Yhtään esittelijää emme ole tavanneet.
Olemmeko liikkuneet väärään aikaan, väärissä paikoissa vai onnistuneet näyttämään riittävän köyhiltä (tyttäremme tulkinta)?

Ei ole aikomustakaan ostaa (ehkä se näkyy hahmostamme) mutta niin paljon on aiheesta polemisoitu että mielenkiinto heräsi jo vuosia sitten.

Eikä ole tyrkytetty Madeiralla, Kroatiassa eikä Turkissakaan. En tiedä onko siellä moista toimintaa.

Yli 20-vuotta sitten kävin kotipaikkakunnallani espanjalaisten asuntojen esittelytilaisuudessa.
Se oli asiallinen, suorastaan vaisu.

Mistähän tuollaisia esittelijöitä löytäisi?

Äänestä

Olemme olleet kahdessa lomaosake-esittelyssä ja myyjät ovat olleet täysin päinvastaisia. Ensin oli nuori naishenkilö joka puhui paljon itsestään ja elämästään. Rakensi luultavasti luottamusta?! Ja puhui epämääräisesti osakkeeseen liittyvistä asioista, kauppasi osaketta paikasta ja viikolta jota emme halunneet. Hän perusteli sen hyvyyttä sillä, että siitä saa paljon pisteitä. Toinen myyjä oli vanhempi mieshenkilö, joka kuunteli tarkasti toiveitamme, oli miellyttävä eikä tyrkyttänyt mitään. Päinvastoin, tuntui ettei ollut niin kiinnostunut myymään kuin kohtaamaan meitä. Arvaa kummalta ostimme?
Holiday clubin tehdyn kaupan voi myös PURKAA maksutta 14 vrk:n kuluessa, mikäli kirjoitti nimensä johonkin mitä ei haluakaan ostaa parin hyvin nukutun yön jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikkaampi kirjoitti:

Olimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa elämässämme Holiday Club esittelyssä. Olimme sekä ostoaikeissa että ajattelimme tutkia myyntitekniikkaa,koska mieheni myy hyvin kalliita teollisuuden osia ulkomaalaisille asiakkaille. Itsekin olen ihmissuhdetyössä,joten olimme kiinnostuneita myyjän käyttämistä tekniikoista. Ärsyttävää oli,että hän kertoi omasta elämästään kehuvaan sävyyn. Osakkeen hintaa ei kerrottu missään vaiheessa selkeästi,sanoimme miettivämme tottakai,näin isoa kauppaa vielä kahdestaan. Myyjä alkoi huutaa meille muiden asiakkaiden kuullen. Tilanne oli aika huvittava;myyjäpoika oli huomattavasti meitä nuorempi ja luultavasti koulutukseltaan alempi. Huutaa nyt asiakkaille julkisessa tilassa. Emme voineet kuin hämmästellä. että olemmeko todellakin Suomessa?
Jos haluatte kokemuksia,menkää lomaosakekaupoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu