Tämä meidän työllisyyden ylimmäisen vartijan vimma ajaa ihmisiä päivähoitokoulutuksiin, ilmaistöihin ja kaikennäköiseen turhanpäiväiseen. Liekö kysymyksessä jonkinasteinen mentaalifiksaatio, Filatov hoitelee ihan YLIOPPILASpohjalta näitä ongelmia.
Jossain määrin
ottaa päähän
6400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Taustalla ovat poliittiset tavoitteet. Kun olet näissä 'päivähoitokoulutuksissa', niin niihin yleensä liittyy velvollisuus hakeutua ilmaisharjoittelijaksi yrityksiin. Näin yritykset saavat ilmaista työvoimaa (siis eräänlaisesta yritystuesta kyse) ja työtön on poissa rumentamasta työttömyystilastoa.
Näin työttömyystilastot näyttävät ennen vaaleja siltä, kuin Filatov olisi hoitanut hommansa hyvin. Ja kansa menee halpaan ja äänestää jatkoajalle...
Muistelen lukeneeni jostain, että näissä 'päivähoitokoulutuksissa' ja työharjoitteluissa on yli 14 000 henkilöä. Nyt luku lienee jo suurempi, sillä väkeä pannaan näihin 'koulutuksiin' jatkuvasti.
Mutta ei pantu, eikä panna. Piste.
mikä on yksilön hyvä,ei suinkaan yksilö itse ymmärrä parastaan.
jota ei saisi ylittää:
Euroopan ihmioikeussopimuksen 4 artikla.
Orjuuden ja pakkotyön kielto
1. Ketään ei saa pitää orjuudessa tai orjuuden kaltaisessa pakkotyössä.
2. Ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä tai muuta pakollista työtä.
3.''Pakkotyöllä tai muulla pakollisella työllä'' ei tässä artiklassa tarkoiteta:
a) tämän yleissopimuksen 5 artiklan määräysten mukaisesti määrätyn vapaudenriiston aikana tai ehdonalaisessa vapaudessa tavanomaisesti määrättyä työtä;
b) aseellisen palveluksen luonteista palvelusta tai sellaista palvelusta, joka vaaditaan sen sijasta maissa, jotka hyväksyvät aseellisesta palveluksesta kieltäytymisen omantunnonsyistä;
c) sellaista palvelusta, jota vaaditaan silloin, kun vaara tai onnettomuus uhkaa yhteiskunnan olemassaoloa tai hyvinvointia;
d) sellaista työtä tai palvelusta, joka kuuluu yleisiin kansalaisvelvollisuuksiin.
Jos työtön pakotetaan vastaanottamaan työtä työllistämistuella 85% työajalla ja palkalla, joka on normaalia työehtosopimusta heikoimmin ehdoin ollaan jo lähellä pakollista työtä/pakkotyötä...
Pakollisessa työharjoittelussa esimerkiksi työvoimapoliittisen koulutuksen yhteydessä valinnan vapaus on vielä heikompaa: ja kun kukaan ei tosiasillisesti valvo sitä miten se teetettävä työ tosiasiallisesti edesauttaa työllistymistä tai uuden ammattitaidon omaksumista; on jokaisella moiseen kohteluun joutuvalla syytä kyseesalaistaa menettely...
Olen kuullut, että AMKn pakollisissa työharjoitteluissa harjoittelupaikka on ollut vastuuopettajan tai hänen puolisonsa omistuksessa ja että opiskelijaa on uhattu arvosanan menettämisellä ko. opintojaksosta.
Me emme elä oikeusvaltiossa, jossa on syytä olettaa, että viranomaiset toimisivat oikein... jokaisen väärin kohdellun oikeus mutta myös velvollisuus on hakea asiassaan oikeutta.
Suomi on sitoutunut noudattamaan Euroopan ihmisoikeussopimusta ja sen 6 artikta takaa puoluettoman oikeudenkäynnin myös etuuksia käsiteltäessä ja 13 artikla oikeuttaa tehokkaiden oikeuskeinojen käyttöön...
eli silloinkin kun asiata/päätöksestä ei ole muutoksenhakumenettelyä täytyy kansalaisen voida hakea oikeutta puoluettoman tuomioistuimen kautta...
Kelan ja Työttömyyskassojen virheellisiä, lainvastaisia tai ilmeisen puutteellisia päätöksiä voi vaatia poistetavaksi ainakin 5 vuotta päätöksen teon jälkeen.
Itse jätin viimeviikolla kahdesta päätöksestä poistovaatimuksen: toinen Kassalle toinen Kelalle.
En tiedä miten reagoivat, mutta vielä on mahdollisuus vaatia työttömyysturva asiamisteä poistamaan ne päätökset ja viimekädessä hakea poistoa itse.
