Niihin aikoihin -81 tai -82 kun skeidologia tuli Suomeen Ruotsin kautta tapasin Tukholmasta tulleen skeidologin, jonka ainakin väitettiin olevan korkealla tasolla. Hän sanoi maailman olevan aivan skitsofreeninen ja siksi täällä saa tehdä mitä haluaa ilman mitään moraalista vastuuta tekemisistään. En tiennyt mitään silloin skeidologiasta. Tapaamisen järjesti ystävättäreni ja hänen ystävättärensä poikaystävä oli tämä skeidologi. Vietimme iltaa neljästään. Muistan että minua varoiteltiin etten saa yhtään haastaa tai ärsyttää ko. herraa. Hänestä huokunut moraalinen rappio ja vastenmielisyys jäi mieleeni. Sittemmin unohdin asian, mutta se on myöhemmin palautunut mieleeni joutuessani tappelemaan skeidojen kanssa.
Skitso maailma
BackUp
341466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Pieni palapeli:
80-luvun alussa Suomessa kävi korkea-arvoinen ruotsalainen skeido. Todennäköisesti jokainen kirkkoskeido tietää kuka oli kyseessä.
Tällä ruotsalaisella skeidolla oli skeido tyttöystävä ja tällä taas skeido ystävätär. Skeidon ystävättären poikaystävä oli sitten BackUp, joka taas ei ollut skeido, vaan on viimeisen 20 vuoden ajan tapellut saadakseen ystävättärensä eroon skeidologiasta.
Ja tämän kaiken jälkeen väität, että olet varovainen, ettei kukaan vaan tunnista sinua!!?? Anna mun kaikki kestää!
Silloinen tyttöystäväni ei mitenkään hurahtanut skeidologiaan kuten en minäkään. Kirjoituksen aiheena oli käsitys maailmasta skitsona paikkana ja sen käsityksen seurauksista.
Väitit kuitenkin joutuneesi "tappelemaan skeidojen kanssa"? Ihanko vaan huviksesi tuollaista sitten harrastelet...?
eri yhteydessä kauan jälkeen erään järjestön puitteissa. Nämä eivät liity yhteen.
>>eri yhteydessä kauan jälkeen erään järjestön puitteissa.
järjestöjä ja yrityksiä, joissa heistä on ollut vaivaa. Yllättävän paljon.
...ketä tarkoitat "heillä"? Miksi et suoraan sano, että ongelmien aiheuttajana on esim. Dianetiikkakeskus? Vai onko kyseessä samanlainen ajattelu kuin männävuosina, jolloin kaikkien ongelmien alkulähteenä kerrottiin olevan juutalaisuus...?
mikä ryhmittymä oli takana - luultavasti ei kuitenkaan dianetiikkakeskuksen väkeä. Kyse oli kuitenkin scientologeista. Siinä on aivan riittävästi yksilöintiä mulle. Täysin epäasiallinen tuo juutalaisten vetäminen mukaan. Hehän olivat syntipukkeja ilman omaa aktiivista osuutta - tässä tapauksessa scientologit olivat hyökkäävä osapuoli. Voi noita sun vääntelyitä, Xenu sentään!
Mielestäni juutalaisuusvertaus ei ole niinkään kaukaa haettua. Et kykene nimeämään mitään scientologi"ryhmittymiä", mutta silti kyseessä olivat mielestäsi juuri scientologit, joiden uskomukset nimenomaisesti tekivät heistä niin perinjuurin hankalia.
Kun italialainen pedofiilipastori jää kiinni seksuaalisesta hyväksikäytöstä, onko teon syynä mielestäsi henkilön a) kansalaisuus, b) uskonnollinen näkemys, c) ammatti vai d) kieroutunut seksuaalisuus?
Pitäisikö siis a) sulkea vankilaan kaikki italialaiset, b) kaikki katoliset, c) kaikki papit vai d) mahdollisesti selvittää tämä yksittäistapaus ja rangaista teon tekijää?
>>Mielestäni juutalaisuusvertaus ei ole niinkään kaukaa haettua.
On se.
