Aikuinen lapseni suhtautuu elämään hälläväliä-
meiningillä, ivallinen ja ärtynyt jos hänen asioihinsa puutun,
elää kuin viimeistä päivää, ei hoida terveyttäänkään.
Joskus tulee mieleen että kostaa jotakin vai onko niin
pettynyt elämäänsä että on heittänyt "hanskat tiskiin". Onko tämän
yhteiskunnan paineet menestyksen ja kauneuden suhteen
saaneet aikaan vastareaktion.
Miten voisin auttaa vai voinko?
meiningillä, ivallinen ja ärtynyt jos hänen asioihinsa puutun,
elää kuin viimeistä päivää, ei hoida terveyttäänkään.
Joskus tulee mieleen että kostaa jotakin vai onko niin
pettynyt elämäänsä että on heittänyt "hanskat tiskiin". Onko tämän
yhteiskunnan paineet menestyksen ja kauneuden suhteen
saaneet aikaan vastareaktion.
Miten voisin auttaa vai voinko?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Meillä on sama juttu. On ollut jo muutaman vuoden. Odotan, että "murrosikä" menisi ohi. Se olisi pitänyt jo mennä. Lapsi ei keskustele oikein mistään, eikä lapseen saa oikein otetta. Koko ajan pitää "potkia" hoitamaan asioita. Hänellä on myös sellainen hällä väliä fiilis. Sanookin aina, että mitä väliä, ei mua kiinnosta jne.
Kyllähän tän elämän vaatimukset on niin älyttömän kovat, että jos et pysty toimimaan niin kuin toiset ja jos et ulkoisesti täytä määrättyjä asioita, tulee sellainen olo, että olkoon.
Onneksi lapsella on kavereita. En tiedä jutteleeko niiden kanssa sitten. Ilmeisesti kai. Toisaalta kaikilla menee kuitenkin "paremmin". On kuitenkin aika tietoinen omasta tilastaan ja esteistään. Yritän aina pönkittää lapsen itsetuntoa, mutta aika usein vastaukseksi tulee, että mene pois ja älä häiritse.
Toisaalta lapsen isä on aika paljon samanlainen. Ei ole oikein kiinnostunut mistään.
Mietin itsekin joka päivä, että miten voin lastani auttaa ja odotan, että asia hoituisi jotenkin.
Pelottaa joskus.
Poikani alkoi justiin samalla lailla oireilla ja sain hänet potkittua työpaikkalääkärille ,joka ymmärsi tilanteen ja aloitti jatkotoimet,koska kokeneena ihmisenä huomasi poikani masentuneen olemuksen.
Nyt on aikaa kulunut kaksi vuotta ja kaikesta näkee ,että hoito auttoi,kun elämässä taas kiinnostaa asiat.
Ainoastaan pari käyntiä psykkarilla ja yksi lääke vuoden ja tulos on positiivinen nuori mies.
Olisiko teilläkin nuori masennuksesta kärsivä?
Joo, näin on ainakin meidän kohdalla. Nuori on vaan niin vastahakoinen lääkehoitoihin. Toisaalta ymmärrän sen hyvin. Itselleni on noita lääkkeitä, myös masennuslääkkeitä syötetty aika holtittomasti, monasti ovat pahentaneet oireita (fyysisiä kipuja).
Nuori on oikeesti masentunut. Meillä on ollut perheolosuhteet aika traumaattiset, varsinkin juuri tärkeänä kasvukautena. On ollut pelkoa, väkivaltaa ym. Nuorella on ollut myös paljon sairaalakokemuksia lapsena, pieniä leikkauksia, tutkimuksia ym.
Olen yrittänyt nuoreni kanssa käydä näitä asioita välillä läpi. Joskus olen niissä onnistunutkin. Itse nuori etsii paljon tietoa netistä, kavereilta jne. Kuitenkin erilaisuuden paine tuntuu olevan aika kova taakka. Omasta mielestään on ruma. Mielestäni ihan kivan näköinen nuori. No hän sanookin, että kun olen äiti, niin totta kai sanon niin. Keskittymisvaikeudet on haitannut opiskelua ja työhön sijoittumista.
Nää on vaikeita asioita, kun itselläkään ei asiat aina oikein suju, niin miten sitä jaksaisi tukea näitä nuoria ja vaikka kuinka kotona saisi turvallisen olon, niin ulkopuolisen maailman paineet on niin kovat.
Olen tuota psyykkistä puoltakin miettinyt ja saattaahan olla kyse masennuksestakin mutta en uskalla ehdottaakaan että menisi sen tähden lääkäriin. Kun ei oikein siedä mitään sanomisiani.
Perhe-elämä meilläkin oli rikkonaista tärkeiden kasvuvuosien aikana, ei väkivaltaa mutta viinanhuuruista ja uskon että se on vaikuttanut nuoren aikuiseni kehitykseen.