Jo pelkkä puutteellinen päätös on peruste päätöksen poistamiseen (lain mukaan) joten jos päätöksessä ei täysin yksiselitteisesti löydy tietoa lain kohdata johon vedotaan, yksilöityä tekoa johon katsotaan edunsaajan olevan suupää, sekä selkeää perustelua siitä miten asia on ratkaistu on päätös työministeriön kirjallisen ohjeen vastainen. 0/39/2003 TM löytyy finlexiltä hakemistosta viranomais normit.
Joten kannattaa tarkistaa myös vanhat päätökset... jos päätöstä ei kotoa löydy niin ne voi pyytää työvoimatoimistosta/Kelalta/kassalta... heillä on arkistointi velvollisuus...
Ja kun valituksia on kertynyt tarpeeksi on aika ottaa yhteyttä eduskunnan puhemiehistöön ja oikeuskansleriin... ministerin tehtäviin kuuluu valvoa oman hallintoalansa virkamiesten toiminnan lainmukaisuutta... koskee myös työminosteriä---
Joe työttömät ei itse toimi niin kuka muukaan toimisi
Nykyisillä työvoimatoimiston "palveluilla" ei työllistymisestä ole juurikaan toiveita; joten vaihdetaan ninisteriä ja henkilökuntaa...
Puutteellinen päätös voi olla virkaaseman väärinkäyttöä ja siitä voidaan rangaista myös viraltapanolla. Rikos tuomio myös tekee virkamiehestä jäävin.
jaska
http://www.adressit.com/perusoikeusturvakaikille
---1. Ketään ei saa pitää orjuudessa tai orjuuden kaltaisessa pakkotyössä.
2. Ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä tai muuta pakollista työtä...
Ei Filatovin ja kumppanien mielestä ei koske työttömiä.
Sellaisten, jotka kieltäytyvät tekemästä työmarkkinatuella 8 e:n ylläpitokorvauksella työtä, pitäisi käydä kotimaiset valitusasteen läpi ja sen jälkeen valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
Ihmisoikeustuomioistuimeen valittaminen on helppoa, siihen saa valmiin kaavakkeen ja sen voi tehdä selvällä suomenkielellä. Jos joku on kiinnostunut, voin laittaa lisätietoja asiasta.
Ongelma valitustiessä on vain se, että se kestää, sillä ensin on käytävä kotimaiset valitusasteet läpi, ennen kuin voi valittaa Ihmisoikeustuomioistuimeen...
Ensin valitus työttömyysturvalautakuntaan, kesto väh. 6 kk, sen jälkeen työttömyysturvalautakunnan päätöksestä valitus vakuutusoikeuteen n. 1 vuosi ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen keskimääräinen käsittelyaika on n. 3 vuotta.
Mutta jos kukaan ei tätä käy läpi, niin tilannetta ei koskaan saada testattua ja mielivalta voi jatkua loputtomiin. Toisaalta, mitä enemmän valituksia Suomesta Ihmisoikeustuomioistuimeen, sitä nolompaa Suomelle. Itsekin olen kantanut korteni kekoon...
...Me emme elä oikeusvaltiossa...
Nytkö tuon vasta huomasit. Minä olen tiennyt tuon vuosikausia. Olen näet työskennellyt virkamiehenä...
...Suomi on sitoutunut noudattamaan Euroopan ihmisoikeussopimusta ja sen 6 artikta takaa puoluettoman oikeudenkäynnin myös etuuksia käsiteltäessä ja 13 artikla oikeuttaa tehokkaiden oikeuskeinojen käyttöön...
Teoria ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa, ainakin Suomen päättäjien mielestä.
---Itse jätin viimeviikolla kahdesta päätöksestä poistovaatimuksen: toinen Kassalle toinen Kelalle.
En tiedä miten reagoivat, mutta vielä on mahdollisuus vaatia työttömyysturva asiamisteä poistamaan ne päätökset ja viimekädessä hakea poistoa itse.---
Yrittänyttä ei tietysti laiteta. Mutta taitaa olla turhaa työtä. Vaan onhan sekin tietysti jotain, että järjestät pientä askartelua viranomaisille.
Nopeimmin asioihin voisi saada muutosta, jos joku organisoisi kaikki työttömät Eduskuntatalon eteen. Mitä tekevät työttömien yhdistykset, niistähän ei kuulu juuri mitään? Taitavat nyhtää sen verran avustuksia yhteiskunnalta, että alistuvat päättäjien käsikassaroiksi.
työttömän hyväksi kuin työtön itse.
Työttömyysturvalain alussa märitellään lain tarkoitus: eli taata työvoiman saanti työmarkkinoilla ja turvata riittävä työnhakijan riittävä toimeentulo. Kumpaakaan tehtävää työministeriö ei toteuta.