>>Et kykene nimeämään mitään >>scientologi"ryhmittymiä", mutta silti kyseessä >>olivat mielestäsi juuri scientologit, joiden >>uskomukset nimenomaisesti tekivät heistä niin >>perinjuurin hankalia.
Juuri näin - tai pikemminkin heidän tarkoituksensa aiheuttaa hämminkiä aiheutti hankaluuksia. He sotkevat, sotkevat ja sotkevat asioita.
>>Kun italialainen pedofiilipastori jää kiinni >>seksuaalisesta hyväksikäytöstä, onko teon syynä >>mielestäsi henkilön a) kansalaisuus, b) >>uskonnollinen näkemys, c) ammatti vai d) >>kieroutunut seksuaalisuus?
Kohta d).
>>Pitäisikö siis a) sulkea vankilaan kaikki >>italialaiset, b) kaikki katoliset, c) kaikki >>papit vai d) mahdollisesti selvittää tämä >>yksittäistapaus ja rangaista teon tekijää?
Kohta d)
Tietenkin ymmärrän mitä ajat takaa, mutta teet sen huonosti. Esim. ne skientologit, joiden kanssa jouduimme vääntämään olivat huomattavasti taitavampia ja vaarallisempia. Sinä ilmeisesti vasta harjoittelet asioiden vääntelyä.
>>Mielestäni juutalaisuusvertaus ei ole niinkään kaukaa haettua.---
On se.>Juuri näin - tai pikemminkin heidän tarkoituksensa aiheuttaa hämminkiä aiheutti hankaluuksia. He sotkevat, sotkevat ja sotkevat asioita.>Tietenkin ymmärrän mitä ajat takaa, mutta teet sen huonosti. Esim. ne skientologit, joiden kanssa jouduimme vääntämään olivat huomattavasti taitavampia ja vaarallisempia. Sinä ilmeisesti vasta harjoittelet asioiden vääntelyä.
>>Mielestäni juutalaisuusvertaus ei ole niinkään kaukaa haettua.---
On se.
>>*Miten niin? Analogia on mielestäni ihan selvä.---
Ei minusta.>Tämä on sinun käsityksesi enkä yhdy siihen, koska
en jahtaa ketään, yleistykset koskevat yleistettäviä piirteitä enkä leimaa ketään aiheetta.>*Yksittäistapausten perusteella leimaatte kaikki riippumatta siitä, ovatko nämä toimineet moraalittomasti tai eivät.---
Mielestäni tuollaista ei ole esiintynyt.>*Siis KETKÄ sotkivat? ---
Kyseiset skientologit. Et siis esim. sinä.>Ilmeisesti ryhmittymällä ei ole nimeä, mutta varmuus skientologeista oli useiden lähteiden mukaan suuri.>Sotkun syynä oli heidän sotkemisensa.>Epäilemättä sotkemiseen vaikutti heidän maailmankatsomuksensa - siinä olet oikeassa.>Olen vähän kerrassaan vasta perehtymässä tuohon asiaan, mutta ehkäpä mm. ylimielisyys, halu saada muut valtaansa, aie käyttää ihmisiä hyväksi yms:>*En harjoittele "asioiden vääntelyä",...
---Etkö?>Tämä perustelujen penääminen on juuri sitä kysymistä pelkän hämmennyksen luomiseksi.>Tämä vähemmistö hyökkäsi meidän kimppuumme, emme me heidän.>Olet kova penäämään ja mitkään vastaukset eivät riitä, vaan kysymyksien avulla vastapuoli on tarkoitus uuvuttaa.>Vaikka saisit mitä vastauksia et olisi tyytyväinen, vaan kysyisit lisää>Tarkoitin vain, että psykotekniikkasi on hieman kehittymätöntä vielä.>Jos haluaa aiheuttaa hämmennystä ja voittaa niin ei tietenkään riitä, että asia tulee selväksi, vaan sen pitää tulla epäselväksi>En halunnut pahoittaa mieltäsi, vaan vain kertoa ettet mielestäni ole kovin taitava falskissa väittelyssä.
