Elän vain kerran

omien varojen mukaan pitää elää.

jos aikoo lapsia, on hyvä olla säästössä jotain,
koska meillä ei kolmelle lapselle kahdelle aiuisselle riittänyt vaikka,
ne aikuiset kävivät vakinaisessa työssä ja tuli yli 5000 € bruttona.

joka elo-joulukuu meni tilit miinuksen suuntaan.

kun oli säätöjä,
ei se mutta haitannut kuin
vähän harmitti, eikä kovin vähää.


Sanon vaan, raha on aika tärkeä,
onnen ja rakkauden tuoja, varsinkin se että osaa säästää.

Millä rahalla esim. matkustat, jos et säästä? Kyllä mun täytyy säästellä matkarahoja, jos haluan päästä kauemmaksi kuin naapurimaihin.

Niin se homma etenee.
Elämä menee hienosti eteenpäin niinkauan kun rahaa piisaa, sen jälkeen ollaan taas pa seuraavaan tiliin.
Tätä touhua voi hyvin tehdä jonnekin reilusti kolmekymppiseksi asti ja pyörittää siinä sivussa rennosti irtosuhteita.

Mutta kaikille tulee lopuksi elämä vastaan.
Huomaat että ne kaverit on vierestä häipyneet kuka kauemmas hyviin töihin, kuka tossun alle, kuka jo puskee koiranputkea..

Jos vielä 40-kymppisenä ei elämässä ole muita tavoitteita kuin oman pään sekoittaminen viinalla ja huvituksilla on se menossa hukkaan.
Aamut lähtevät nitisten käyntiin kun nivelet alkavat pikkuhiljaa vertyä, nuoremmaksi ei tule kukaan.

Tuttavapiirissä on niitä tylsiä tyyppejä jotka ei lähteneet baanalle juhlimaan, mutta niillä on asunnot ja autot sekä pankissa rahaa, joillain on vene. Työnteolla ja säästämisellä on täälläkin kovan verotuksen maassa saada huomattavasti enemmän loppupelissä.

Rahan kerääminen vain rahan vuoksi ei ole mielekästä siinä on oltava tavoite, mikäli se on riittävän hyvä niin homma pyörii sujuvasti.
Pelkällä pankkitili säästämisellä ei vaurastu, vaan se vaatii jonkinasteista sijoittamista.
Sekään ei ole ongelma sillä netti ja kirjasto on keksitty, aiheesta on suorastaan runsauden pula.

On turha mennä elintasokilpailuun mukaan ja ostaa kaikkea krääsää ja todella typerää ostaa velaksi krääsää.
Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Eli kun ostaa niin ostaa sellaista tavaraa jota oikeasti tarvitsee ja sellaista laatua että se kestää käyttöä ja näyttöä enemmän kuin sen yhden vuoden tai sesongin, muuten ostos on epäonnistunut.

Yhteiskunta rakentuu kulutuksen varaan jota pyritään kaikin keinoin lisäämään, on vaikeaa kieltäytyä tai olla ostamatta sellaista mitä ei tarvitse, mutta siihen voi ja kannattaa kehittää itselleen sopivat metodit.
Ympäristö ja ystävät usein pakottavat ja edellyttävät tietynlaista käytöstä, voi yrittää nostaa itsensä hieman ylemmäs ja pyrkiä tarkastelemaan asiaa kokonaisuutena että onko se sen arvoista, onko todellakin lyötävä rahaa roskaan vain siksi että muut tekevät niin.
Siihen voi kehittää sopivat argumentit ja selitykset millä voi välttää tuhlauksen.

Raha on edelleen tabu, siitä ei voi useinkaan puhua ja sen oleminen luo käyttöpaineita itselle ja ympäristölle, on usein parempi olla siitä hiljaa ja sijoittaa se siten ettei myöskään itse saa sitä lyötyä mihinkään heräteostokseen.

Ne jotka sanovat ettei raha tuo onnea, puhuvat muiden rahoista.

sitten elämäntilanne muuttui ja myös ajatusmaailmakin ja olen harmitellut että miksi en silti voinut verrata hintoja kun oli rahaa. Sitä osti vaan ja nosti hyllyltä tavarat kärryyn ja osti matkoja vertailematta halvempia kohteita jne jne. miksi sitä ei voisi silti miettiä mihin rahansa syytää, vaikka kerran täällä vain eletään. Onhan se hienoa kun/jos on säästöä pahan päivän varalle. Tai jos liikaa fyrkkaaa tuppaa olemaan niin osta sitten vaikka ylimääräisellä kehitysmaihin vuohia, lehmiä, maksa terveydenhoitajan vuoden palkka tai kylälle kaivo. Tulee hyvä karma ja älyttömän hyvä mieli. :)

Kyse on vain perusasenteesta.
Elääkö omien tarpeidensa mukaan vaan ryhtyykö kulutuksella todistelemaan muille omaa erinomaisuuttaan.

Meille on säästämättä jäänyt säästöön.
Vaimo oli aikanaan lasten kanssa kotona saamatta lapsien lisäksi mistään mitään.
7:n vuoden jälkeen hän meni markettiin iltakassaksi, 18h/vko.
Lisätulosta huolimatta ei kulutuksemme muuttunut yhtään.

40:nä ryhdyimme suunnittelemaan omaehtoista työnteon lopetusta.
Emme ole tinkineet mistään mutta mitään emme ole hankkineet myöskään toisten vuoksi.
Esimerkiksi keskiluokkaisen auton olen vaihtanut tehdasuuteen noin 14-vuoden/300000km:n jälkeen.

Nautimme vapaudesta 53/48 vuotiaina lopettaa töissä käynti.
Siihen mennessäkin olimme matkailleet kaikki lomamme.

Harkinta mitä todella tarvitsee riittää keskitulosella työläisperheelläkin rahan kertymiseen.
Tosin olen hieman leikkinyt pörssissä pienellä alkupääomalla.

Köyhä ei ole se jolla on vähän vaan se joka haluaa enempää ( Seneca ).