Nih. Minua kun hermostuttaa se, että fantasiakirjoja suomennetaan hirveän vähän. Tahtikaan ei ole mikään päätähuimaava.
Otetaanpa esimerkiksi Terry Pratchett. Kirjoittanut ties kuinka monta kirjaa (nelisenkymmentä?), suomennettu niistä on laskujeni mukaan 10. Ja esimerkiksi kirja Pyramidit on kirjoitettu vuonna 89 ja suomennettu 02..
Marion Zimmer Bradleylta on suomennettu -kolmeko kirjaa?
Anne Riceltä on suomennettu vampyyritrilogia, ja hänkin on kuitenkin kirjoittanut kaikenlaista runsain mitoin.
Ymmärrän toki, ettei ihan kaikkea keretä millään suomentamaan, mutta mielestäni parantamisen varaa silti olisi.
On tietysti etu, että pystyy lukemaan kirjoja englanniksikin, mutta mielelläni lukisin niitä suomeksikin.
Otetaanpa esimerkiksi Terry Pratchett. Kirjoittanut ties kuinka monta kirjaa (nelisenkymmentä?), suomennettu niistä on laskujeni mukaan 10. Ja esimerkiksi kirja Pyramidit on kirjoitettu vuonna 89 ja suomennettu 02..
Marion Zimmer Bradleylta on suomennettu -kolmeko kirjaa?
Anne Riceltä on suomennettu vampyyritrilogia, ja hänkin on kuitenkin kirjoittanut kaikenlaista runsain mitoin.
Ymmärrän toki, ettei ihan kaikkea keretä millään suomentamaan, mutta mielestäni parantamisen varaa silti olisi.
On tietysti etu, että pystyy lukemaan kirjoja englanniksikin, mutta mielelläni lukisin niitä suomeksikin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuppaavat olemaan sitä heikompaa tasoa mitä nopeammin ko kirjailijan tuotantoa halutaan markkinoille - vrt. ekat suomennetut PTerryn kirjat, 'Karjupukkiin asti tai niille main, ja sitten nämä uudet... ei hyvä, ei. Vanhan lukioarvostelun mukaisia 9 pisteen virheitä löytyy niistä kummemmin etsimättä. Ja joku Portissa kommentoi Jalavan kykyä "löytää sekä suomen- että englannin kieltä taitamaton kääntäjä, joka ei tiedä myöskään fantasiasta mitään" Cunninghamin (silloin) tuoreimman kirjan käännöksestä. Kyllähän sitä _saa_ tavaraa ulos nopeasti, mutta kun se sitten näkyy jäljessäkin, valitettavasti.
Se on aika ärsyttävää kun niitä suomennetaan vähän, mutta usa'ssa niitä kulkaistaan melkein koko ajan, sillä siellähän niitä kirjailijoita asuu.
Itse pitäisi alkaa taas lukemaan kirjoja, mutta ei ole oikeen ehtinyt, kun ollut koulussa ja kokeita ja rästitenttejä.
Mutta joitain kirjoja ei sitten taasen saa joita haluaa lukea.
haluat lukea käännöstä, jos kerran pystyt alkukielisen lukemaan?
Jotenkin tuntuu että siitä suomenkielisestä saa enemmän irti. Suomenkieliseen on niin paljon helpompi keskittyäkin. Tai en minä tiedä.
Ja esimerkiksi molemmat siskoni tykkäävät myös lukea fantasiaa, mutta he taas eivät osaa englantia niin hyvin.. Enkä usko että he ovat ainoita.
Jos on syntyperältään suomenkielinen, ei voi ikinä saada jonkun muun kielisestä irti niin paljoa kuin suomalaisesta. Aina on joitain sanontoja tai uusia sanoja, joita ei välttämättä tajua, ainakaan heti. Esim. nimistö on fantasiakirjoissa aika usein merkityksellistä (no, vetäisen nyt vaikka Harry Potterin tähän esimerkiksi -ihan rehellisesti; McGonagal?). Jos lukee englanniksi, täytyy miettiä tarkaan jokaisen uuden henkilön kohdalla onko nimessä nyt jotain 'ennustavaa'. Tämä ei, ainakaan minun mielestä, ole kovin mukavaa.
Tähänhän voi nyt joku vastata, että alkuperäiskieli on aina parempi. Se on sitten ihan toinen mielipide, enkä ala väittää vastaan. Voi niinkin ajatella. (alkuperäiskieli on kyllä todella paljon parempi kuin huono suomennos...)
Nyt kun fantasiaa on lukenut jo monta vuotta on varsin selvää että suomettavien kirjojen määrä on kasvanut lähes räjähdysmäisesti. Silloin kun aloitin fantasian lukemisen kirjoja suomennettiin vain pari vuodessa ja kirjaston hyllystä löytyi alle kymmenen fantasiakirjaa. Nyt kun tämä fantasian suosio on kasvantu (ja kirjojen myynti), myös kirjoja suomennettaan yhä suuremmalla vauhdilla - ja huonommalla laadulla. Suomennettua fantasiaa on toki vielä vähän, mutta se määrä on nopeasti kasvussa.
Kirjojen suomentamisesta on paljon keskusteluja
Suomentamisen huono laatu:
http://www.risingshadow.net/bboard/cgi-bin/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic&f=2&t=000480
Käännös vai alkukielellä?
http://www.risingshadow.net/bboard/cgi-bin/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic&f=2&t=000454
Minua ei niinkään huoleta se että kirjoja ei suomenneta koska onnekseni osaan ja pystyn lukemaan niitä myös englanniksi. Se mikä minua harmittaa on että kirjoja ei löydy suomesta.Kun ei ole luottokorttia ei voi myöskään ulkomailta tilata netin kautta... En tiedä muista mutta M. Z. Bradleyn Darkover sarjaan on mahdotonta löytää kaikkia osia. Toivoni lepää kaverissa joka on vaihtooppilaana Kanadassa, jopa sieltä sitten...
Oletko kokeillut suomalainen.com tai bookplus.fi verkkokauppoja?
Itse luen sekä suomeksi että englanniksi, ja molemmissa on mielestäni hyvät puolensa. Suomeksi pystyy lukemaan nopeammin eikä tarvitse niin paljon keskittyä siihen mitä lukee (varsinkin jos kyseessä on kirja jonka haluaa vaan nopeasti "lukaista"). Toisaalta varsinkin puhekielinen englanti tuntuu kääntyvän suomeksi aika kankeasti, ja sitä huomaa miettivänsä, että tuokin olisi varmaan kuulostanut alkuperäiskielellä paljon paremmalta... Huono suomennos voi vesittää kirjasta esimerkiksi huumorin lähes kokonaan pois.
Englanniksi taas jää aina vähän ymmärtämättä, kun aina ei jaksa yhden sanan takia alkaa kurottelemaan sanakirjaa kohti, varsinkin jos asiayhteyden ymmärtää. Jos haluaa harjoitella lukemaan englanniksi, niin esimerkiksi sarjakuvista on mielestäni hyvä aloittaa, kun siinä kuitenkin kuvitus tukee tekstiä.