..sulla OT:
"Varsinkin Dekkarin tapa hyökätä tuota vähemmistöä vastaan perustuu karkeisiin yleistyksiin. Hän ei myöskään tee eroa opin ja yhteisön välillä, vaan niputtaa kaikki yhdeksi ja samaksi ilmiöksi."
vasta. Kummasti väännät kirjoitukseni vähemmmistöä koskevaksi vainoksi.
Ilmeisesti lahkon toimintaa ei mielestäsi missään muodossa kritisoida mitenkään.
Ymmärrän toki, että sinua scientologina närästää, kun joku asettaa scientologien motiivit kyseenalaiseen valoon.
Fakta on kuitenkin se, että väärinkäytöksiä on sattunut menneinä vuosina ja niitä peitellään scientologien toimesta. Onko kirkko virallisesti mukana peittelyssä onkin sitten eri asia.
"Liekö sitten sattumaa Dekkarin kansallismieliset tunnukset...? "
Vast.
Taas putkahti esille päätelmäsi "natsihomosta" jota niin leikkisästi mainostit.
Se, että suhtaudun kriittisesti amerikkalaisiin, venäläisiin ja scientologeihin, ei tee allekirjoittaneesta vielä natsia muuta kuin mielikuvituksessasi.
">>Olet kova penäämään ja mitkään vastaukset eivät riitä, vaan kysymyksien avulla vastapuoli on tarkoitus uuvuttaa.
...sitä en ihmettele.
>>Kummasti väännät kirjoitukseni vähemmmistöä koskevaksi vainoksi.>>Ilmeisesti lahkon toimintaa ei mielestäsi missään muodossa kritisoida mitenkään.>Fakta on kuitenkin se, että väärinkäytöksiä on sattunut menneinä vuosina ja niitä peitellään scientologien toimesta.>Se, että suhtaudun kriittisesti amerikkalaisiin, venäläisiin ja scientologeihin, ei tee allekirjoittaneesta vielä natsia muuta kuin mielikuvituksessasi.>Eli kyseenalaiset itsemurhat, kuolemantatapaukset,ristiintakaukset ja yritysten nurkkienvaltaukset ovat siis vain allekirjoittaneen mielikuvituksen tuotetta?>Kovin puolustelet scientologiaa, mikä on tietysti ymmärrettää scientologilta.>Hmmmm, siis kriittisyys on fasismia.Tuosta voisi joku historian professori olla aikalailla erimieltä.>...muiden mielenpide on ahterista, mutta muistat kyllä tuoda esille oman mielipiteesi.>Odottelen muuten edelleenkin vastaustasi siitä postituslistasta, josta kuulemma allekirjoittaneen nimi löytyy ...
Natsien ja juutalaisten vetäminen mukaan on hieman noloa. Kun sanot, ettei skientologeja pidä arvioida kielteisesti, koska arviot eivät koske kaikkia skientologeja ja ovat siten yleistyksiä, niin aivan yhtä hyvin voi sanoa, että on väärin syyttää natseja juutalaisvainoista, koska varmasti oli joku natsi joka ei niitä hyväksynyt eikä natsi-ideologia selitä juutalaisvainoja, koska vainoajia olivat jotkut natsit eikä natsismi. Natsien tekoset ovat myös 60 vuotta vanhoja ja osa natseista on saanut rangaistuksensa, joten natsien vanhojen juttujen kaivelu on pelkkää natsien yleistävää leimaamista. Heh, Xenu sentään mitä vääntelyä! Natsien kohdalla jokainen tajuaa tämän päätelyn falskiuden, mutta skientologien kohdalla se ei ilmiön historiallisen tuoreuden takia ole niin ilmeistä. Sinänsä ihan tehokas kikka - taidan olla aliarvioinut sinut.
*Hän ei myöskään tee eroa opin ja yhteisön välillä, vaan niputtaa kaikki yhdeksi ja samaksi ilmiöksi.
Opin seuraajia ja oppia ei voi täysin erottaa toisistaan, vaikka tietysti yhteisö ja oppi ovat eri käsitteitä. Kyse on saman ilmiön eri näkökulmista. Voidaan puhua opin tai opin seuraajien näkökulmasta, mutta ne eivät ole toisistaan riippumattomia.
*Kuitenkin teit jopa kokonaan oman aloituksen siitä millainen on mielestäsi "tyypillinen skeidologi". Karkea yleistys jos mikä.
Se perustui omaan havaintooni ja oli tyypittely: osa skientologeista omaa nuo kaikki piirteet, joku vain muutaman ja jotkut harvat eivät yhtään. Se ei ollut siis määritelmä, vaan havainnoitsijan muodostama piirrelista, jota voi, saa ja pitää kritisoida. Tätähän sinä et tehnyt - ehkä olet sitten samaa mieltä kanssani sillä ainakaan et ole esittänyt vastakkaisia käsityksiä.
*Voihan fasismin tietysti naamioida tuollaisenkin kaapuun, jolloin muutaman yksittäisen tapauksen pohjalta voit leimata kokonaisen ryhmän ihmisiä pohjautuen "yleistettäviin piirteisiin".
Mitä ymmärrät fasismilla - tuskin historiasta tuttua aatetta: vaikuttaa käyttämänäsi vain "leimalta"? Millaisia piirteitä sinusta skientologien toimintatavoissa on - vai ovatko ne niin yksilöllisiä ettei niistä voi sanoa mitään leimaamatta kaikkia skientologeja?
*Siis oletus. Olette tehneet yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka eivät ole haldanneet hommiaan. Kun homma muuttui sekavaksi oletuksenne oli, että sekaannus johtuu siitä, että "useiden lähteiden mukaan varmuus siitä, että kyseessä olevat ihmiset ovat scientologeja on suuri". Oletuksesi siis on, että sotkemisen syynä on nimenomaan scientologia. Ei esimerkiksi heidän taitamattomuutensa tai muut syyt?
Juuri näin - syynä omituisiin hankaluuksiin oli, että niiden aiheuttajat olivat skientologeja ja siitä johtunut manipulointi, hyökkäävyys ja muu inhottava sotkeminen. Sekavuus oli tietoisesti aiheutettua eikä johtunut kenenkään taitamattomuudesta.
*...millä tavoin sotkeminen on mielestäsi sidoksissa heidän maailmankatsomukseensa.
Heidän maailmankatsomuksensa oli toisten ihmisten kunnioituksen osalta ylimielinen, röyhkeä ja mätä. Siksi toisia ihmisiä voi kohdella itsekkäästi ja sotkea heidän asioitaan.
>>Olen vähän kerrassaan vasta perehtymässä tuohon asiaan, mutta ehkäpä mm. ylimielisyys, halu saada muut valtaansa, aie käyttää ihmisiä hyväksi yms:>Tämä vähemmistö hyökkäsi meidän kimppuumme, emme me heidän.
>>Opin seuraajia ja oppia ei voi täysin erottaa toisistaan, vaikka tietysti yhteisö ja oppi ovat eri käsitteitä.>Se perustui omaan havaintooni ja oli tyypittely: osa skientologeista omaa nuo kaikki piirteet, joku vain muutaman ja jotkut harvat eivät yhtään. Se ei ollut siis määritelmä, vaan havainnoitsijan muodostama piirrelista>Mitä ymmärrät fasismilla - tuskin historiasta tuttua aatetta: vaikuttaa käyttämänäsi vain "leimalta"?>Millaisia piirteitä sinusta skientologien toimintatavoissa on - vai ovatko ne niin yksilöllisiä ettei niistä voi sanoa mitään leimaamatta kaikkia skientologeja?>Juuri näin - syynä omituisiin hankaluuksiin oli, että niiden aiheuttajat olivat skientologeja ja siitä johtunut manipulointi, hyökkäävyys ja muu inhottava sotkeminen. Sekavuus oli tietoisesti aiheutettua eikä johtunut kenenkään taitamattomuudesta.>Heidän maailmankatsomuksensa oli toisten ihmisten kunnioituksen osalta ylimielinen, röyhkeä ja mätä. Siksi toisia ihmisiä voi kohdella itsekkäästi ja sotkea heidän asioitaan.>*Ilman perusteluita voi kenestä ja mistä tahansa esittää millaisia väittämiä tahansa.---
Tämä onkin järjestelmällistä mustamaalusta harjoittaville tuttu tapa - perustelut ovat tietenkin näillä mustamaajilla valheellisia.>Toki voi väittää, että skientologeja ja heidän oppiaan mustamaalataan ja niin varmasti tehdäänkin, mutta yhtä hyvin voi sanoa että fasisteja ja heidän oppiaan mustamaalataan.>Kyse on oikeudenmukaisuudesta - skientologeihin ja fasisteihin kohdistuvat syytötkset ovat oikeudenmukaisia>Tätä suositellaankin nykyään ehdottomasti tehtäväksi, jos huomaa skientologien uivan liiviin.>Noo, emmehän me paskaa jauha ja mielipiteitä perustellaan minkä keritään.