Joskus tulee mieleen miten helpolla pääsevätkään lapsettomat ihmiset.
vielä kotona?
Tiijjätkö, mie ottasin härkää sarvista ja järjestäisin vaikka kunnon kohtauksen tuon lapseni kanssa - so. huutoa, kiljuntaa, itkua..vetoomuksia...mutta en jättäisi rauhaan häntä ennenkuin sinua vaivaavat asiat olisi puitu perusteellisesti...ja saatu ajoiksi kunnon keskustelu ja tulevaisuuden suunnitelma..
Oikeastaan hiljaisuus on pahinta, kumpikin ikäänkuin säästää toistaan, eikä uskalla nostaa kissaa pöydälle...
Ajattelen ettei nuorta pitäisi jättää ajelehtimaan, ja antaa tilanteen mennä sille asteelle että nuori joutuu, kenties psykiatriseen hoitoon..
Mielestäni et voi hävitä mitään, ainoastaan voittaa...
olen Pirren kanssa ,että elkää hyvät ihmiset pelätkö nuorianne ja nuoria aikuisia vaan ottakaa asioista selvää vaikka oikein huutamalla ja selvittelemällä,koska monet nuoret on niin lukossa ettei osaa sanoa asioitaan,mutta kun tunteet saa purettua löytyy sieltä usein se puuttuva tiedon jyvänen jolla pääsee asiassa alkuun.
Liian moni nuori ajautuu huumeisiin ,viinaan ja lopulta itsemurhaan,ja jos et ole omaisena kaikkea tehnyt joudut kantamaan kaiken muun huolen ja murheen lisäksi syyllisyyden taakkaakin lopun elämääsi.
Ei kun rohkeasti härkää sarvista ,kun ei haukkuva koira pure.
asiaan puuttua, aikuinen nuoreni ei kotona asu, muutti omilleen jo vuosia sitten, nyt lähentelee 30-v.
Jos yritän puhua asioista jotka huolestuttavat niin ovi käy nopeasti.
On valinnut mielestäni "vaihtoehtoelämän", mahdollisimman vähän työtä, vapaa-aikaa enempi.
Taloutensa aina osannut hoitaa olen huolestunut terveydentilasta piittaamattomuudesta.
Kiitos kommenteista.
Miksi puutut aikuisen ihmisen elämään?
Olet aikanaan antanut peruseväät joilla täytyy selvitä ja sillä siisti!
Jälkikasvusi elämäntapa voi olla protesti ikuista holhoamistasi vastaan.
Lopeta jo ihmeessä omien arvojesi tyrkyttäminen!
Meillä samanlaisen kasvatuksen saaneista penskoista toinen on valinnut kuvaamasi kaltaisen elämäntavan. Se on hänen asiansa. Emme vaimon kanssa ota siitä migreeniä.
Toinen penska toimii päin vastoin.
Huolehtii kunnostaan. On valinnut täysraittiuden. Ei tupakoi.
Suunnittelee asioita vuosiksi eteenpäin.
Rahankäytössään erittäin harkitseva huolimatta kohtalaisen hyvistä tuloistaan ym.
Sen jälkeen kun penskat lähtivät kotoa ovat he eläneet omaa elämäänsä.
Taloudellisesti olemme satunnaisesti sponssanneet heitä vasta opintojen jälkeen.
Itse ovat olleet vastuussa elämästään.
Toinen on tätä heetkeä elävä tuhlari.
Toinen suunnitelmallinen pesänrakentaja.
Molemmat himomatkailijoita, omatoimisia.
lapsi jo on koulutettavaksi, ehkä paras antaa poijjan vaan elää, ja kokea elämä oman kantapään kautta.
Enpä ihmettele jos poikanne on jo hieman kiusaantunut äidin neuvvoista :)
Et usko, mut mulla on just prikulleen sama tilanne. ihankun oisin ite sen kirjottanut.
Jos mulle haistatetaan tmv., niin mä annan porttikiellon vähäksi aikaa tulla äitiä kattoon, ei mitään "fakin huoraa", niinkuin olen kuullut, kun jompi kumpi nuoremmista aikuisista juovuspäissään tuppaa huuteleen, ja muutenkin käyttäytyvät huonosti.Ovet pysyy kiinni, niin kauan kun mä nään, et ne katuu tai peruu puheensa, se riittää, kun eivät vielä kehtaa reilusti pyytää anteeksi.
ikuinen sellainen, taidan olla.
Uskon että olet oikeassa, pitää antaa elää kuten haluaa, jokainen tekee oman valintansa.
Eikä lapseni ole minua haukkunut eikä kiroillut, on vaan lähtenyt omaan kotiinsa. ja piste.