tämä on tämmöne perusvalitus "miksei mulla oo elämää ja ystäviä" -tyyppine mitä nää suomi24 keskustelut on pullollaan.. nooh, kirjotampa kuitenkin.
oon 18-vuotias tytteli. tykkään eläimistä, liikunnasta ja musiikista. oon ulospäinsuuntautunu ja pirtsakka ihminen, joskus puhetta tulee niinku ei ois ikinä saanu puhua, toisaalta joskus, vähänkin isommassa seurassa, hiljenen ja olen se kuuntelija.
luulen että oon aika neutraali ihminen; kukaan ei jumaloi mua mutta ei myöskään vihaa. eli mä olen vaan.
pidän hauskanpitoa elämän tärkeimpänä, sillä elän tässä hetkessä. toisaalta en biletä useinkaan, vaikka bilettäminen on mielestäni paras tapa viettää aikaa. mulla ei vaan oo ystäviä joitten kans sitä tekis. aika säälittävää, eiks nii?
oon epäonnistunu mielestäni elämässä. toistaseks. oon lievään masennukseen taipuvainen (siis ei oo mitenkään diagnosoitu, ihan mun oma arvio) silloin kun oon yksin. viikonloput vietän yksin. inhoan viikonloppuja, ne ahistaa mua. mulla menee elämä hyvin maanantaista torstaihin asti ja sillon mun elämä miltei kukoistaa, kun saan virikkeitä. perjantaina aletaan puhuun mitä sitä tekis viikonloppuna ja ootan kammolla kun koulu loppuu.. siis täydellinen nolifer.
viikonloppuna tajuan ettei mun elämässä oo mitään sisältöä ja masennun siis. maanantaina alkaa uudet kujeet ja täytän itseni virikkeillä. haluan niin kovasti saada jotain tekemistä viikonlopuiksi! haluan haluan haluan!
ja huomatkaa että tämä on kirjoitettu lauantai-iltana.
mulla on pakkomielteitä syömisen suhteen. oon parantunu bulimiasta mutta joskus tuntuu pakkomielle ruoan suhteen ei ole häipynyt vieläkään. ihan hoikka olen, miltei jopa normaalipainoinen.
voikun kaverini ovat joskus sanoneet että saisin "kenet tahansa" pojista jos vain haluaisin. mutta minä en halua. rakkauselämäni on siis hiljaista. en halua mitään muuta niin kovasti kuin saada kavereita joiden kanssa voidaan soitella lauantai- ja perjantai iltoina, mitä tehdään..
tuntuu siis että elämä on paskana. nyt. parinpäivän päästä taas pakkomielteisenä virikkeissä kiinni. mitä vittua mä teen?!
kiitos jos jaksoitte lukea tämän valituksen ja vielä kiitollisempi olen jos jaksatte vastatakkin.
oon 18-vuotias tytteli. tykkään eläimistä, liikunnasta ja musiikista. oon ulospäinsuuntautunu ja pirtsakka ihminen, joskus puhetta tulee niinku ei ois ikinä saanu puhua, toisaalta joskus, vähänkin isommassa seurassa, hiljenen ja olen se kuuntelija.
luulen että oon aika neutraali ihminen; kukaan ei jumaloi mua mutta ei myöskään vihaa. eli mä olen vaan.
pidän hauskanpitoa elämän tärkeimpänä, sillä elän tässä hetkessä. toisaalta en biletä useinkaan, vaikka bilettäminen on mielestäni paras tapa viettää aikaa. mulla ei vaan oo ystäviä joitten kans sitä tekis. aika säälittävää, eiks nii?
oon epäonnistunu mielestäni elämässä. toistaseks. oon lievään masennukseen taipuvainen (siis ei oo mitenkään diagnosoitu, ihan mun oma arvio) silloin kun oon yksin. viikonloput vietän yksin. inhoan viikonloppuja, ne ahistaa mua. mulla menee elämä hyvin maanantaista torstaihin asti ja sillon mun elämä miltei kukoistaa, kun saan virikkeitä. perjantaina aletaan puhuun mitä sitä tekis viikonloppuna ja ootan kammolla kun koulu loppuu.. siis täydellinen nolifer.
viikonloppuna tajuan ettei mun elämässä oo mitään sisältöä ja masennun siis. maanantaina alkaa uudet kujeet ja täytän itseni virikkeillä. haluan niin kovasti saada jotain tekemistä viikonlopuiksi! haluan haluan haluan!
ja huomatkaa että tämä on kirjoitettu lauantai-iltana.