Ongelmana katsos kun on vaan se, että sinulla sen enempää kuin Dekkarillakaan ei ole näyttöä mistään laittomasta toiminnasta. Suomessa on toiminut scientologiayhteisö jo kolmattakymmentä vuotta, tuohon toimintaan on osallistunut lukuisia ihmisiä ja joillain heistä on ollut sählinkiä raha-asioissa aikana, jolloin tuhannet muutkin ihmiset rahoittivat ajattelemattomasti vaikka mitä harrastuksiaan ja epämääräisiä sijoituksiaan.
Sählingit on selvitetty ja oikeutta jaettu jo ajat sitten.
Mitä jää jäljelle: ihmiset, jotka haluavat parantaa elämänsä laatua, mutta jollaista tapaa te kaksi ette hyväksy. Sitten on Hubbardin kehittelemä oppi, jota tosin voidaan kritisoida hyvinkin monesta eri näkökulmasta, mutta johon te Dekkarin kanssa ette todellakaan ole puuttuneet sanallakaan.
Kun mitään muuta ette keksi, niin sitten syyt mustamaalaamiseen täytyy etsiä "omista kokemuksista", epämääräisiltä nettisivuilta ja parista vuosikymmenien takaisesta moneen kertaan loppuunkalutusta oikeudenkäynnistä.
Mites olis poijat, jos hankkisitte vaikkapa elämän?
"...15 vuoden takaisiin ristiintakausskandaaleihin kuin scientologiorganisaatiokin."
Eri aikoina on erilaiset huijarointitavat - verkostomarkkinointi, konsultointi, yritys- ja yhdistyskaapaukset taitavat olla skientologeille nykypäivän tapoja. Tietenkään uudet jäsenet eivät ole vastuussa vanhoista jutuista.
"On tyystin eri asia puuttua alistavan organisaation tekemiin rikkeisiin kuin leimata jokainen asiasta kiinnostunut asianharrastaja."
Tähän haluaisinkin puuttua: asianharrastajiin, jotka käyvät kurssin tai pari ja lueskelevat vähän Hubbardia ja kyhäävät sitten kokoon omapäisesti muutaman hengen verkoston ja aloittavat omia sotkuisi projektejaan rehellisten ihmisten harmiksi skientologien kirkon tietämättä asiasta mitään. Koko kultin tulevaisuus riippuu siitä miten hyvin estätte omaperäisten pikku ryhmittymien syntymisen. Ne hyökkäävät ja sotkuilevat puuttellisin resurssein aiheuttaen vahinkoa kohteilleen ja kirkolle. Kohteillekin olisi parempi tietää olevansa todellisten skientolgien kanssa tekemisissä kuin vain epämääräisten asianharrastajien, jolloin vastatoimet voisi suunnitella paremmin ja peli olisi puolin ja toisin reilumpaa. Eivät nämä dekkarit ja xenu-sivustot ole aidosti vaarallisia kultille vaan sisältäpäin lähtevä pienten verkostojen muodostama hajaannus. Mulla on se käsitys ettei dianetiikkakeskuksen väki tiedä kaikkia pienverkostojen toimijoita, jotka huseeraavat omin lupineen skientologeina. Esim. vanhoillislestadiolaiset tietävät tämän sadan vuoden kokemuksella: ulkopuoliset kriitikot eivät liikettä syö vaan ns. eriseurat.