Ja oikeusvaltiossa sellaisessa tilanteessa ministeriä kehoitettaisin eroamaan: joissakin maissa ministeri joutuu eroamaan jos jättää TV-lupamaksun maksamatta. No suomessa toimittajat ovat todistelleen kansalaisille että olemme oikeusvaltiossa koska tiettävästi kaikilla ministereillä on TV-luvat kunnossa. No toki laadukas journalismi voisi kritisoida myös itse ministerin keskeisiä tehtäviä ja ónnistumista niissä.
http://www.adressit.com/parempiatoimittajiasuomeen
Yksi keino on hankkia toimittajien tukea. Työttömistä ei juurikaan kirjoiteta, tai jos kirjoitetaan niin vain passiivisena toimenpiteiden kohteina tai sitten etuuksien väärinkäyttäjinä.
Mutta siihenkin työttömät voi itse vaikuttaa... jokaisen tiedotusvälineen sivustoilta löytyy toimitajien sähköpostiositeita. Kun jokin asia pänii niin kirjoita kasanedustajalle ja ohjaa sama posti tiedoksi tai piilovietinä toimittajalle...
... kansanedustaja on heikoilla kun selittää olevansa tyystin tietämätön jos haastateltavalla toimittajalla on täsmälleen sama tieto.
Mutta sekä ministerillä että alemmilla virkamiehillä on virkavastuu.
Jo puutteellisen päätöksen tekeminen voi olla virkarikos.
Kun työtön pakotetaan ottamaan vastaan työharjoittelua ilman että siitä tosiasiallisesti sovitaan työttömän kassa... työvoimatoimiston työntekijät yleensä vain määräävät ottamaan vastaan tarjotun paikan ja harjoittelun sisältö voi olla ihan mitä satuuu...
Harjoittelu ei täytä lain tarkoitusta; eli ei edistä työllistymistä harjoittelun jälkeen ja pahimmassa tapauksessa täyttää orjatyön lievimmät määrittelyt.
Virkamies on siis käyttänyt virka-asemaansa väärin ja on siten mahdollisesti syyllistynyt rikokseen.
Poliisi on velvollinen tutkimaan rikoksen jos on perusteltu syy olettaa rikosken tapahtuneen...
No suomessa ei hevin "uskota" että virkamies voisi tehdä rikoksia, ei ainakaan jos ilmoittaja on köyhä työtön...
Mutta työttömänkään ei pidä uskoa kaikkea mitä hänelle sanotaan... kun poliisi vakuuttelee, että tämä jutu nyt ei vaan kuulu poliisille niin kannattaa pyytää asia paperilla. Tutkijalla on velvollisuus tehdä syyttämättäjättämis päätös, josta selviää syy miksi asiaa ei tutkita.
Ja sitten vaan joku toinen työtön marsii poliisiin ja esittää syyt tarkemmin...
Ja ne poliisin perustelut voi toki syöttää toimittajille...
Paljon voi työtön tehdä myös itse... ja kertoa kavereilleen miten toverit saadaan vastuuseen työttömien oikeuksien polkemisesta.
Ministeri kannattaa muuten pitää myös postituslistoilla kun tiedottaa epäkohdista... ei hän toki tee mitään, mutta jos joskus hänet saadaan ministerivastuulain mukaisesti syytteeseen, niin hän ei voi väittää olevansa tyystin tietämätön.
Miten muuten olisi syyttää valtiota harhaanjohtavasta mainonnasta: jos suomi-firma OY esittäisi markkinoinnissaan harhaanjohtavasti olevansa oikeusvaltio niin eiköhän siitä markkinatuomioistuin toteaisi että väitettä ei saa enää käyttää markkinoinnissa...
Eli Hallitukselta, ministereiltä ja kansanedustajilta ja euro-parlamentarikoilta ja diblomaateita kiellettäisiin Oikeusvaltio sanan käyttö julkisesti.
http://www.adressit.com/suomieioleoikeusvaltio
Satiiri on vanha keino vallan väärinkäyttäjää vastaan. Vallankäyttäjän omien kenojen nostaminen häntä itseään vastaan on tehokas keino...
Jokainen suomalainen tietää että tupakka on vaarallista ja alkoholinliikakäyttö on epäterveellistä. Mutta ongelmien taustalla on myös huonokohtelu viranomaisten taholta ja monet muut ongelmat. Sosiali ja terveysministeriön tulisi lain kukaan valvoa, että kaikki kansalaiset saa riittävän sosiaaliturvan ja että viranomaiset toimii tarkoituksen mukaisesti...
Viimeaikoina parveketupakointi ja liianedulliset keskikaljat on olleet suurempi huolenaihe kuin työttömien oikeudet...
http://www.adressit.com/perusoikeusturvakaikille
Suomessa on puolimiljoonaa jota asia koskee...
jaska
jaska