mulla on pakkomielteitä syömisen suhteen. oon parantunu bulimiasta mutta joskus tuntuu pakkomielle ruoan suhteen ei ole häipynyt vieläkään. ihan hoikka olen, miltei jopa normaalipainoinen.
voikun kaverini ovat joskus sanoneet että saisin "kenet tahansa" pojista jos vain haluaisin. mutta minä en halua. rakkauselämäni on siis hiljaista. en halua mitään muuta niin kovasti kuin saada kavereita joiden kanssa voidaan soitella lauantai- ja perjantai iltoina, mitä tehdään..
tuntuu siis että elämä on paskana. nyt. parinpäivän päästä taas pakkomielteisenä virikkeissä kiinni. mitä vittua mä teen?!
kiitos jos jaksoitte lukea tämän valituksen ja vielä kiitollisempi olen jos jaksatte vastatakkin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"voikun kaverini ovat joskus sanoneet että saisin "kenet tahansa" pojista jos vain haluaisin. mutta minä en halua. rakkauselämäni on siis hiljaista. en halua mitään muuta niin kovasti kuin saada kavereita joiden kanssa voidaan soitella lauantai- ja perjantai iltoina, mitä tehdään.."
siis tottakai voisin alkaa seurustelemaan. mutta siis kaverini sanoivat että en halua jätkää itselleni. jos haluaisin, saisin sellaisen.
Heh.. Alku tosta sun viestistä tuli ku suoraan mun elämästä :D
Ei se elämä aina o helppoo.. joskus masentaa ja ei mee vaan hyvin. vaikkei syytä ite ehkä halua tai vaan pysty selittämään.
Pitää vaa koittaa kestää :)
Itsekin kaipailisin kavereita, jonka kanssa tehdä viikonloppuisin jotain. Etkö niille kavereillesi voisi sitten ehdottaa, että menisitte vaikka joku pe klubittamaan?
Olen itse 18-vuotias poika ja minulla on sama ongelma. Ei ole tarpeeksi kavereita joiden kanssa viettää vapaa-aikaa ja monesti saa viettää illan yksin.
Yksi kaveri on, jonka kanssa käymme baareissa, mutta hän on eri koulussa ja hänellä on muita kavereita ja jos seuraan littyy joku hänen tuttu olen aina pihalla kaikesta.
Pelottaa millainen on tulevaisuuteni 10-vuoden päästä? Todennäköisesti elämäni on silloin pelkää työtä/opiskelua vailla ihmissuhteita.
en oo sun kohtalotoveri tai mitään mutta kerron nyt kuitenkin oman asiani :D . Mä oon aivan päinvastainen ihminen kun sinä eli käyn lähes joka viikonloppu baarissa ja kavereita riittää.
mutta ei sekään välttämättä mitään unelma elämää ole , känni mokaukset ja mainekkin voi mennä, kaveri vietti just perjantai yön putkassa. viikonloppuni keskittyy siis siihen että juon joko perjantaina tai lauantaina se ilta on hauskaa, sitten onkin kamala krapula ja viikonloppu ohitse. koulussa minulla on monta kaveria silti koko viikon odotan sen loppua että pääsee taas juhlimaan , että en tiedä onko siinäkään mitään hienoa. käsitin kuitenkin että sulla on koulussa kavereita,pyydä niiltä jos pääsisit mukaan rohkeasti vaan. (: mutta älä asetu samaan muottiin missä minä olen.
Eikö olisi aika tylsää luettavaa, jos kaikki vain kehuisi miten ihanaa elämä on? Ei siintä syntyisi kunnon keskustelua.
En tiedä sitten mitä ihmiset ajattelevat, kun tänne kirjoittavat. Ajattelevatko he saavansa täältä vastauksen kaikkiin elämänsä ongelmiin, vai toivovatko kenties tapaavansa kohtalotovereitaan?
Itse olen kanssa vähän samanlainen neutraali tyyppi, jolla on jonkin verran ystäviä, mutta oikeita kavereita ei juurikaan ja vapaa ajalla sosiaalinen elämäni on käytännössä nollassa. En väitä, että suuremmin bilettämään kaipaisin, kun en oikein viihdy suuremmissa porukoissa, mutta olisihan se siistiä, jos olisi joku jonka kanssa suunnitella esim. mitä viikonloppuna tehtäisiin.
samanlaine ku mie ja aika sama homma mulla eli ei tekemistä viikonloppuisin ja luonne ym. on kuin miulla..aivan ku ois ite kirjottanut..ite oon 17v.