"Just joo. Samanlaisia "piirrelistoja" natsitkin tarjoilivat juutalaisista. Ei mitään uutta auringon alla."
Tää sun natsifiksaatio menee överiksi ja tiedät sen. On klassisen naurettavaa perustella kaikkea internetin keskustelupalstalla natseilla.
"Ainakin vähintä mitä keskustelulta voisi edellyttää on, että tehtäisiin ero scientologiyhteisön toimintatapojen ja muiden pelkästään asiaa harrastavien välille."
Ero voidaan tehdä netissä keskusteltaessa, mutta ei kentällä. Skientologiyhteisön pitäisi hankkiutua eroon liian omapäisistä pieniä verkostoja muodostavista yksityisyrittäjistä ja koota omat rivinsä.
Sitten siitä opin kritiikistä: skientologien teoriat ja Hubbardin tekstit ovat älytöntä sci-fi -huuhaata, avaruusoopperaa ja 50-luvun tieteiskirjallisuudesta kehiteltyä satua vailla mitään järkevää sanomaa, IMHO.
>>Eri aikoina on erilaiset huijarointitavat - verkostomarkkinointi, konsultointi, yritys- ja yhdistyskaapaukset taitavat olla skientologeille nykypäivän tapoja.>Tähän haluaisinkin puuttua: asianharrastajiin, jotka käyvät kurssin tai pari ja lueskelevat vähän Hubbardia ja kyhäävät sitten kokoon omapäisesti muutaman hengen verkoston... ...kultin tulevaisuus riippuu siitä miten hyvin estätte omaperäisten pikku ryhmittymien syntymisen... ...Kohteillekin olisi parempi tietää olevansa todellisten skientolgien kanssa tekemisissä kuin vain epämääräisten asianharrastajien...Mulla on se käsitys ettei dianetiikkakeskuksen väki tiedä kaikkia pienverkostojen toimijoita, jotka huseeraavat omin lupineen skientologeina.>Tää sun natsifiksaatio menee överiksi ja tiedät sen. On klassisen naurettavaa perustella kaikkea internetin keskustelupalstalla natseilla.>Skientologiyhteisön pitäisi hankkiutua eroon liian omapäisistä pieniä verkostoja muodostavista yksityisyrittäjistä ja koota omat rivinsä.>Sitten siitä opin kritiikistä: skientologien teoriat ja Hubbardin tekstit ovat älytöntä sci-fi -huuhaata, avaruusoopperaa ja 50-luvun tieteiskirjallisuudesta kehiteltyä satua vailla mitään järkevää sanomaa, IMHO.
...yhdellä juntinpuoleisella toiminimietsivällä ", että selvitti teidän yrityskuviot täällä ja muualla.
Että semmoinen juntti...
D :)
Mitäs ihmeen selvittämistä niissä yrityskuvioissa on? Kaupparekisterissähän ne tiedot on kenen tahansa ulottuvilla. Yleensä firmat myös ylen mielellään omilla kotisivuillaan tarjoilevat referenssinä omia asiakassuhteitaan. Mikäli etsivän työ on noin helppoa, niin taidan kohta minäkin harkita alan vaihtoa. Siitä vaan googlaamaan!
Tosin mitään "meidän" yrityskuvioita tuskin olet selvitellyt, koska mitään "meitä" ei ole olemassakaan. Minun puolestani saat googlata ihan vapaasti kaikkien zonereitten yrityskuvioita. Mielenkiintoiseksi arvoituksi jääkin, miten pystyt ensin jäljittämään ne zonerit. Jään kuulolle.
..pidetään kiinni viimeiseen asti ?
D :)
Sinä Dekkari olet niin vaarallinen vastustaja, että koko kansainvälinen scientologiyhteisö on kuohuksissa ja hätää kärsimässä. Mårten Tanskasta käsin ei todellakaan voinut enää mitään, joten minut lennätettiin erikseen Clearwaterista tänne kesken hyvin ansaitsemaani lomaa, jota vietin tietenkin suomalaisten scientologien selkänahasta revityin rahoin.
Nyt minun täytyy kuitenkin tunnustaa tappioni. Olet liian kova pala minulle. Säihkyvä älysi ja viiltävän tarkkanäköiset kommenttisi ovat saaneet minut paljastamaan itseni. Täytynee siis tunnustaa: olen OT-8 -tason SeaOrg -upseeri, jonka nolona on nyt todettava säälittävä häviönsä ylivoimaisen älyn ja aukottoman logiikan mestarin otteessa.
....noin niinkuin vilkkaan mielikuvutuksen omaavan scientologin kirjoittamaksi, mutta Mårten ei ole Tanskasta......
Mutta kysy asiaa Tapsulilta, jos epäilet sanomaani...
D:)
Taidat olla oikeassa siinä, että kultista tulisi vielä sulkeutuneempi ja vaarallisempi uhreille, jos ns. kirkko siivoaisi freezonerit pois. Silti olisi mukavaa, jos skientologit olisivat siististi yhdessä listassa, josta voisi tarkistaa onko häärääjä skeido vai ei - turha kuurupiilo jäisi pois ja heidät olisi helpompi nitistää kerralla.
Sinä saattaisit olla juuri tuollainen asianharrastaja, mutta tavaton sitkeytesi saa epäilemään muuta. Dekkarin kommentit mahdollisesta taustastasi tuntuvat järkevämmiltä kuin se, että olisit puhdasotsainen Hubbardin fani, joka sattumalta on päätynyt palstalle puolustamaan fasistien aiheettomasti parjaamia skientologeja. Olet liian järjestelmällinen ja näet liikaa vaivaa ollaksesi vakuuttava: juttusi on vain juoni, jonka tarkoituksena on saada myötätuntoa ja madaltaa kulttiin tulevien ennakkoluuloja.
En ole muuten Espoosta.
...että dekkarin ja xenu-sivuston ylläpitäjien kaltaiset ihmiset ovat suunnattoman arvokkaita kyvykkyytensä ja rohkeutensa vuoksi - heidän työllään on ollut ja tulee olemaan suorastaan ihmishenkiä pelastava merkitys, koska skientologit metsästävät edelleen herkkäuskoisia ihmisiä uhreikseen. Kunniamerkkiehdotus olisi paikallaan.
Skientologikirkon suurin uhka tulee silti skientologiasta itsestään - ei kaikkia voi huijata kaiken aikaa, eikä roskaa voi myydä loputtomiin. Kun "oppi" on täyttä sekopäistä tieteistarinaa, niin eihän se mene kovin moneen läpi. Pahinta ovat skientologien hyökkäykset ja valtaukset eri alojen yhteisöjen kimppuun sekä heidän perustamansa peiteyhteisöt.
Oltiinpa Hubbardin opeista mitä mieltä tahansa, niin skientologien jäljet pelottavat.
Asia ei siitä muutu, vaikka kuinka penättäisiin perusteluja: skientologien jäljet pelottavat.
Vaikka kuinka paljon haukuttaisiin heidän arvostelijoitaan natseiksi, niin silti skientologien jäljet pelottavat.
Huomaatkos muuten, että kaikki mainitsemasi negatiiviset seikat liittyvät AINA scientologiakirkon tekemisiin, ei itse scientologiaan. Toistelet papukaijan tavoin oppien mielettömyyttä, mutta et ole puuttunut niistä mihinkään. Väität vain "avaruusoopperaksi" ties miksi, mutta silti aiemmin kerroit, että et itse asiassa ole tutustunut koko aihepiiriin. Perusopustakin olet vain "selaillut". Uskaltaisin jopa väittää, että väitteesi perustuvat muutamaan www.xenu.com -sivuston asiayhteydestään irrotettuun tarkoitushakuiseen linkkiin. Olenko oikeassa?
>>Olet liian järjestelmällinen ja näet liikaa vaivaa ollaksesi vakuuttava: juttusi on vain juoni, jonka tarkoituksena on saada myötätuntoa ja madaltaa kulttiin tulevien ennakkoluuloja.
Lukijoiden määrä on huomattava tällä palstalla. Siksi on tärkeää, etteivät skientologit pääse hegemoniaan. Moni tietoa etsivä lukee tätä palstaa ja huomaa, ettei skientologia ole houkutteleva vaihtoehto - kiitos dekkarin ja monen muun pyytettömän toimijan, jotka tuovat tietämyksensä ja omat järkevät käsityksensä esiin. Internetillä on nykyaikana merkitystä tiedonlähteenä. Tietenkään kukaan yksittäinen kirjoittaja internetissä ei voi vapauttaa maailmaa skientologian kaltaisesta typerästä huuhaasta, mutta tehdä oman merkittävän osuutensa.
*Huomaatkos muuten, että kaikki mainitsemasi negatiiviset seikat liittyvät AINA scientologiakirkon tekemisiin, ei itse scientologiaan.
Skientologiakirkon tekemiset ovat skientologian ilmentymää. Niitä, jotka ovat vain kiinnostuneita skientologiasta ei voi syyttää kirkon tekemisistä. Käytännössä olen pannut merkille, että skientologian seuraajat - olivat sitten organisaation jäseniä tai eivät - ovat taipuvaisia epäeettiseen käytökseen muita ihmisiä kohtaan: skientologian seuraaja väistämättä omaksuu sairaita ja ylimielisiä asenteita tavallisia ihmisiä kohtaan ja toimii sen mukaan.
*Toistelet papukaijan tavoin oppien mielettömyyttä, mutta et ole puuttunut niistä mihinkään.
Mikä ihmeen papukaija - oletko itse niin muiden puheiden toistelija, että kuvittelet kaikkien olevan papukaijoja.
*Väität vain "avaruusoopperaksi" ties miksi, mutta silti aiemmin kerroit, että et itse asiassa ole tutustunut koko aihepiiriin. Perusopustakin olet vain "selaillut".
En pidä kulttikirjallisuuttanne tarkan opiskelemisen arvoisena.
*Uskaltaisin jopa väittää, että väitteesi perustuvat muutamaan www.xenu.com -sivuston asiayhteydestään irrotettuun tarkoitushakuiseen linkkiin. Olenko oikeassa?
Kyseinen sivusto on laaja ja kansainvälisesti tunnustettu kokoelma tietoa skientologiasta kriittisessä valossa. skientologit ovat jopa halunneet sen poistamista googlesta! Se ei ole mikään halpahintainen propagandasivusto, vaan arvostettu tietolähde, joka tarjoaa paljon mielenkiintoista tietoa skientologiasta. Menkää ihmeessä OT:n mainostamalle sivustolle etsimään tietoa! Kiitos OT!
Siis tärkeä sivusto on http://www.xenu.net eikä siis .com -loppuinen domain kuten OT mainosti. Perkele, ettei skientologiin voi luottaa edes alkeellisissa asioissa. Ei www.xenu.com ole huono sivusto, mutta OT tarkoitti edellä mainittua URL:a.
>>Skientologiakirkon tekemiset ovat skientologian ilmentymää.>Käytännössä olen pannut merkille, että skientologian seuraajat - olivat sitten organisaation jäseniä tai eivät - ovat taipuvaisia epäeettiseen käytökseen muita ihmisiä kohtaan: skientologian seuraaja väistämättä omaksuu sairaita ja ylimielisiä asenteita tavallisia ihmisiä kohtaan ja toimii sen mukaan.>Mikä ihmeen papukaija - oletko itse niin muiden puheiden toistelija, että kuvittelet kaikkien olevan papukaijoja.>En pidä kulttikirjallisuuttanne tarkan opiskelemisen arvoisena.>Kyseinen sivusto on laaja ja kansainvälisesti tunnustettu kokoelma tietoa skientologiasta kriittisessä valossa.>skientologit ovat jopa halunneet sen poistamista googlesta!>Se ei ole mikään halpahintainen propagandasivusto, vaan arvostettu tietolähde>Menkää ihmeessä OT:n mainostamalle sivustolle etsimään tietoa! Kiitos OT!