mikä on teidän mielipiteenne animesta??
anime on aivan mahtavaa katsottavaa, ja mielikuvitusta ei puutu!
Anime
6
499
Vastaukset 6
- XwayUP
Ite tykkään animesta niin maan hemmetisti(enkä ole mikään valikoiva, aka. melkein kaikki menee), eroaa noista länsimaalaisista siinä että aiheet ovat erilaisia ja hiukan aikuismaisempia (suurinta osaa animestahan ei olekaan tarkoitettu pikku-naperoille), myös hentai menee mukavasti, tälläkin hetkellä kesken seitsemisen sarjaa ja muutama hentai-anime
- Quinc.y
Kyllä Anime on Mahtavaa. Tässä maietinkin että mitäköhän tekisin, jos en ois ikinä alottanut edes katsomaan animea.
Jaa jaa että hentaita :P khyllähän sitä itekkin on ihan pikkusen tultu katottua. - vampira-87
varmaan suurin syy siihen miksi pidän niin kovasti animesta on se, että japanilaiset keksivät ihan älyttömän hyviä tarinoita. On niin paljon kaikkea erilaista.
Pienenäkin aina ärsytti kun useissa piirretyissä, joita telkkarista näytettiin, oli opettavainen tarina ja ne olivat tylsiä. Ja kun nyt miettii, parhaimmat piirretyt mitä katsoi pienenä olivat animea. Ja varmaan tästä syystä. Ne kiinnostivat. Tarinat olivat hyviä ja mielenkiintoisia.
Muualtakin onneksi tuli muutamia hyviä piirrossarjoja, jotka pääsivät ihan telkkariin asti. Mutta japanista ne suurimmaksi osaksi tuli, joista diggasin.
Ja kaiken mieluiten katson animaatioina, koska yksinkertaisesti rakastan niitä. Länsimaalaiset animaatiot ovat huomattavasti ohuempia juoneltaan, eivätkä uskalla tarjota kovinkaan monipuolista maailmankuvaa. Lapsena tykkäsin eniten animesta(en tosin silloin piirrettyjä erotellut toisistaan) koska niiden maailma ei ollut niin mustavalkoinen. Lisäksi ne vaan sattuvat olemaan tosi hyvännäköisiä katsoa. (mielipide)
- ichigo-79
animessa, että hyvä ei ole aina niin hyvä ja pahakaan ei välttämättä täysin paha...ja hyvä ei aina läheskään voita ...;) koskaan ei tiedä mitä tapahtuu...ja onhan se upeaa nähdä lempi manga hahmonsa seikkailevan ^¤^...niin ikään livenä ;)
usein se kaikkein viattomimmalta ja suloisimmalta vaikuttava hahmo onkin se kaikkein järkyttävin hahmo lopussa...;)
- hmm....
Jos vaikka vertaa mangaan, niin onhan ne jotkut mangasta animeen käännetyt sarjat aika pitkäveteisiä...
Mut kyllä anime on parempaa kun muumaalaiset piirrossarjat.
No oikeestaan en pidä animestä niin paljoa kun mangasta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561244- 17861
- 68752
- 63735
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69698Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131635Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9580Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i10536Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45528Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �121501- 4492
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24483Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16441
- 70438
- 36435
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 34414