Ihanat lapset/nuoret

Meitä on onnistanut!
Olemme saaneet meille asumaan/lainaksi maailman ihanimmat lapset, muutaman nuoren.
Jokainen on ollut kuin meille tarkoitettu.
Vaikeita aikoja on ollut, mutta nehän ei ole heidän syytä. Yhtä asiaa vain harmittelen, ettei heillä ole pysynyt yhteys biovanhempiinsa.
Kumpa asiat olisivat menneet toisin, heillä pitäisi olla oikeus vanhempiinsa.
Miksi biot eivät voi katsoa asioita siten, että se olisi rikkaus saada kaksi perhettä ja sukua lapselleen?
Meiltä on pian muuttamassa ensimmäiset sijoitetut omiin elämiin. Toivon sydämmestäni, että vielä koittaisi päivä jolloin voisimme molemmat äitinä (bio ja mä) olla ylpeitä aikaansaannoksistamme.
4410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja kaiken lisäksi lapset ja nuoret tapaavat sukulaisiaan säännöllisesti. Helppoa se ei ole, mutta onko mitkään ihmissuhdekuviot helppoja. Ei ainakaan jos erilaisia tilastoja seuraa.
Ylpeyden aiheita meillä on monia, mutta niiden lähtökohdista voidaan olla montaa eri mieltä.
Se mikä minulle on tärkeintä, että jokainen joka lähtee tietää voivansa aina tulla kotiin niin iloineen ja suruineen. Niitä valitetavasti elämässä riittää.

Äänestä
  • lapsilla oikeus biovanhempiin.Toivottavasti ymmärtäisivät tämän.Meillä vasta alle kymmenvuotiaat lapset,toivon että lapset myös aikuistuttuaan pitävät yhteyden meihin niinkuin biovanhempiin.

    Äänestä

  • tiikeriemo kirjoitti:

    lapsilla oikeus biovanhempiin.Toivottavasti ymmärtäisivät tämän.Meillä vasta alle kymmenvuotiaat lapset,toivon että lapset myös aikuistuttuaan pitävät yhteyden meihin niinkuin biovanhempiin.

    meillä on sossun taholta kielletty olla lapsen luona.... missä lapsen oikeus omaan äitiin?

    Äänestä

sijari myös ihmettelee ja toivoo:

"
Miksi biot eivät voi katsoa asioita siten, että se olisi rikkaus saada kaksi perhettä ja sukua lapselleen?
Meiltä on pian muuttamassa ensimmäiset sijoitetut omiin elämiin. Toivon sydämmestäni, että vielä koittaisi päivä jolloin voisimme molemmat äitinä (bio ja mä) olla ylpeitä aikaansaannoksistamme.
"

Ehkä joku pitää kahden äidin mallia skitsofreenisena. Monesti ihmettelen, miten sijaislapset kykenevät selittämään itselleen kaikki nuo äidit ja toiveet, ihanteet ja ongelmat, yhtäältä toivotaan bioäidit paikalle, toisaalta taas ei toivota. Yhtäältä olisi kiva kun olis yhteys, toisaalta kerran kuussa 2 tuntia riittäköön. Skitsoa touhua, sanon minä. Terve ihminen tekee jossain vaiheessa päätöksen omalta osaltaan, muuten hän sekoaa tai muuttuu zombieksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sijari myös kirjoitti:

Meitä on onnistanut!
Olemme saaneet meille asumaan/lainaksi maailman ihanimmat lapset, muutaman nuoren.
Jokainen on ollut kuin meille tarkoitettu.
Vaikeita aikoja on ollut, mutta nehän ei ole heidän syytä. Yhtä asiaa vain harmittelen, ettei heillä ole pysynyt yhteys biovanhempiinsa.
Kumpa asiat olisivat menneet toisin, heillä pitäisi olla oikeus vanhempiinsa.
Miksi biot eivät voi katsoa asioita siten, että se olisi rikkaus saada kaksi perhettä ja sukua lapselleen?
Meiltä on pian muuttamassa ensimmäiset sijoitetut omiin elämiin. Toivon sydämmestäni, että vielä koittaisi päivä jolloin voisimme molemmat äitinä (bio ja mä) olla ylpeitä aikaansaannoksistamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu