En tiedä, paljonko tällä palstalla on puhuttu lapsettomuuden aiheuttamista tunteista, mutta haluan nyt kertoa omistani. Minulle lapsettomalle äitien, vaunujen ja odottavien äitien näkeminen aiheuttaa voimakasta vihaa. Ehkä siinä on mukana muitakin tunteita, kuten katkeruutta ja kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta. Joka tapauksessa, tilanne on ikävä, koska töissäni joudun olemaan paljon asiakaspalvelussa ja kohtaamaan äitejä lapsineen. Tällöin pitäisi tietysti olla ystävällinen, mutta luulen, että vihani ja muut tunteeni näkyvät jotenkin läpi. Miten te muut olette oppineet (?) tulemaan toimeen tunteidenne kanssa ja kauanko olette joutuneet niiden kanssa painimaan? Nimenomaan vaikeiden tunteiden, jos/kun jollakulla muullakin niitä ilmenee.
viha
surukki
91852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vihata niitä, joilla muka menee "paremmin" kuin itselläsi!
Mene kiireesti purkamaan omaa kaunaasi jollekin ammatti-ihmiselle, myrkytyt vaan lisää, jos itseksesi kihiset.
On opittava ymmärtämään, ettäelämä ei ole oikeudenmukaista eikä mene niinkuin itse haluaa.
Keskitä huomiosi niihin asioihin, jotka sulla on hyvin.
tunteisiin on meillä jokaisella!! Jos on voimakkaita negatiivisia tunteita ,pahinta mitä voi itselleen tehdä on kieltää ne ns. nielasemalla.Itsekin aikoinaan todella kÄrsin juuri asiakaspalvelu ammatissa,kun piti olla paljon tekemisissä itselleen kipeän asian kanssa.Helpottaa kun myöntää itselleen tunteen ja tavallaan antaa luvan toimia niin kuin parhaaksi näkee .Ei ole pakko ihastella äänekkäästi masuja tai uusia vauvoja vaikka heidän kanssa tekemisissä olisikin.Voi ottaa ns neutraalin asenteen.Kaikki mitä joutuu tekemään vasten tahtoaan on vahingollista. Itse kävin vuoden verran säänöllisesti ammatti ihmisen kanssa juttelee ja voin suositella sitä vaihtoehtoa.
Sisko soitti tänään ja kertoi saavansa lapsen kesällä. En osannut ilmaista iloa, koska tänään lapsettomuus sattuu. Sisaruksillani on tärpännyt heti, jopa vahingossa. Meillä on mennyt vuosia ilman mitään.
Tasan ei käy onnen lahjat. Näin se vain on, ja joskus suututtaa, eikä jaksa tätä epäreilua elämää.
Tuskin olen mitään niin pahaa tehnyt, että olisin kohtaloni ansainnut.
Käyn kyllä tunteitani läpi terapiassa, mutta suuri työ on silti vielä tehtävänä. Toisena päivänä on helpompaa kuin toisena. Myös minulle kävi niin, että sisko tuli raskaaksi heti. Itse asiassa tuttavapiirissäni on ainakin neljä tapausta, joissa raskaus alkoi heti tai vahingossa. Kaikista muista tapauksista olen katkera, paitsi sisarestani: minustahan tulee täti :)
Itse en ole vielä käynyt terapiassa mutta tiedän että omien tunteiden ymmärtäminen ja ilmaisu ovat vaikeaa koska lähipiirissä sattuu näitä ns. vahinkoraskauksia ja itselle ei tapahdu mitään. Siskoni tuli myös nopeasti raskaaksi ja hän oli todella huolissaan siitä miten suhtaudun asiaan. Tottakai olin vähän aikaa katkera mutta onnellinen koska minusta tulee täti. Siskoni on juuri tällä hetkellä sairaalassa ja synnytys on käynnistetty. Katkeruus menee ajan kanssa ohi ja opit olemaan neutraali muiden suhteen. Siinä meni kauan mutta olen jo oppinut sen. Eihän sitä koskaan tiedä koska itse saa kertoa koko maailmalle suuren ilouutisen... Onnea ja voimia sinulle !
Minulle oli helpottavaa kun luin kirjan 'lapsettomuus kriisinä'(kirjailijaa en valitettavasti muista).
Siinä puhuttiin tunteista, myös negatiivisista. Kirjan luetuani, ymmärsin että katkeruus, viha ja agressiot kuuluvat suruun. Jos menetämme läheisen ihmisen, meillä on valmis kaava surra. On hautajaiset yms. Lapsettomuus on iso suru, jolle ei ole olemassa oikeaa tapaa surra.
Hyväksyn ja sallin itselleni myös negatiiviset tunteet. Yritän ymmärtää niitä ja hallita niitä. Kokonaan tuskin pääsen niistä koskaan eroon, mutta nykyään negatiiviset tuntemukset ovat lieventyneet.
Ymmärrän ettei toisen onni ole minulta pois. Silti tämä kaikki tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Järjellä ei voi aina perustella kaikkia tuntemuksiaan.
Viha on ihan yleinen tunne lapsettomien keskuudessa. En voinut mitään että melkein rupesin itkemään ku eräs kaverini kertoi saavansa toisen lapsen. Eräs kaverini meni juuri naimisiin ja olen jo varautunut kohta "ilouutisiin". Kaikista eniten olen kuitenkin katkera niille, jotka saavat lapsen mutta eivät huolehdi siitä kuten narkkarit ja päihdeongelmaiset. Näitä on paljon ja joudun työssäni kohtaamaan niitä. Se surettaa ja itkettää... ja kun PCO:lleni en mitään voi :'(
Todellakin suututtaa ihmiset, jotka tulevat raskaaksi ja sitten eivät viitsi hoitaa ja paapoa pikkusta edes. Kyllähän tämä lapsettomuus on kuukausi kuukaudelta turruttanut ihmisenä. Siltikin itken aina iltaisin sitten jos joku on "taas" tullut helposti raskaaksi. Työhön uppoaminen on hyvä keino, että todella viilaa pilkun kohdalleen ja keskittyy vain siihen ja ainoastaan siihen. Sitten syöminen tuntuu hyvältä itsensä hemmottelulta. Eli minun neuvot: Itku, työ, jäätelö ja suklaa.
Minä tunnen myös samanlaisia tunteita kuin sinä naisia kohtaan, joilla on lapsia. Tämä johtuu siitä, että olin aikoinani päiväkodissa töissä ja sanoin, siellä rehellisesti, että pidän lapsista ja tykkään hoitaa lapsia, mutta en tee koskaan omia lapsia. haluan oman elämän elää vapaasti ja itselleni. Jouduin tämän takia työpaikka kiusatuksi. Kestin sitä liian kauan. Sen jälkeen olen alkanut tuntemaan ikäviä tuntemuksia kaikkia naisia kohtaan, joilla on lapsi. Teen edelleen hoitotyötä, mutta en lasten parissa. Ymmärrän oikein hyvin tuntemuksesi. On hyvä, että sinulla on olemassa tunteita. Kaikista ei voi pitää. Minusta siinä ei ole mitään epänormaalia. Pääset varmasti asian yli ja pystyt tekemään työtäsi. Elämässäsi on varmasti paljon mukavia asioita ajateltavana:) Ihanaa jatkoa:)