Tilatuki!!

Kiva kuulla, että minä en saa 200 sonnikarjasta kuin 70% sonnipalkkioista, koska loppuosa on sidottu tilatukeen, joka taas on otettu viitekaudelta 2000-02.

Eli minä saan n. 10 000 € vähemmän rahaa kuin samaa työtä tekevä henkilö, jolla oli jo ne sonnit vuonna 2000 tai sai rakennusluvan ennen 15.5.2005. Minulle lupa myönnettiin 30.5.2005 ja pihatto oli valmis jouluna 2005.
Tuo 15.5.2005 rajasta sain kuulla vasta kun hakemukseni hylättiin. Että näin. Jos tämän tiesin, niin en varmasti rakentanut 200 000 maksavaa sonnikasvattamoa. Eihän tästä jää mitään palkkaa.

Eikös tässä ole suuri vääryys, että toisille maksetaan samasta työstä 10 000€ vuodessa enemmän kuin toisille? Ja kyllä. Tuo 10 000 on omista tuloista suoraan pois. Saman verran ne minunkin sonnit syövät rehua...
213921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ne kasvattajat, jotka ovat luopuneet sonneista(kuten minäkin) saavat 30% palkkioista, vaikka sonneja ei ole enää yhtään!
Lohdutukseksi voin sanoa, että tilanne tasaantuu 2011 jälkeen kun noita viitekausipalkkioita pienennetään ja 2016 niitä ei enää makseta ollenkaan, vaan ne liitetään tasatukeen, jolloin kaikki peltoa viljelevät tasaavat ne keskenään.

Äänestä
  • Että jotkut saavat tukea, vaikka ei ole edes sonneja, mutta sellainen, jolla on niitä vaikka 200, ei saakaan sonnipalkkioita...

    Äänestä

  • Onko oikein? kirjoitti:

    Että jotkut saavat tukea, vaikka ei ole edes sonneja, mutta sellainen, jolla on niitä vaikka 200, ei saakaan sonnipalkkioita...

    Kyllä tuo aloittajakin saa sen tuotantoon sidotun 70 prossaa. Tukien dekoplaus, johon tämä asia liittyy on vain yksi esimerkki monista päätöksistä, joilla tukea siirretään karjatiloilta kasvinviljelytiloille!

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Mutta esim. Sokerijuurikkaan tuki liitetään myös tulevaisuudessa tilatukeen ja kukahan silloin enää viitsii juurikasta kylvää kun jo tämä vuosi leikkaa liki 400€/ha vaikka osa hinnanalennuksesta korvataankin.
    Tää Suomen systeemi on taas sellainen virkamiesten tekele jolla takaavat itselleen töitä.
    Siinä olen samaa mieltä että eläintilan tuet pitäisi maksaa eläinten kautta eikä pellon.

    Äänestä

hävetä?

Miten ilkeätte nostella veronmaksajien oikealla työllä hankittua markkinapohjoista rahaa kun tämän rahavirran perusteena on vain poliittinen byrokratia.

Eikös yrittäjä hanki tulonsa markkinoilta?
Palauttakaa tukiaisrahat niiden oikeille omistajille. Myykää / vuokratkaa / syökää sonninne ja ruvetkaa ruikuttamisen sijaan lopultakin oikeisiin töihin.

Paalinpyörittäjä kehuskelee kuittaavansa sonnipalkkioita vaikka sonneja ei hänellä lainkaan ole!!!! Tarinat muistuttavat pelottavasti satua keisarin uusista vaatteista.

Äänestä
  • Maataloustuen oikea nimi on hinnanalennuskorvaus.

    Mitä on oikea työ? Onko ruoan tuottaminen oikeaa työtä? Minusta on.

    Tuosta poliittisesta byrokratiasta olen samaa mieltä. Sieltä ja syvältä, mutta maanviljelijät olivatkin EU:ta vastaan.

    Tukirahat kuuluvat viljelijöille, koska he luovuttavat tuotteensa alle tuotantokustannusten elintarviketeolliuudellen.

    Tässä tarkka selonteko.

    http://ec.europa.eu/agriculture/capreform/index_en.htm

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä jotenkin tuota ansiosidonnaista. Enpä ole kenenkään työmarkkinatuelle pyrkivän eettistä syistä.

    Äänestä

  • Saahan sun työnantajasikin tukia, kyllä sinua mahtaa hävettää, ilmeisesti pyydät pienentämään palkkaasi kun niin hävettää tuet.

    Äänestä

  • Kyllä minulla sonneja on vielä viitisenkymmentä, mutta en harjoita enää loppukasvatusta, enkä näinollen hae sonnipalkkioitakaan. Kannattaa tutustua CAP-reformiin, niin ymmärtää kuinka viimeaikaisissa tukimuutoksissa karjankasvattajaa on pantu halvalla ja huolella.
    Täällä AB-alueella parhaiten parantaa tulosta, kun vähentää karjaa ja panostaa kasvinviljelypuolelle.
    Ps. EU-jäsenyys toi paljon hyvää, mutta kauppaan sisältyi myös huonoakin ja tukijärjestelmä kuului myös pakettiin!

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Kyllä minulla sonneja on vielä viitisenkymmentä, mutta en harjoita enää loppukasvatusta, enkä näinollen hae sonnipalkkioitakaan. Kannattaa tutustua CAP-reformiin, niin ymmärtää kuinka viimeaikaisissa tukimuutoksissa karjankasvattajaa on pantu halvalla ja huolella.
    Täällä AB-alueella parhaiten parantaa tulosta, kun vähentää karjaa ja panostaa kasvinviljelypuolelle.
    Ps. EU-jäsenyys toi paljon hyvää, mutta kauppaan sisältyi myös huonoakin ja tukijärjestelmä kuului myös pakettiin!

    harmaissa täissä tukiaisruljanssin pyörteissä, joka pääsi rehottamaan jo 1950-luvulla. Jopa kansanterveydelliset ulottuvuudet ylitettiin, kun kansalle pakkosyötettiin voita ja rasvaa tuontikieltojen seurauksena.

    EU-ratkaisussa kansallinen neuvotteluvara sijoitettiin uusien tukiaisten kerjäämiseen. Nyt tukaisia sataa läpitunkemattomasta kansallisista tukiviidakoista ja lisäksi EU:sta.

    Maataloustukiaisten erikoispiirre on se, että niiden kokonaismäärä on vakio tukiaisia ruiskitaan kasvavia määriä pienenevälle joukolle maatalouden harrastajia.

    Kun maatalous on kokonaan irronnut reaalitaloudesta ovat myös puheet kohonneet lentoonsa. Saatetaan väittää että "tukiaiset tulivat EU:n mukana" tai että tukiaiset ovat "syömäpalkkaa kuluttajalle" jne. Mihin tässä vielä päädytään?

    Äänestä

  • ja yhteiskunta ovat olleet kirjoitti:

    Lue tuolta niin tiedät enemmän.

    ketjun aloittajan sonnipalkkiokeskusteluun?.

    Vastaan eipä juuri mitenkään, mikähän oli pointtisi asiaan?

    Äänestä

on sama meilläkin. eipä ollut yhtään elukkaa viitekaudella. joten jäätiin rannalle sonnipalkkioiden loppujen maksusta. et ole ainut jota asia hiukan sapettaa.

Äänestä
  • Näistä viesteistä näkee oikein selvästi, kuinka huonosti CAP-reformi tunnetaan! Sehän oli valtava tulonsiirto CAP-eläimiä kasvattavilta tiloilta kasvinviljelytiloille ja erityisesti paljon kesannoiville tiloille. Myös minulta jää saamatta emolehmäpalkkiot, laajaperäisyyslisät sekä emolehmien kansallinen lisäpalkkio. Osaa kompensoidaan emolehmien tuotantopalkkiolla, mutta silti menetän huomattavasti enemmän kuin tuo aloittaja verratessaan vanhaa ja uutta sonnipalkkiota.
    Ps. Viitekauden sonnipalkkioista maksetaan 30% ilman tuotantovelvoitetta ja se vähenee 2011-2015 välisenä aikana nollaan ja silloin tuokin tuki siirtyy kokonaan peltotukiin, eli myös niille joilla ei ole koskaan ollut yhtään nautaa!

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Näistä viesteistä näkee oikein selvästi, kuinka huonosti CAP-reformi tunnetaan! Sehän oli valtava tulonsiirto CAP-eläimiä kasvattavilta tiloilta kasvinviljelytiloille ja erityisesti paljon kesannoiville tiloille. Myös minulta jää saamatta emolehmäpalkkiot, laajaperäisyyslisät sekä emolehmien kansallinen lisäpalkkio. Osaa kompensoidaan emolehmien tuotantopalkkiolla, mutta silti menetän huomattavasti enemmän kuin tuo aloittaja verratessaan vanhaa ja uutta sonnipalkkiota.
    Ps. Viitekauden sonnipalkkioista maksetaan 30% ilman tuotantovelvoitetta ja se vähenee 2011-2015 välisenä aikana nollaan ja silloin tuokin tuki siirtyy kokonaan peltotukiin, eli myös niille joilla ei ole koskaan ollut yhtään nautaa!

    Lopullinen tarkoitushan on että kaikki Cap-tuet irroitetaan tuotannosta, mutta Suomi teki siitä tälläisen oman version, jollaista ei taida muualla olla käytössä.

    Äänestä

  • Isäntä kirjoitti:

    Lopullinen tarkoitushan on että kaikki Cap-tuet irroitetaan tuotannosta, mutta Suomi teki siitä tälläisen oman version, jollaista ei taida muualla olla käytössä.

    Juu Suomen versiossa täytyisi pitää tuplamäärä eläimiä saadakseen puolet entisistä tukimääristä, kun taas muualla tuet irroitettiin tuotannosta ja otettiin askel markkinavetoisemman maatalouden suuntaan.

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Juu Suomen versiossa täytyisi pitää tuplamäärä eläimiä saadakseen puolet entisistä tukimääristä, kun taas muualla tuet irroitettiin tuotannosta ja otettiin askel markkinavetoisemman maatalouden suuntaan.

    piti niin monimutkainen tehdä jotta virkamiehille ja ProLoiselle riittä töitä!

    Äänestä

eipä harmita itsellä kun oli parisataa mullia noina vuosina,kannatti se!!

Äänestä

nehän on jatkuvasti sanoneet,että tiloja tapetaan valikoiden tuilla,verotuksella ja viikatteella.Nämä ovat kepun keinot siirtää maaomaisuus heikäläisten haltuun.Siksi kepu liitti Suomen EU:hun. Kiitä tästä ahoa,haavistoa,hemilää,härmälää ja koko sitä roskasakkia.
Muilla tuotantosuunnilla tuo rankaisu oli vielä pahempi.Meni kaikki EU-eläintuet siinä koplauksessa.

Äänestä
  • Mitkä muute elän tuet meni ja mihin? Ei ainakaan c-alueella mennyt mikään.

    Äänestä

  • ELÄIN TUET kirjoitti:

    Mitkä muute elän tuet meni ja mihin? Ei ainakaan c-alueella mennyt mikään.

    Ei varmana,ei ikinä,ja kuitenkin meni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ahterista kirjoitti:

Kiva kuulla, että minä en saa 200 sonnikarjasta kuin 70% sonnipalkkioista, koska loppuosa on sidottu tilatukeen, joka taas on otettu viitekaudelta 2000-02.

Eli minä saan n. 10 000 € vähemmän rahaa kuin samaa työtä tekevä henkilö, jolla oli jo ne sonnit vuonna 2000 tai sai rakennusluvan ennen 15.5.2005. Minulle lupa myönnettiin 30.5.2005 ja pihatto oli valmis jouluna 2005.
Tuo 15.5.2005 rajasta sain kuulla vasta kun hakemukseni hylättiin. Että näin. Jos tämän tiesin, niin en varmasti rakentanut 200 000 maksavaa sonnikasvattamoa. Eihän tästä jää mitään palkkaa.

Eikös tässä ole suuri vääryys, että toisille maksetaan samasta työstä 10 000€ vuodessa enemmän kuin toisille? Ja kyllä. Tuo 10 000 on omista tuloista suoraan pois. Saman verran ne minunkin sonnit syövät rehua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu