Olen itse kärsinyt lapsettomuudesta, ja tiedän miten vaikeaa ja raskasta on toivoa ja toivoa ja joutua aina vaan pettymään. Meillä pitkä odotus palkittiin, ja olen nyt äiti. Mutta hyvällä ystävälläni hoidot ovat käynnissä, ja hän joutuu kuukaudesta toiseen toivomaan ja pettymään...
Kuinka voin tukea ja auttaa häntä? Tuntuu niin ontolta kuukaudesta toiseen vaan toistelle että "ehkä sitten ensi kerralla". Yritän muistuttaa häntä hedelmöityshoitojen onnistumisprosenteista ja muistuttaa, että kyllähän minullakin lopulta tärppäsi. Mutta nyt olen tosissani alkanut pelätä, että hänelle hoidoista ei välttämättä ole apua... Välillä tuntuu itsestäkin pahalta kertoa ystävälleni miten vauvani kehittyy, tai mitä meille kuuluu, kun muistan niin elävästi miten pahalta tuntui kuunnella juttuja vauvoista, kun itse ei lasta saanut vaikka miten yritti!
Kertokaa mikä on parasta tukea mitä itse olette ystäviltänne saaneet? Millaista tukea toivoisitte?
Kuinka voin tukea ja auttaa häntä? Tuntuu niin ontolta kuukaudesta toiseen vaan toistelle että "ehkä sitten ensi kerralla". Yritän muistuttaa häntä hedelmöityshoitojen onnistumisprosenteista ja muistuttaa, että kyllähän minullakin lopulta tärppäsi. Mutta nyt olen tosissani alkanut pelätä, että hänelle hoidoista ei välttämättä ole apua... Välillä tuntuu itsestäkin pahalta kertoa ystävälleni miten vauvani kehittyy, tai mitä meille kuuluu, kun muistan niin elävästi miten pahalta tuntui kuunnella juttuja vauvoista, kun itse ei lasta saanut vaikka miten yritti!
Kertokaa mikä on parasta tukea mitä itse olette ystäviltänne saaneet? Millaista tukea toivoisitte?
Vastaukset 3
Vanhimmat
se, että olet itse saman kokenut, etkä osaa ystävääsi auttaa, mikset? En osaa kyllä tämän parempaa sinulle kirjoittaa.
sanoo,mut tuntuis, teidän olis helppo puhuu ja auttaa toisianne, kun olette molemmat olleet samassa vaikeessa tilanteessa. Voin olla väärässä. Me ollaan miehen kans samas tilantees, mut ei hoitoja vielä. Meidän ystävät ei ees tiedä vielä. Tää vasta vaikeeta onki! En kuitenkaa vähättele sun tilannetta millään tavalla. Itestäkin tuntuu välillä, et olis helpompaa jos sukulaiset ja kaverit tietäis, ni loppuis se vihjailu lapsen hankkimisesta. Alkaa tunteet kuohuun aina kun joku vihjailee, et eikö jo olis aika perheenlisäykselle...
Tsemppiä sulle ja jaksamista ystävän tukemiseen!
Meillä on ystäväni kanssa tuo tilanne nyt, mutta minä olen meistä se lapseton. Ystäväni oli toivonut lasta jo vuoden siinä vaiheessa kun me alettiin vasta toivoa ja heillä meni siis 2.5 vuotta positiiviseen testiin. Hoidoistä ja kaikesta hän kertoi mulle hyvin avoimesti, eli tiedän miten vaikeaa se oli, voin luottaa siihen, ettei vauva ollut vahinko. Niitäkin kun lähipiirissä on monta! Vahinkoäitejä en jaksa kuunnella ollenkaan, mutta eipä heille ole tullut meidän ongelmista kerrottuakaan, joten eivät suhtaudu "ymmärtäen". Ystäväni tilanne ei juurikaan tunnu pahalta, mulle antaa toivoa kuulla että muillakin pitkän tien kulkijoilla on hoidoista saatu apua.
Ystäväni on tosi kohtelias nyt kun meidän hoidot on käynnissä ja hän odottaa onnellisesti. Eli kun soitellaan, hän kysyy aina ensin mitä meille kuuluu ja juttelee asiantuntevasti hoitojen vaiheista, onhan hän saman kokenut. Jos mulla on paha päivä hän ei puolella sanallakaan mainitse raskauttaan, ellen kysy. Jos mulla on hyvä päivä, hän kertoilee omiakin kuulumisiaan. Toisaalta hyvänä päivänä minä niitä kysynkin! Ollaan myös avoimesti juteltu asiasta ja kiitin häntä, kun on niin hyvin huomioinut mun tunteet. Ihana ystävä on mulla paha olo, mutta kyllä tämän kestää) Valitus, vaikka varmasti ihan aiheellinenkin, kuulostaa pahalta, kun itse antaisi mitä vaan saadakseen aamupahoinvointia. Toisaalta varsinkin huonona päivänä hillitse myös vähän riemuasi. Siis ei tunteita ja tuntemuksia tarvitse kertomatta jättää, mutta ehkä pikkuisen niitä ääripäitä, jos ymmärrät mitä yritän sanoa. Ja mikä tärkeintä, ole läsnä hänelle. Mua helpottaa, että voin aina soittaa saman kokeneelle (joskin nyt raskaanaolevalle) joka oikeasti TIETÄÄ mille lapsettomuus tuntuu!
Kaikkea hyvää sinulle ja ystävällesi!