miten koette

Nyt opintotuki liian pieni?
Elettiin kesäliksoilla ja lainoilla.
Lastenhoito?
Piti maksaa yksityiselle toisen palkasta, meni siihen liksa,lapsenhoidosta ja toisen liksa vuokraan!
6408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

saaneet helpolla kaiken.
Me olemme sodan jälkeinen sukupolvi, joka joutui oikeastaan taistelemaan eteenpäin.
Ja se että nykyään valitetaan on meidän oma vika, me nykysukupolven olemme kasvattaneet.

Meillä oli kotiapulainen jolle meni minun palkkani.
Ei silloin tullut mieleenkään valittaa.

Äänestä

mihin vertaa.Opintotuki on pienempi kuin työttömyyskorvaus, se on epäkohta. Aktiivisuus pitäisi palkita. En pidä marisemisesta, mutta asiallisesti perusteltuihin epäkohtiin pitäisi tarttua. Moni vaatii opiskelijana liian paljon asunnolta. Soluasunnon pitäisi riittää. Siinä oppii myös sopeutumaan.Päivähoito on kehittynyt, mutta kyllä mielestäni vanhempien pitäisi hoitaa lapsensa esim. loma-aikoina ja vanhempainlomalla. Itse olisin ollut kauemmin kotona lasten kanssa, mutta en halunnut menettää työpaikkaani, millä sitten olisi elänyt?

Äänestä
  • "Soluasunnon pitäisi riittää. Siinä oppii myös sope"
    Kuuskutluvulla opiskeliajat tappeli pimeistä homeisista vintareista!
    Herää pahvi!

    Äänestä

Aina verrataan mitä me olemme aikoinaan joutuneetkaan kokemaan. Nuoriso on todellakin kyllästynyt moiseen vertailuun. Eikö nuorella ihmisellä ole oikeutta tasaveroiseen toimeentuloon esimerkiksi työttömän kanssa. Opiskeleva nuori se meidänkin eläkkeet tulee aikanaan maksamaan.
Mietitäänpä hieman. Meidän sukupolvemme on laatinut MEITÄ tyydyttävät eläkelait.
Meidän supupolvemme on rakentanut elintason, johon kansalaisilla ei ole todellisuudessa varaa.
Meidän sukupolvemme on luonut hokeman- JATKUVA KASVU.Meidän sukupolvemme on keksinyt sen että keksitään ensiksi TARVE. Tämän "tarpeen" markkinamiehet pyrkivät nopeasti tyydyttämään.
Meidän sukupolvemme on yhä tiukasti kiinni vallan kahvassa, joka tasolla.
Meidän sukupolvemme on tuhonnut, muutamassa kymmenessä vuodessa, enemmän luonnonvaroja kuin kaikki meitä ennen eläneet sukupolvet yhteensäkään.
Meidän sukupolvemme jättää jälkipolville sellaisen kasan jätevuoria, ydinsaasteita sekä saastuneita vesivaroja, että on niillä aihetta meitä aikoinaan kirota.Me olemme keksineet sanalle KEHITYS, kestämättömät raamit.Meidän mielikuvissamme kehitys on tehty jatkuvaksi kulutukseksi.
Kun tällaisen perinnön uskaltaa jättää nuorille polville, on meidän parasta uskoa että nuoret ovat meitä viisaampia ja pystyvät taikomaan nämä ongelmat huut hemmettiin. Siihen uskoen meidän on parasta pitää mölyt mahassamme ja kunnella nuoria "herkällä korvalla".

Äänestä

Mitä ei ollut sitä ei osannut kaivata.Suon nykyisille nuorille ihmisille kaikki ne edut jotka meiltä puuttuivat.Elämämme oli helpompaa henkisesti kuin näillä.Kamalat suorituspaineet jo lapsesta asti.Ei ole varmuutta työpaikasta eikä sen jatkuvuudesta.Ei edes siitä kuinka pitkään elämä maapallolla tällä vauhdilla jatkuu.
Eivät he edes tiedä mistä pussista heidän eläkkeensä maksetaan.

Äänestä

Aika lailla nämä asiat ovat kytköksissä siihen, minkälaisella mielialalla kertoja kertoo ja minkälaisella kuulija kuuntelee. Ovatko faktoista kertomiset aina marisemista ? Silloinhan lukuisat muistelmat ovat suurta koottua marinasarjaa.

En koe marisemista ongelmallisena paitsi silloin, kun kertojalla on suupielet alaspäin, kärsivä ilme ja nariseva ääni sekä tarkoituksena vain voivotella tekemättä asialle mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marisemisen? kirjoitti:

Nyt opintotuki liian pieni?
Elettiin kesäliksoilla ja lainoilla.
Lastenhoito?
Piti maksaa yksityiselle toisen palkasta, meni siihen liksa,lapsenhoidosta ja toisen liksa vuokraan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu