Maalaiskunta

Mikseivät Jyväskylän kaupunki ja maalaiskunta ole vieläkään yhdistyneet? Ei kai kukaan oikeasti ole identiteetiltään jyväskylänmaalaiskuntalainen? Jos Jyväskylän maalaiskunnan asukkaalta kysytään, missä päin Suomea hän asuu, niin ei kai hän vastaa, että Jyväskylän maalaiskunnassa. Kai hän sanoo ihan yksinkertaisesti asuvansa Jyväskylässä. Jyväskylän jako kaupunkiin ja maalaiskuntaan vaikuttaa vuonna 2006 todella kummalliselta. Missään muualla Suomessa ei enää ole tällaisia naurettavia kaupunki-maalaiskuntapareja. Esim. Seinäjoen maalaiskunta liitettiin Seinäjoen kauppalaan vuonna 1959, Kuopion maalaiskunta Kuopion kaupunkiin ja Siilinjärven kuntaan vuonna 1969, Kajaanin maalaiskunta Kajaanin kaupunkiin vuonna 1977, Porvoon maalaiskunta Porvoon kaupunkiin ja Heinolan maalaiskunta Heinolan kaupunkiin vuonna 1997, Mikkelin maalaiskunta Mikkelin kaupunkiin vuonna 2001 ja Rovaniemen maalaiskunta Rovaniemen kaupunkiin vuonna 2006. Miten Jyväskylän kaupunki ja maalaiskunta eroavat näistä kadonneista kaupunki-maalaiskuntapareista? On tosin vielä Vantaa, Pedersören kunta ja Keminmaa, joiden nimet olivat aiemmin Helsingin maalaiskunta, Pietarsaaren maalaiskunta ja Kemin maalaiskunta.

Jyväskylän kaupunkimaisen ja maalaismaisen alueen raja ei sitä paitsi käy yksiin kaupungin ja maalaiskunnan rajan kanssa. Jyskän ja Palokan kohdilla kaupunkitaajama jatkuu yhtenäisenä maalaiskunnan puolelle. Toisaalta kaupungin puolella Taka-Keljossa on täyttä metsää.

Meneillään oleva Korpilahden ja kaupungin liitos vaikuttaa omituiselta. Maalaiskunta on ilmaissut, että voisi hyvinkin luovuttaa Jyväskylälle maata niin, että puuttuva (!) maayhteys Korpilahdelle syntyisi. Loisiko tämä muka käytännön yhteyden Jyväskylän kaupungin ja kaukaisen Korpilahden välille? Ymmärrän, miksi maalaiskunta kannattaa Korpilahden liittymistä kaupunkiin. Siksi, että maalaiskunnan päättäjät, jotka vastustavat kaupunki-maalaiskuntaliitosta, voisivat joka käänteessä vedota siihen, että kaupungilla ei ole enää maasta pulaa. Toisaalta taas kaupungin päättäjät, jotka kannattavat kaupungin ja maalaiskunnan yhdistymistä, voisivat sanoa, että eihän Korpilahdella olevasta tonttimaasta hyötyä ole, kun tontteja pitäisi saada lähempää. Ja sitten kaupungin ja maalaiskunnan välinen liitosvääntö vain jatkuisi.

Oudolta tuntuvat ne puheet, että Jyväskylän pitäisi laajentua Hankasalmelle asti. Kyllä tällaista sekoilua tosin muissakin kaupungeissa esiintyy, esim. Lahti himoitsee laajentumista koko Päijät-Hämeen kokoiseksi.
2435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä en ainakaan mitään maaseutukuntia halua kaupunkiin liitettävän. Sieltä tulee vaan lisää bensafasisteja -- siellä maallahan on jokaisella pakko auto olla -- vaatimaan kunnan elimien kautta suoraan lisää teitä ja parkkipaikkoja, tuhoamaan kaupunkia. Ei kiitos sellaiselle.

Äänestä

Ei kai maalaiskuntalaiset liitosta vastaan ole, vaan muutamat kallispalkkaiset maalaiskunnan virkamiehet.
Lypsetään kunnan rahat omiin taskuihin ja puhutaan samalla miten palvelut heikkenisi liitoksen myötä. Joskus se tuomio tulee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Järjen ääni kirjoitti:

Mikseivät Jyväskylän kaupunki ja maalaiskunta ole vieläkään yhdistyneet? Ei kai kukaan oikeasti ole identiteetiltään jyväskylänmaalaiskuntalainen? Jos Jyväskylän maalaiskunnan asukkaalta kysytään, missä päin Suomea hän asuu, niin ei kai hän vastaa, että Jyväskylän maalaiskunnassa. Kai hän sanoo ihan yksinkertaisesti asuvansa Jyväskylässä. Jyväskylän jako kaupunkiin ja maalaiskuntaan vaikuttaa vuonna 2006 todella kummalliselta. Missään muualla Suomessa ei enää ole tällaisia naurettavia kaupunki-maalaiskuntapareja. Esim. Seinäjoen maalaiskunta liitettiin Seinäjoen kauppalaan vuonna 1959, Kuopion maalaiskunta Kuopion kaupunkiin ja Siilinjärven kuntaan vuonna 1969, Kajaanin maalaiskunta Kajaanin kaupunkiin vuonna 1977, Porvoon maalaiskunta Porvoon kaupunkiin ja Heinolan maalaiskunta Heinolan kaupunkiin vuonna 1997, Mikkelin maalaiskunta Mikkelin kaupunkiin vuonna 2001 ja Rovaniemen maalaiskunta Rovaniemen kaupunkiin vuonna 2006. Miten Jyväskylän kaupunki ja maalaiskunta eroavat näistä kadonneista kaupunki-maalaiskuntapareista? On tosin vielä Vantaa, Pedersören kunta ja Keminmaa, joiden nimet olivat aiemmin Helsingin maalaiskunta, Pietarsaaren maalaiskunta ja Kemin maalaiskunta.

Jyväskylän kaupunkimaisen ja maalaismaisen alueen raja ei sitä paitsi käy yksiin kaupungin ja maalaiskunnan rajan kanssa. Jyskän ja Palokan kohdilla kaupunkitaajama jatkuu yhtenäisenä maalaiskunnan puolelle. Toisaalta kaupungin puolella Taka-Keljossa on täyttä metsää.

Meneillään oleva Korpilahden ja kaupungin liitos vaikuttaa omituiselta. Maalaiskunta on ilmaissut, että voisi hyvinkin luovuttaa Jyväskylälle maata niin, että puuttuva (!) maayhteys Korpilahdelle syntyisi. Loisiko tämä muka käytännön yhteyden Jyväskylän kaupungin ja kaukaisen Korpilahden välille? Ymmärrän, miksi maalaiskunta kannattaa Korpilahden liittymistä kaupunkiin. Siksi, että maalaiskunnan päättäjät, jotka vastustavat kaupunki-maalaiskuntaliitosta, voisivat joka käänteessä vedota siihen, että kaupungilla ei ole enää maasta pulaa. Toisaalta taas kaupungin päättäjät, jotka kannattavat kaupungin ja maalaiskunnan yhdistymistä, voisivat sanoa, että eihän Korpilahdella olevasta tonttimaasta hyötyä ole, kun tontteja pitäisi saada lähempää. Ja sitten kaupungin ja maalaiskunnan välinen liitosvääntö vain jatkuisi.

Oudolta tuntuvat ne puheet, että Jyväskylän pitäisi laajentua Hankasalmelle asti. Kyllä tällaista sekoilua tosin muissakin kaupungeissa esiintyy, esim. Lahti himoitsee laajentumista koko Päijät-Hämeen kokoiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu