Yle: Kiinteistöalalla paljastui laaja veronkierto
Julkaistu: 20:33
Verottaja selvittää kymmenien kiinteistönvälitysyhtiöiden laajaa veronkiertoa, kertoo Ylen Tv-uutiset. Verottaja harkitsee nyt kiinteistönvälitysalan ottamista koko maassa erityistarkkailuun.
Verotarkastusten perusteella kiinteistönvälittäjien palkkoja on maksettu verottomasti kilometrikorvauksina. Omalla autolla ajatetuista kilometreistä maksetaan veroton korvaus, mikä on houkutellut lisäilemään kilometrejä ajopäiväkirjaan.
Kiinteistönvälittäjien kilometrikorvauksia alettiin tutkia maaliskuussa esitetyn A-talk-ohjelman jälkeen. Nyt verovirastot ovat tutkineet 40 kiinteistönvälitysyhtiön tilit.
"Näin laajamittaista (veronkiertoa) kuin kiinteistönvälitysalalla en ole kuullut että millään muulla toimialalla olisi esiintynyt", verohallituksen johtaja Anita Wickström sanoo.
Ainakin osa tapauksista on selkeästi tahallisia. Jo alustavien tulosten perusteella luvassa on tuntuvia jälkiveroja.
Yhteensä Suomessa on yli 1 400 kiinteistönvälitystä tekevää yritystä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
myyjän/ostajan osuudeksi? Varmaan verohallitus katsoo, että joko toinen tai molemmat ovat vastuussa näistä pimityksistä. Katsokaa vaan! Molemmat saavat hirveät veronkorotukset ja/tai joutuvat linnaan! Vaikka ei olisi mitään osuutta asiaan.